Kertokaa kenestä julkisuuden miehestä olette nähneet unta
Itse olen nähnyt unta että seurustelen/olen salasuhteessa/jotain kemiaa tai säätöä Cheekin, Vladimir Putinin ja Antti Häkkösen kanssa. Ei siis yhtäaikaa vaan eri unissa. Ei ollut edes seksi-unia. En tiedä mitä nämä minusta kertoo mutta kyllä huvittaa, Putin varsinkaan ei ole mikään salainen ihastus. Ja olen onnellisessa seurustelusuhteessa. Miehelle en ole kehdannut kertoa.
Kommentit (8)
Unissani ovat esiintyneet useasti ainakin Cristiano Ronaldo, Heikki Kovalainen, Kimi Räikkönen, Salattujen elämien Larin ja Kallen näyttelijät. En nyt viitsi kertoa tarkemmin, millaisia unia olen noista nähnyt
Ei muuta kun myyt kuumat jutut Iltapäivälehdille.
Jussi Halla-ahon kanssa oltiin veneilemässä.
Tunnelma oli kuuman eroottinen, vaikkei uni johtanut varsinaiseen seksiin. Suudeltiin kuitenkin.
Unimaailma on käsittämätön. En koskaan ole ajatellut tätä miestä tässä mielessä. En pidä vastenmielisenä kuten moni, mutta en totisesti vetävänäkään.
Ehkä tämä pettämisjuttu jotenkin nosti pintaan minulla joitain alitajuisia haluja?
Tuomas Holopainen ja ihan useamman kerran! Eipäs silti mennäkkään yksityiskohtiin...
Minäkin olen nähnyt cheekistä unta! :'D kävin hänen kanssaan ajelulla siinä unessa :D
Antti Tuiskun 😂 ja ihan vasta vielä. En muista mitä kaikkee siinä tapahtu vaan harrastettiin seksiä ja muistan kuinka vitutti ku sillä oli ihan pieni muna 😁 heräsin yöllä ja ärsytto edelleen, nyt toki vaan nauran sille unelle. Ja olin ja olen edelleen kova fani 😉