Millaisen naisen mallin aitisi sinulle antoi erityisesti terveyden, ulkonaon, itsetunnon, meikkaamisen, pukeutumisen ja tallaisten juttujen suhteen?

Uskon että osittain siksi olen omaan kehooni aina suhtautunut niin rennosti ja suopeasti.

Meikkaus,ihonhoito,ravitsemus,pukeutuminen,tyylikkyys,puhetapa,naisellisuus jne,monen monta asiaa mitkä äiti on opettanut ja olen niistä erityisen kiitollinen. Työskentelen itsekin kauneudenhoito-alalla.

ja olin ihan periaatteesta pitkään tämän vastakohta eli poikatyttö ihan protestoidakseni. vanhemmiten olen jo vähän relannut ja laittaudun itsekin.

Vaatteiden pitää olla halpoja ja mahdollisimman huomaamattomia, kuten myös hiusten, meikkiä ei tarvita. Varsinkaan äiti-ihminen ei tarvitse mitään koreiluja. Äiti arvostelee edelleenkin, yli 70-vuotiaana, kaikkien ihmisten ulkonäköä. Itsensä hän on aina ylentänyt alentamalla. Hänen itsetuntonsa on surkea ja ikävä kyllä se on siirtynyt minullekin, ei varmaan vähiten sen takia, että äiti huomautti aina virheistäni ja moitti ulkoista olemustani. Joskus tuntuu, että hän saa jotain tyydytystä lyömällä omat lapsensa ihan lyttyyn. Kuitenkin äiti on ollut aina kauhean huolehtivainen ja muutoin ihan hyvä äiti.

Antoi mun pukeutua kamaliin vartaloa peittäviin täkkeihin vaikka kroppa olikin OK.



Sanoi vaan jos meikkiä oli liikaa..



Koskaan ei kehunu tai sanonu positiivisiä asioita -siksi varmaan itteeni piilottelin kun rinnat kasvoi.. :(



Seksuaalisuutta on menny vieläkin hakiessa! Itsetyydytys tuntuu pahalta. Kun meille luettiin iltasatua niin piti kädet pitää peiton päällä.



Muutenkin äiti semmonen et koti pitää hoitaa, ruoka olla miehelle valmiina, isäni ei ole koskaan vaihtanut (neljälle) lapselleen vaippoja..

meillä aina arvostettu liikuntaa. Terveyden ylläpitäjänä siis. Aloitin jumpassa käymisen 2-vuotiaana. Harrastin myös ratsastusta ala-asteella, hiihdin, luistelin yms tavalliset. Äidin kanssa tehtiin pitkiä lenkkejä, esim. kauppaan ja takaisin = 10km.



Äiti vei minut rintaliiviliikkeeseen mittaukseen ja sovitukseen ekan kerran ollessani vissiin 13-vuotias. Tai 11v. Ei voi muistaa niin tarkasti. Osti myös kempparista mulle puuteria yms tykötarpeita samoihin aikoihin. Sanoi aina, että laatua sen olla pitää. Eka puuterini oli Isadora-merkkinen.



Vaatteisiin satsattiin aina paljon rahaa, ostettiin laatua, vaikka ei mitenkään hirveän usein. Alusvaatteisiin ainakin panostettiin, huomasin, että kun ne ovat ihanat ja laadukkaat, hyvä olo leviää koko ihmiseen.



Äitini vei mut myös ekan kerran kosmetologille ja sponssas mut vuosittain viikoksi kylpylään lukioiässä. Hiuksia aloin värjäämään 5. luokalla.



Oma minä sai näkyä ja valitsin vaatteet itse. Äiti siirsi tililleni 200mk kuukausittain, joilla sain ostaa myös itsekseni kaikkea mitä halusin. Tilikortin sain, kun täytin 12v. Äidin kanssa hankittiin kalliimmat releet.



Äiti jaksoi aina uskoa, että olen kaunis. Myös mummini auttoi minua esim. opettamalla aamujumpan/-lenkin merkityksen, sekä tarpeelliset määrät vettä ja unta päivittäin jne.



Ihan mukavasti mielestäni tältä osin mua kasvatettu. Tosin äitini on aina ollut vakuuttunut, että hän on hirvittävän ruma, vaikka minusta hän on kaunein nainen, jonka olen livenä nähnyt. Itsetunto ei ole järin hyvä...

Piti itseään aina rumana ja lihavana ja niinpä minä (ja sisarukseni) pidimme häntä erityisesti lihavana, vaikka nyt vanhempana ollaan huomattu, että hänestä on itse asiassa tullut ylipainoinen vasta viime vuosina. Hänellä on myös aina ollut tajuttoman huono itsetunto. Uskon että näistä asioista johtuu kaikkien meidän surkea itsetunto ja erilaiset ongelmat vartalon kanssa, laihdutus on jatkuvaa oli vartalo minkälainen tahansa ja itselläni on syömishäiriö.

Mutta hyvä äiti hän on kaikesta huolimatta, on varmaan tahtomattaan antanut huonoja vaikutteita...

Itsetunto ongelmia edelleen vaikka tiedän että, olen hyvännäköinen.

Äitini säästi kaikki kehut ja kannustukset kahdelle veljelleni. Mä sain usein vaan kuulla olevani tyhmä.

rakastanut köyhäilyä ja nuukailua ja todellakin ylentänyt itsensä alentamalla. Muiden mielen heikkouden ja turhamaisuuden on kanssa aina osannut huomata ja kommentoida. Itsekin olen nuuka, pienet tulot kun on, mutta äitini saisi sydärin, jos tietäisi, että minä iso ihminen kasvatin itselleni pienen pääsiäisruohon ja ostin 3 eurolla narisisseja. Hän kysyisi heti että minkä ih-meen takia. Samoin jos kertoisin meneväni vaateostoksille, hän kysyisi että jaa eikö sulla ookaan vaatteita, no mene hyvä ihminen sitten ostamaan ettei tarvi kulkea alasti.

Omasi kyllä hemmetin huonon itsetunnon ja vähän niinkun ehkä huomaamattaan " tyrkytti" sitä mallia meillekkin. Äitini ei siis pitänyt ulkonäöstään ja koska oli nuorena ollut lihava jota olin minäkin niin hän kuvitteli että minulla on yhtä huono olla kun hänellä oli aikoinaan. Äitiäni siis kiusattiin eikä hän hyväksynyt itseään. Teini-iässä huomasin että äitini oli jopa kateellinen minun itsetunnolleni niinkun on yhäkin.. Minut hyväksyttiin, minulla oli ystäviä, ihailijoita ja poikaystäviä kiloista huolimatta. Äitini laittautui harvoin, kerran kävi viihteellä 16vuoden aikana kun minä asuin kotona. Oli kotiäitinä 4vuotta ja sitten opiskeli lähihoitajaksi minun ollessani 4vuotias. Sitten hänestä tuli pph. Hyvät arvot sain kotoa, tai aika tuiki tavalliset. Meillä leivottiin, tehtiin ruoat itse, vietettiin kaikki juhlapyhät perinteisesti jne. jne. Näitä arvoja kunnioitan minäkin vielä.

pukeutuivat kauniisti ja meikkasivat.

että kannattaa ylläpitää kauneutta siellä missä voi. Pienin teoin ja viitseliäisyydellä kodissa ja itsessään. Ei maksa usein kuin vaivan.

Mutta eipä sitä enää uskoisi. Sisareni kanssa sanomme äitiä ankeaksi, sillä eipä tuo juuri ulkonäköönsä panosta. Ei meikkaa, ei käy kampaajalla eikä juuri osta vaatteita. Välillä se tosin skarppaa ja laihduttaa ja innostuu samalla muutenkin vähän katsomaan peiliin.



Itse olen aika tarkka oman ulkonäköni suhteen, vaikka tyyliltäni en ole hieno. En lähde ulos ilman meikkiä, käyn usein kampajalla ja vaatekaupassa ja pelkään hysterisesti lihovani... Äitini ei paheksu sitä, että huolehdin ulkonäöstäni paremin kuin hän omastaan.

Itse ei meikannut, eikä opettanut minua. Vaatteisiin ei panostanut, eikä meillä ollut varaakaan. Kaljaan kyllä rahat riitti.

Naiseksi kasvamisesta meillä ei puhuttu, ei esim. kertonut kuukautisista mitään.

Kun olin seurustellut 16-vuotiaana puolisen vuotta, ja hain e-pillerit, mistä äitini sitten sai tietää (oli nähnyt laatikossani, eli tonki salaa laatikoitani). Haukkui sitten minut saatanan rotaksi. Kun reilu parikymppisenä sitten aloin odottaa lasta ja kerroin äidilleni tästä, sain kuulla iskeneeni tassuni paskaan. Että näin meillä.

Minä sain kuulla olevani huoran näköinen, kun meikkasin. Opetettiin, ettei itselleen saa toivoa mitään koska ei ansaitse mitään. Opetettiin, että on itsekäs jos haluaisi joskus jotain itselleen. Minä olin vanhemmille rahanmeno. Minulle ai saanut olla kalliita harrastuksia, lukeminen sallittiin. Veljelleni on ostettu tietokoneet, kännytkät, kaikki.

kalliimpia vaatteita. Meikkiä hän ei ole käyttänyt kuin ripsiväriä ja huulipunaa, mutta sen sijaan käynyt aina kampaajalla ja ollut muutenkin huoliteltu.



Ruoka meillä oli aina perusruokaa, silakkalaatikkoa ja makkarakeittoa. Vanhemmalla iällä hän on innostunut kokeilemaan kaikenlaista.



Liikuntaharrastuksia ei meidän perheessä ole juuri harrastettu. Äitini kävi kyllä 3 kertaa viikossa kävelylenkillä ja hoiti siten kuntoaan.



Meikkiä käytän enemmän ja panostan hiuksiini kampaajalla. Vaatteet eivät ole yhtä kalliita, mutta toisaalta ei äidillänikään varmaan minun iässäni (hän oli minua vanhempi kun synnyin). Liikunta on vähän heikossa...

Äitini kotona ei meikkaamista ja vaatteilla koreilemista katsottu hyvällä. Meille, siis minulle ja sisarelleni, hän kuitenkin aina ompeli uudet, siistit ja muodikkaat vaatteet meidän toiveidemme mukaan. Ainoa ero kaupan vaatteisiin oli hinta ja puuttuva merkkilappu.



Meikkaamaan äiti ei ole koskaan oppinut kunnolla. Juhlimaan lähtiessään hän kyselee vieläkin moneen kertaan, että onko näin hyvä ja eihän ole liikaa luomiväriä tms. Meitä hän on rohkaissut opettelemaan, äiti taisi olla se, joka osti meille ensimmäiset meikit.



Yksi hauska muisto minulla on äidistä. Hänestä korkokengät ovat ihania, jos niillä osaa kävellä. Naapurin rouva sai toimia hyvänä esimerkkinä siitä, kenen ei kannattaisi edes korkokenkiä käyttää, koska ei niillä osaa kävellä. Hän oli pitkä nainen, kulki polvet koukussa ja ryhti kasassa. Meillä siis todella opeteltiin kävelemään korkokengillä. Eteisessä taisi olla jo polku, kun me harjoittelimme ennen kuin pääsimme harjoittelemaan julkisille paikoille.



Liikunnan merkitys on meidän perheessä ollut tärkeä. Äiti (ja isä myös) jaksoi aina kujettaa meitä milloin mihinkin harjoituksiin. Vaikka muuten oli välillä tiukkaa, urheluvälineisiin riitti aina rahaa. Urheilun merkitys elämäämme tulee äidin kotoa, molemmat äidin vanhemmista olivat nuorempina aktiiviurheilijoita, ja mummuni jaksaa vieläkin 78 vuoden iässä tanhuta ja liikkua muutenkin aktiivisesti.

.

Oma äitini tykkäsi aina näteistä vaatteista ja teetätti niitä ompelijalla (kun oli niin hoikka silloin aikoinaan, ettei kaupoista löytänyt sopivaa!) ja osteli myös merkkivaatteita, mutta en minä kiinnittänyt tähän sen kummemmin huomiota lapsena. Hän toi minulle hienoja vaatteita ulkomailta, mutta ei myöskään kauhistellut ostaa ihan tavallisia college-pukuja ja muuta ihan tavanomaista minulle. Itse en lapsena välittänyt pätkääkään vaatteista, ja äiti kyllä välillä joutui kannustamaan. Varmaan joskus pettyikin, kun itse tahtoi minulle ihania, tyylikkäitä vaatteita, ja minua ei innostanut ja tahdoin farkkuhaalarit ja neonvärisiä rytkyjä, kun kavereillakin oli.



Opasti peseytymään ja hygieniaan ihan pienestä asti, mutta ei niinkään meikkaamaan tms. Olin jo yläasteella, kun itse kiinnostuin. Tosin sitten äiti opasti ostamaan omalle herkälle iholle sopivia tuotteita, eikä mainosten Clearasileja ja Anttilan meikkejä, jotka ei selvästikään mulle sopineet.