Ongelmia seksissä
Olen seurustellut mieheni kanssa reilut 2, 5 vuotta. Sitä ennen mulla oli vajaan 10 vuoden parisuhde, jossa huomasin itselläni alati kasvavaa haluttomuusongelmaa.
Jo suhteen alussa kerroin tästä miehelleni, että mulla on ollut tällaiseen taipumus ja pohdin sitä, että tuleeko sitä nykyisessäkin suhteessa, ja että jos tulee niin löydämme siihen varmasti sitten jonkun ratkaisun.
Ja nyt sitä sitten alkaa taas olla. Kyse ei ole varsinaisesti haluttomuudesta, haluan miestäni kyllä todella paljon, hän on erittäin kuuma pakkaus ja sängyssä huomaavainen.
Ongelma on esileikki. Alussa kun sitä ei oikeastaan tarvita, ei ongelmaa olekaan.
Koen kiihottumisvaiheen erittäin vaikeana. Tulee outo syyllisyys, että siinä on jotain hyvin pahaa ja väärää. Sen vaiheen kun pääsee yli on seksi hyvää ja jälkeen päin on hyvä mieli.
Mutta kynnys kasvaa koko ajan. Seksi harvenee koko ajan. On sitä yhä suunnilleen kahden viikon välein, mutta se on harvemmin kuin itsekään haluaisin, saati mieheni.
Olen ihan neuvoton. Olen puhunut ongelmasta miehelle, mutta hän ei sitä ihan ymmärrä, enkä kyllä ymmärrä itsekään. Ja vaikea keksiä yhdessä ratkaisua ongelmaan, kun en keksi itsekään.
Parasta olisi kun voisi jättää esileikin kokonaan välistä, teleportata alasti sängylle ja suoraan yhdyntään. Silloin ei ongelmaa olisikaan.
Mikä hitto mua vaivaa? Mitä tälle voisi tehdä?
Kommentit (2)
Jotain estoja vai suorituspaineita?
Ehkä ongelmana on "pakko" johonkin?
Olen mies ja huomaan pään aiheuttavan ongelmia, sillä haluan seksiä, mutta ongelmaksi muodostuu oman mieleni aiheuttama pakko ja sitten ei välttämättä stondaa.
On pakko onnistua ja kun on se tila on päällä, on vaikeaa tehdä aloitusta, kun tuntuu että on pakko onnistua yhdynnässä :-)
Älytön juttu, mutta näin se vaan menee.
Hommaan ratkaisuna olen kertonut naiselleni, että nyt tekisi mieli rakastella, mutta siitä ei ehkä tule yhtään mitään tämän pääni sisällä piilevän ongelman vuoksi.
Kerron hänelle, että hänen hyväilynsä tuntuvat mielettömän hyvältä, mutta ole kiltti, älä lopeta hyväilyjäsi ellei minulla seiso :-)
Älä lopeta, anna minun hyväillä sinua, ilman painetta yhdynnästä ja yleensä kun siitä erektion pakonomaisesta tarpeesta pääsee eroon, yleensä yhdysnä onnistuukin ongelmitta.
Vaatii naiselta paljon ymmärrystä ja hyväilyjä ja läheisyyttä ilman pakonomaista tarvetta penetraatioon.
Ehkä ohi Ap:n aloituksesta, mutta tulipahan kerrottua.