Kaikki aina kehuvat, kuinka ovat siivonneet hyvin kun ovat muuttaneet pois
Kun on perheessä opiskelevia nuoria ja itse vaihtanut työn takia paikkakuntaa sekä asuntoa paikkakunnan sisällä muutaman kerran, niin sanonpa vain, että tasan kerran on ollut hyvin siivottu asunto, mihin muuttaa. Itselle ja nuorille sen sijaan tullut jälkeenpäin kiitosta hyvästä siivouksesta, siihen malliin, niin kuin se olisi ollut kovinkin harvinaista. Niin se varmaan on ollutkin. Vähintään kaapit on jätetty siivomatta. Leivinpellit on olleet puhtaat kerran, asunnossa, jossa muuten oli sottaista. Eli ei ole varmaankaan vain laitettu uunissa ruokaa.
Kommentit (4)
Mekin saimme kehuja eräältä tulokkaalta, joka totesi tyytyväisenä, että oli kiva kun pystyi vain laittamaan tavarat kaappeihin. Itse en olisi tehnyt niin, vaikka paikka olisikin päällisin puolin siisti. On silti mukavampi tehdä edes kevyt siivous itsekin. Yleensä kyllä viimeistään hellan takaa tai kaappien päältä paljastuu likaa kun muuttaa uuteen asuntoon. Oikeasti siistiin asuntoon en ole muuttanut koskaan.
Tuttua. Keittiöt on pahimpia. Haisevat lähes aina eltaantuneelle, koska kaappien ovet ja hyllyt ovat rasva-ja töhkäkerroksen peitossa (ne pitäisi pyyhkiä kunnolla pesuaineella, ei pelkkä märällä rätillä pyyhkiminen irrota rasvaa). Ja eivätkö ihmiset muuten koskaan esim. imuroi jääkaapin takaa, pese roskakaappia ja putsaa lattiakaivoa ja ilmanvaihtoventtiilejä? Nuo ovat poikkeuksetta todella törkyisiä joka asunnossa. Sitten ihmetellään kun haisee ja on tunkkaista.
2 muuttoa, 1 sotkuinen ja 1 putipuhdas kämppä.
Itse puhdistanut aina kämpät hyvin mutta palstalla mainittuja esim. liesituulettimen verkon pesua en kyllä todellakaan tehnyt. :D
Jep. Inhottaa muuttaa toisten töhkyihin. Muuttoautolla kun muuttaa niin ei ehdi siivoamaan ennen kuin huonekalut kannetaan sisään. YÖK!