Kaverin käytös pelottaa ja ahdistaa minua (pitkä)
Toiseen kaupunkiin kumppaninsa luo hiljattain muuttanut miespuolinen ystäväni (olen itse nainen) tuli tänään käymään täällä vanhassa kotikaupungissaan ja sovimme tapaavamme.
Taustatiedoksi sanottakoon että kaveri on alkoholisti ja lääkeriippuvainen. Hän on muutamia kertoja laittanut dramaattisesti välit poikki minuun, esim. laittanut viestiä että muista minua kun kuolen mutta älä tule hautajaisiin.
Hän on myös lähettänyt minulle kuvan jossa pitää veistä kurkullaan ja kuvan jossa hän on lyönyt veitsen ranteeseensa. Lisäksi hän on uhkaillut itsemurhalla.
No, asiaan. Ystävä asui ennen muuttoa vanhempiensa kanssa ja vanhemmat ovat juuri nyt muualla joten menimme viettämään aikaa hänen vanhaan kotiinsa kuten muutamia kertoja aiemminkin.
Samalla kaveri pakkasi mukaan joitakin tavaroita jotka halusi ottaa uuteen kotiinsa ja minä autoin siinä. Hän joi viisi kaljatölkkiä tapaamisemme aikana ja osan minunkin kaljatölkistäni joten hän oli mielestäni ainakin vähän hiprakassa. Hän itse vahvasti kielsi olevansa kännissä mutta myönsi että ehkä vähän hiprakassa oli.
Kaverin tavaroiden joukossa oli mm. machete jolla kaverini kehuskeli ja varoitti "kuittailemasta" siitä koska hänellä oli pinna kireällä.
Minua alkoi pelottaa koska koin oloni uhatuksi (minä olen 160cm/50kg ja kaveri keskivertomiestä hieman isompi) mutta en ruvennut hankalaksi vaan olin hiljaa.
Kaveri myös kertoi mitä lääkkeitä hänellä on hallussaan ja sanoi että niitä on niin paljon että saisi itsensä hengiltä niillä.
Hän myös kysyi että mitä mieltä minä asiasta olen. Vastasin etten halua hänen kuolevan mikä on totta.
--------
Olimme suunnitelleet menevämme illalla kirkkoon sillä tässä kaupungissa on se kirkko jossa meidät molemmat konfirmoitiin ja jossa olemme molemmat käyneet sunnuntaimessussa vuosia (minä käyn yhä, kaveri ei kun asuu nyt kaukana). Odotimme sitä molemmat.
No, kun lähtö koitti ja olimme bussissa matkalla kirkkoon, kaveri alkoi kysellä että onko minulla paha mieli (oli, mutta yritin olla näyttämättä sitä kaverille). En suostunut vastamaan.
Kaveri kysyi myös että olenko kyllästynyt hänen seuraansa ja että pahoitinko mieleni kun hän joi.
Kaveri sanoi että jos en vastaa niin hän ei tule kirkkoon kanssani. Ymmärsin että kyse oli manipuloinnista joten jäin kylmän viileästi pois siinä kirkon pysäkillä vaikka kaverini aloitti muutama pysäkinväli aiemmin mykkäkoulun, veti hupun syvälle päähän ja jäi bussiin.
Kaveri jäi ilmeisesti seuraavalla pysäkillä pois koska hän saapui kirkkoon messun jo alettua ja seisoi kirkon takaosassa (kirkkosalissa) koko messun ajan.
Messun jälkeen minä häivyin, kaveri jäi rupattelemaan muiden kanssa.
-------
Minulle tuli tosi ikävä olo kaverin käytöksestä, mitä mieltä te muut olette?
Vanha sekakäyttäjäisäni on juuri tuollainen, marttyyri ja uhkaileva, ailahteleva ja arvaamaton.Häntä saa aina jännittää, jopa pelätä. Menot hänen kanssaan ovat juuri tuollaisia. Olen vain minimisti hänen kanssaan tekemisissä. Jos ei olisi lähisukulainen, en olisi ollenkaan. Päihdeaddikti sairastuttaa kaikki epäasiallisella käytöksellään. Jätä se kaveri!