Äiti ei halua nähdä lapsiaan.
Heippa, voiskohan joku neuvoa että miten motivoida äitiä tapaamaan lapsiaan? Asun mieheni ja hänen kahden lapsensa kanssa plus että meihin kuuluu myös oma tyttäreni.. odotamme nyt ensimäistä yhteistä lastamme ja jotenkin tuntuu että välillä olisi kiva jos biologinen äiti ottaisi välillä lapsiaan niin voisin joskus keskittyä vain itseeni ja raskauteen, sillä minun ex on hoitanut hienosti asiansa, hän ottaa tytärtään usein. olenko ainoa joka painii tällaisen ongelman kanssa? Neuvoja..
Kommentit (11)
viime kesänä toukokuusta lokakuuhun muksut ei ollu sillä kertaakaan yötä, joitain parin tunnin pätkiä tyyliin tuo nyt ne tänne ja haet sit parin tunnin päästä.. Hänen äiti sit yritti paikkailla tyttärensä kiinnostamattomuutta et hänellä muksut välillä oli. Sit multa meni marraskuussa hermot siis 2005, sanoin et nyt se akka alkaa ottaan lapsiaan, et varsinkin tytöl, (silloin 4vee)oli ja on edelleen suuri äidin kaipuu, en mä pysty antaan sitä mitä tyttö tarvii , omaa äitiään. juu se mun ehdottama joka toinen viikonloppu systeemi toimi jotenkin esim, jos oli hänen vkoloppuvuoro sattoi ottaa, seuraavalla kerralla saattoi viedä äidilleen ja sitten kolmantena kertana vedota lapsenvahti ongelmiin.. On töissä käyvä ihminen, ravintola alalla mut viina ja miehet on omia lapsi tärkeempiä.. esim nyt tulee sit kuukausi ja viikko ettei muksut ole häntä nähny. tyttö nyt 5vee poika 7vee poika ei kysele eikä kaipaa mut tyttö on nyt alkanu näkee painajaisia ja kaikkea ja en keksi millä saisin äidin kiinnostumaan..
kun hälle sanoo et muksut kaipais sua niin vastaus tulee hymyillen pirteästi, joo selvä otan kohta kun kerkeän, voisin ostaa tyröl vaik sata nukkea jos sen ois sit parempi..
Mites olisi, jos kysyisitte suoraan lasten mummulle viikonloppukylään. Siten ainakin saisitte yhden viikonlopun vapaata välissä. Karmeaa se on ajatella, että mummun pitäisi tyttärensä puolesta vastuu kantaa, mutta ehkä äitikin ehtisi sitten käymään.
Ihmeellistä, mikä tuon ikäisten ottamisessa on niin vaikeaa. 5 ja 7-vuotiaathan osaa jo kaikkea... Ei tarvi syöttää, osaavat käydä vessassa, pukea jne. (kirjoittaa 1-vuotiaan äiti:))
Jotkut meistä vain näkevät aina oman navan ja sen, mistä aita matalin ja itse pääsee helpolla. Sinä olet näiden lasten arkielämän toinen vanhempi. Hienoa, jos jaksat!
Niin toi mummu juttu on yksi mitä vois kokeilla. Tulee vaan itselle niin kiukkuinen olo kun raahaudun töihin ja töistä kauppaan ja kotyiin ja ruokaa ja touhuamista ja sitä itseään kaikkea niin tämä toinen vanhempi vain viettää ns. kadotettua nuoruuttaan unohtaen lapsensa, menee jotenkin usko.. en oikein tiedä mitä tehdä jos hän tänä kesänäkin peruu sen kaksiviikkoa mitä lasten pitäisi hänellä olla, kun olen jo suunnitellut että olen vatsani kanssa silloinkoska oma tyttäreni on isällään..ja siihen vielä 5 ja 7 vuotiaat ovat jo mahdottoman omatoimisia, varsinkin nämä kaksi :) No toivotaan parasta.
Aattelin vaan kun mulla 2 lasta joiden isät ei kiinnostuneita. Et kun sanot et haluat päästä niistä hetkeks rauhaan kun ootat? Tarkotatko sillä et hyväksy näitä lapsia? ja koet ne rasitteena? kun kuitenki oma lapsi on isällään?
Mulla ei oo lapsil semmosta isää edes et haluis niitä kattoa. ja aika harvinaista se on et isäl lapset ja siit tiedät varmaan et on tunnollinen!
totta kai hyväksyn lapset, mutta mielestäni olisi hienoa voida joskus keskittyä vaikka siivoamiseen, itseensä, omaan biologiseen lapseen, välillä olisi hienoa kuulla miehen lapsilta että jee oltiin äitillä, näin ei ole äiti ei ota ja lapset kärsii!! poikaa ei enää edes kiinnosta mutta tyttö on kovilla, näkee painajaisia missä esim sokea lammas vie hänet, hän huutaa äitiä ja äiti ei tee mitään sanoo vaan sinun on aika mennä.. onko sinusta kohtuutonta odottaa että äiti lapsiaan tapaisi..
Toivon että lapsesivoivat hyvin ja ymmärtävät että heillä on hieno äiti, yritä tsempata, hyvää kevättä.
Mut äidillä näemmäs tärkeämpää tekemistä:( Voisko tytön viedä johonkin puhuun siel asioist ja onko sillon ollu äitin tykönä kaikki kunnossa kun ovat olleet siellä?
Ja kiitos me jaksetaan ihan hyvin vaik ny ollaan kipeinä.
T.emppa
Luin kaikki tekstit läpi ja koitin löytää sen jyvän sieltä. Asioilla on aina kaksi puolta ja tässä on tietenkin vain toinen puoli asioista.
Mä olen skeptinen luonne, enkä koskaan usko että asiat on niin kuin yksi osapuoli sanoo, toinen näkee ne yleensä toisella tavalla. Noo..
Mun mielipide kuitenkin, jos asiat on näin kun ap kirjoitti. Jos mä olisin se joka odottaa, joka on kotona se " äiti" . Hoitaa kaikki lapset, vaikkei olis omiakaan ja näiden biologinen äiti välttelee vastuutaan. En mä pakota sitä äitiä niitä lapsia ottamaan. Päinvastoin, lähtisin taistelmaan siitä ettei lasten tarvitse jatkossa enää kärsiä tälläisen ihmisen takia. Miksi sitä pitää pakottaa, jos se ei tahdo. Tai jos se on äiti vain silloin kun sille sopii. Lapsethan siinä on tärkeimpiä. Lapset tuossa eniten kärsii. Eikä pelkästään sen takia, että äiti ei halua tavata vaan siksi, että te toiset vanhemmat koitatte pakottaa sitä vastentahtoista äitiä. Antakaa sen unohtaa koko lapset, jos kerran ei niistä välitä.
Ikävä kyllä sellaisiakin vanhempia on olemassa.
Mun oman poikani isä ei halua tavata poikaansa, ei ole koskaan halunnut. Eikä mulle ole tullut ikipäivänä mieleen, että mä häntä siihen pakottaisin. Olen tyytyväinen kun ei ole sotkemassa meidän elämää. Vaikkakin annoin mahdollisuuden silloin kun poika syntyi, että saa tulla katsomaan. Saa tulla jatkossakin, mutta sitä joko ollaan vanhempia tai sitten ei olla. Ei sitä voi olla vain silloin kun itselle sopii.
Ajatelkaa lapsen parasta.
Sun pointtinasi ap ikävä kyllä jokaisessa viestissä välittyy, se kuinka itse kaipaat omaa rauhaa ja haluat olla rauhassa biologosen lapsesi kanssa. Kuinka haluat odottaa rauhassa.
Tää oli tietenkin vain mun henkilökohtainen mielipiteeni. Jokaiselle suotakoon omansa :)
ehkäpä visteistäni todellakin paistaa läpi se että kaipaan omaa rauhaa , tai en niinkään omaa rauhaa vaan rauhaa oman lapseni kanssa ja raskauteni kanssa ja mielestäni se ei ole liikaa pyydetty sillä en minä ole mikään äiti teresa ei minun mielestäni tarvi ollakkaan!!
Sosiaalitoimisto täällä porissa ainakin toivoo, vaatii että on me yrittäisimme säilyttää edes jotain kontaktia äitiin. Siksi täällä neuvoja asian suhteen kyselinkin. Ehkäpä siksi puran täällä pahaa mieltäni kun tiedän että äitiä ei voi motivoida, joudun näkemään lasten ja lasten isän silmissä usein katseen mitä en haluaisi nähdä.
Täällä minä ainakin ponnistelen perheeni, työni, parisuhteeni, lasteni ja miehen lapsien ja yleisesti ottaen kokomeidän perheeb arjen eteen, tsemppiä kaikille joilla on pahamieli, kyllä se siitä.
Luulen että oma herkkyyteni johtuu yö työstä ja raskaudestani, luulen että aamulla on kaikki paremmin.
Aurinkoista kev ään odotusta kaikille.
Onko lapsen äiti ollut pääasiallinen hoitaja lasten ollessa vauvoja/pieniä? Antoiko hän suosiolla lähihuoltajuuden lasten isälle?
Vai saiko isä lasten lähihuoltajuuden herjaamalla äitiä tuellasi oikeudelle niin pahasti, että äiti menetti lähihuoltajuuden. Jos isä (ja sinä) ette oikeudessa katsoneet hyväksi lasten olevan äitinsä kanssa niin miksi nyt haluatte lapsia äitinsä luokse???
Antakaa lähihuoltajuus äidille niin saatte omaa rauhaa ja lapset saavat olla äitinsä kanssa.
Kun äiti on raskauksien ja lasten syntymien jälkeen hoitanut lapsiaan joka hetki tai lähes joka hetki niin lähihuoltajuuden ja siten lasten menetys on lapsille ja äidille yhtä paha asia kuin kuolema. Tapaamisviikonloput menee molemmilla itkiessä, kun lapset viedään taas pois eikä äiti eikä lapsi kestä sitä. Joskus on parasta antaa lasten surra kerran menetys ja jatkaa elämää.
Samaa tapahtuu myös toisin päin, kun pääasiallisena hoitajana on isä joka menettää lapset.
Kyseiset etävanhemmat rakastavat lapsiaan. He eivät kestä saada lapsia/lasta 2 päiväksi ja menettää heidät aina vain uudelleen. Tapaamisaikanakin jo itkettää, kun lapset viedään taas kohta pois ja lähtöhetkellä molempia. Ainoa keino selvitä on olla näkemättä heitä. Rakkautta on antaa lasten surra aikansa ja jatkaa elämää eikä laittaa heitä suremaan ikävää koko lapsuuttaan. Pienet lapset voi jopa unohtaa.
Vanhemmat eivät pysty unohtamaan ja paranemaan lapsen menetyksestä ikinä. Monet turruttaa tuskaa alkoholilla, jotkut yrittää terapiaa ja lääkkeitä, toiset muuttaa kauas, moni täyttää elämän töillä ja harrastuksilla, moni hankkii lapsia joita ei voida viedä pois ikinä heiltä (he eivät korvaa menetettyä lasta ja poista surua, mutta vievät huomiota surusta) ja lemmikkejä. Hyvin monet eivät taas kykene tuskan ja surun vuoksi tekemään enää töitä, opiskelemaan tms. Heidän sydämensä on rikki. Heidän elämänsä on vain pelkkää suurta kärsimystä. He eivät voi elää ilman lastaan. He eivät kestä sitä. Moni ihminen paranee PTSD:stä joka johtuu esim. onnettomuudesta, väkivallasta, sodasta jne. Lapsen menetyksestä ja sen luomista traumoista ei voi parantua.
Sille, joka ei ole paljoa hoitanut lapsiaan ikinä, tilanne on helpompi. Samoin lapsille tavata heitä. Kyseiset vanhemmat ovat kuin kivoja setiä/tätejä. Se on aivan eri asia.
Parahin 11. Miehen lapset ovat nyt muuttaneet kotoa, tytär meni juuri inttiin ja yhteinen lapsi menee neljännelle luokalle. Viestit ovat vuodelta 2006
Mitä tulee tuohon sinun täysin sukupuolittuneeseen ja olettamuksiin perustuvaan sontaan: haista kukkanen.
Ei voida ajatella, että naisen motiivit lapsen taapaamattomuuteen olisivat jotenkin " syvällisemmät" kuin isällä.
Vanhempaa ei voi pakottaa, mutta voisiko isä vaikka kysyä? Kai lapsetkin kaipaavat äitiään. En oikein tiedä keinoa, millä motivoida varsinaisesti kuin muistuttamalla asiasta. Minkä ikäisiä lapset ovat? Koska on pitänyt viimeksi? Millainen hänen elämäntilanteensa on? Jos vaikka lapset ovat isompia, niin olisivat helpompia kuin vaikka viimeksi.