Kerrostaloasumisen ihanuus (pöllitty ovikoriste?)
Olin taannoin laittanut kerrostaloasuntoni ulko-oveen jouluisen koristeen. Eräänä päivänä sitä ei sitten ollut enää ovessa, kun tulin töistä kotiin. Tuumasin, että jahah, jollakin on sitten näköjään ollut suurempi tarve ovikoristeelle. No meni jonkun aikaa, niin alemmassa kerroksessa asuvan naapurin asunnon ulko-oveen ilmestyi samanlainen ovikoriste.
Ei voinut välttyä ajatukselta että hän on napannut sen ovestani, hautonut sitä jonkun aikaa jemmassa ja sitten pölyn laskeuduttua laitttanut omaan oveensa.
Kenkkumaisinta tilanteessa on se, että asiasta on aika turha kysyä, koska eihän varas tunnusta ja toisaalta hän on saattanut sattumalta ihan oikeasti ostaa samanlaisen koristeen jostain honkkkarimarketista.
Mutta ihan oikeasti v**uttaa, kun joka päivä näkee sen itseltäni vohkitun ovikoristeen identtisen kaksoiskappaleen naapurin ovessa.
Olisi pitänut laittaa jokin pieni merkki huopakynällä johonkin paikkaan sitä koristetta, niin ei vaivaisi tämä asia niin. :(
Kommentit (24)
Kaikista huvittavin varas oli se, joka vohki pyörävarastossa olleen polkupyöräni renkaasta venttiilin. Onhan se tietysti vaivattomampaa, kuin mennä polkupyöräliikkeeseen ostamaan se. Sehän taitaa maksaakin jopa kaksi euroa. -tanan ketkut.
Tuo on ikävää.
Varkaat on röyhkeitä paskiaisia.
Kaikki vievät mitä irti lähtee.
Ehkä sen naapurin lapsi on sen napannut. Kannattaa kysyä asiasta ihan avoimesti.
Ensi kerralla sitten se merkintä. Meillä ihan vaan hajotettiin ovikoristeet, naapurin vanhuksen mummola-kyltti oli viety alaoven roskikseen. Ei ihme ettei suurimmalla osalla ollut ovissaan mitään. Ei meilläkään ensimmäisen vuoden jälkeen, kun opittiin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sen naapurin lapsi on sen napannut. Kannattaa kysyä asiasta ihan avoimesti.
Ei niillä näyttäisi olevan lapsia. Lisäksi vaikuttaa siltä, että asuntoa käytetään myös airbnb-vuokrauksiin.

On kyllä todella ärsyttävää, että koko kerrostalo joutuu järjestelemään elämänsä niiden häiriköiden ehdoilla.
Oviin tai porraskäytävään ei saa laittaa MITÄÄN ylimääräistä tavaraa paloturvallisuuden vuoksi. Ei koristeita, ovimattoa, lastenvaunuja... Se on lailla kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Ensi kerralla sitten se merkintä. Meillä ihan vaan hajotettiin ovikoristeet, naapurin vanhuksen mummola-kyltti oli viety alaoven roskikseen. Ei ihme ettei suurimmalla osalla ollut ovissaan mitään. Ei meilläkään ensimmäisen vuoden jälkeen, kun opittiin.
Kaupungin vuokratalo?
Onko siinä mitään yksilöllistä "vikaa", esim joku liimaus tai ommel, jonka olet huomannut tai muuta, mistä voisit omasi tunnistaa? Ellei se itten ole joku todella yksinkertainen tai et ole tarkkaan katsonut. Jatkossa kannattaa merkata jotenkin, taidanpas tämän luettuani tehdä niin itsekin...

Ei ollut mitään sellaista erityistä yksityiskohtaa, mikä olisi jäänyt mieleen ja tehnyt siitä niin uniikin, että sen heti tunnistaisi. Kun ei käynyt mielessä, että joku voisi olla niin ilkeä, että varastaisi jonkun halvan (mutta nätin) koristeen.
Vierailija kirjoitti:
Oviin tai porraskäytävään ei saa laittaa MITÄÄN ylimääräistä tavaraa paloturvallisuuden vuoksi. Ei koristeita, ovimattoa, lastenvaunuja... Se on lailla kielletty.
Ovikoristeen saa laittaa.
"Saanko ripustaa kranssin ulko-oveen?
Asuntojen ulko-oviin kiinnitettävät joulukranssit ovat sallittuja koristeita rappukäytävässä. Ovikoristeet eivät ole paloturvallisuusriski, eikä niiden käyttöä voida siksi kieltää lailla."
Tein pari vuotta sitten itse kranssin oveen, eli taatusti olisin tunnistanut jos se olisi päätynyt jonkun oveen. Valitettavasti varas piti sen sisällä asunnossaan. Joulun jälkeen koriste löytyi roskiksesta, oli vaan heitetty säiliöön pussien päälle. Juu, opin kerrasta ja pidän nykyään koristeet sisäpuolella. Näyttää se ihan kivalta väliovessakin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista huvittavin varas oli se, joka vohki pyörävarastossa olleen polkupyöräni renkaasta venttiilin. Onhan se tietysti vaivattomampaa, kuin mennä polkupyöräliikkeeseen ostamaan se. Sehän taitaa maksaakin jopa kaksi euroa. -tanan ketkut.
Mullekin kävi nuorena tyttönä noin, että pyörästäni oli varastettu taloyhtiön pyörävarastossa venttiili. Olin vielä lähdössä kundikaverin luokse fillarilla (reilu 60 km matkaa), ja vitutti ankarasti, kun näin aamulla mitä oli tapahtunut. Mietin hetken, ja panin vahingon kiertämään, että sain kumin täyteen ja pääsin matkaan. Nolottaa vähän vieläkin :\
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sen naapurin lapsi on sen napannut. Kannattaa kysyä asiasta ihan avoimesti.
Ei niillä näyttäisi olevan lapsia. Lisäksi vaikuttaa siltä, että asuntoa käytetään myös airbnb-vuokrauksiin.
No, sehän on se vuokralainen palkinnut vuokraajan.
Vierailija kirjoitti:
Oviin tai porraskäytävään ei saa laittaa MITÄÄN ylimääräistä tavaraa paloturvallisuuden vuoksi. Ei koristeita, ovimattoa, lastenvaunuja... Se on lailla kielletty.
Joo, ihmettelen miksi näitä palavia koristeita on pakko laittaa oviin.
Multa vietiin vuorokaudeksi talon saunalle unohtuneet pesuaineet. Kaikki näköjään kelpaa.
Multakin vietiin pari vuotta sitten joulukoriste ovesta alle vuorokaudessa! Sen jälkeen en ole laittanut. Asun vielä ns. "hyvällä alueella".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oviin tai porraskäytävään ei saa laittaa MITÄÄN ylimääräistä tavaraa paloturvallisuuden vuoksi. Ei koristeita, ovimattoa, lastenvaunuja... Se on lailla kielletty.
Ovikoristeen saa laittaa.
"Saanko ripustaa kranssin ulko-oveen?
Asuntojen ulko-oviin kiinnitettävät joulukranssit ovat sallittuja koristeita rappukäytävässä. Ovikoristeet eivät ole paloturvallisuusriski, eikä niiden käyttöä voida siksi kieltää lailla."
”Joulun aikaan ovikranssit yleistyvät. Kransseja näkee huoneistojen ovissa myös kerrostalojen rappukäytävissä. Tämä ei ole kuitenkaan sallittua paloturvallisuusriskin vuoksi.
- No, kyllä valitettavasti näin on. Kyllä se on ehdoton kielto, sanoo valvontapäällikkö Veli-Pekka Laaksonen Satakunnan pelastuslaitokselta.
- Ovessa kranssit ovat poistumisreitillä eli uloskäytävälllä, eikä siellä saa säilyttää palavaa materiaalia. Siinä on riski, että ne voivat houkutella ilkivaltaan ja siitä voi syntyä isokin katastrofi.
Ei mikään uusi viranomaismääräys
Valvontapäällikkö Veli-Pekka Laaksonen muistuttaa, että määräys ei ole uusi vaan perustuu pelastuslakiin. Tämä on kuitenkin saattanut unohtua, kun kranssit ovat yleistyneet viime vuosina.
- Ei tämä mikään uusi asia ole. Kyllä se on pitkään ollut pelastuslaissa. Ennen kaikkea tässä halutaan ylläpitää asukkaiden ympäristö turvallisena. Ihmiset ovat ehkä ajattelemattomuuttaan alkaneet laittaa niitä porraskäytäviin, pohtii valvontapäällikkö Laaksonen.
Paloviranomaisillla ei ole mitään erityistä porrashuonevalvontaa, mutta huomattaessa kranssit vaaditaan ottamaan pois ovesta.”
Kirjoita ovikoristeeseen nimesi tai nimikirjaimesi. Jos sitten näet samanlaisen naapurin ovessa, tarkistat onko sinun vai naapurisi - ja mikäli sinun, kiikutat sen viileästi takaisin oveesi/itsellesi. Rohkeimmat soittavat ovikelloa ja esittelevät naapurille ovikoristeen merkinnät. Pienenpieni mahdollisuus tietysti on, että naapuri on löytänyt sen juurikin hylättynä roskakatoksesta jonkun huligaanin jäljiltä, mutta sittenhän senkin kuulee.
Sitä ei osaa varautua ihmisten röyhkeyteen. Jos ei itselle tulisi edes mieleen pölliä tavaraa toisilta, varkaus tulee aika puskista.
Multa hävisi satiinilakana kuivaushuoneesta. Kuka pöllii toisten pyykkejä??
Ja mitään et voi tehdä asialle. Ärsyttää!