En jaksa tätä elämää enää
Kaikki asiat tuntuvat velvollisuuksilta eikä mikään ole kivaa. Korjaisipa kuolema pian. Pitäisikö alkaa sekakäyttää niin tulisi nopeammin? Itsemurhaakaan en ole uskaltanut ainakaan vielä tehdä. Tiedän että olen masentunut, mutta ei tää paska mihinkään etene, vaikka käyn psykologilla puhumassakin. Ei vain ole mitään motivaatiota itse tehdä asioille mitään / yrittää tehdä asioille mitään. Odotan vaan kuolemaa.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Kävele Norjaan ja takaisin. Saat tekemistä itsellesi.
Se ei kuitenkaan tunnu miltään, niin mitä järkeä siinäkään olisi?
Ap
Minä olen yrittänyt parantaa elämääni, mutta meneekin vain entistä enemmän päin mäntyä! Joten eipä siitäkään mitään hyötyä ole jos jotain yrittäiskin.
No ei kannata luovuttaa, minua alkaa jo naurattaa miten huonotuurinen olen!
Ei sun tarvitse jaksaa, se on kaikkein hauskinta ;D Elämä jatkuu tekemättä yhtään mitään!
Rukoile Jumalaa. Hän voi antaa sinulle uskon, ja silloin pelastut.
Itsekin olen ollut masentuneena, mutta en tiedä miksi viimeiset pari viikkoa minulla on ollut aivan mielettömästi energiaa sen jälkeen, kun korjasin unirytmini ja rupesin syömään terveellisemmin. Ehkä D-vitamiinitasoni ovat nousseet normaaleille leveleille myös.
Mitä velvollisuuksia sulla sitten elämässä on kun ne tuntuu noin tukahduttavilta? Tee elämässä asioita, jotka kiinnostaa. Aloita vaikka uusi harrastus.
Olen ollut samassa tilanteessa, samoissa ajatuksissa. Haaveilin kuolemasta ja poispääsystä, henkisen tuskan loppumisesta. Sitten sairastuin fyysisesti vakavasti. Ja tajusin että jäljellä oleva elinaikani tulee olemaan lyhyempi ja elämän loppuvaiheet kitumista. Ja aloinkin arvostaa nykyhetkeä, näitä "hyviä" päiviä joita tässä on vielä jäljellä. Sillä jatko tulee olemaan pelkkää alamäkeä, sairaus pahenee pikkuhiljaa.
Liikunta, uni ja kunnollinen ravinto.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa, samoissa ajatuksissa. Haaveilin kuolemasta ja poispääsystä, henkisen tuskan loppumisesta. Sitten sairastuin fyysisesti vakavasti. Ja tajusin että jäljellä oleva elinaikani tulee olemaan lyhyempi ja elämän loppuvaiheet kitumista. Ja aloinkin arvostaa nykyhetkeä, näitä "hyviä" päiviä joita tässä on vielä jäljellä. Sillä jatko tulee olemaan pelkkää alamäkeä, sairaus pahenee pikkuhiljaa.
Onnekas...
Vierailija kirjoitti:
Mitä velvollisuuksia sulla sitten elämässä on kun ne tuntuu noin tukahduttavilta? Tee elämässä asioita, jotka kiinnostaa. Aloita vaikka uusi harrastus.
Jos alkaa harrastaa esim. viulunsoittoa, tarkoittaako se, ettei sen jälkeen tarvitse enää siivota kotona tai laittaa ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Kesällä on taas parempi olla.
Yleensä masentuneilla (kuten minulla) menee kesällä vielä huonommin.
Välillä kun on ollut jotain tosi ikävää, arvostaa hetken elämää ja miettii että ehkei tää niin pahaa oo sittenkään. Kunnes päivän tai parin päästä se on ihan samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä velvollisuuksia sulla sitten elämässä on kun ne tuntuu noin tukahduttavilta? Tee elämässä asioita, jotka kiinnostaa. Aloita vaikka uusi harrastus.
No hohhoijaa, tää voi toimia terveille, mutta he yleensä ymmärtävät itsekin tehdä nuo muutokset.
Masentuneen ongelma on se, ettei välttämättä mikään kiinnosta ja nekin asiat mitkät ennen kiinnostivat muuttuvat velvollisuuden tuntuisiksi ja sitten niiden tekemisen lopettaa jos ei ole pakko jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä velvollisuuksia sulla sitten elämässä on kun ne tuntuu noin tukahduttavilta? Tee elämässä asioita, jotka kiinnostaa. Aloita vaikka uusi harrastus.
Jos alkaa harrastaa esim. viulunsoittoa, tarkoittaako se, ettei sen jälkeen tarvitse enää siivota kotona tai laittaa ruokaa?
Pointti taisi olla se että yrittää miettiä mistä nauttisi tai saisi iloa elämäänsä, ja lisäisi niitä asioita niin kuin pystyy.
Ap, selkeästi tykkäät rypeä alamaissa huonoissa fiiliksissä. Sinä voit sen tehdä. Voit jäädä maahan makaamaan. Se on yksin sinun valintasi. Mieti mitä haluat. Haluatko rypeä surkeissa fiiliksissä? Sinulla on siihen oikeus, mutta sinun on myös vastuu. Se mitä siitä seuraa, sitäkö haluat?
En ole ap, mutta olen miettinyt samanlaisia asioita. Elämä on pelkkää sinnittelyä puuduttavan opiskelun kanssa. Vointi riittää juuri ja juuri opiskeluun, mutta ei työssäkäyntiin samaan aikaan, niin rahan kanssa on kauhea kituuttaminen koko ajan. Elämä oli jotenkin helpompaa kun olin vielä masentuneena työkyvyttömyyseläkkeellä, sillä vaikka ei silloinkaan hyvin mennyt, niin ei ollut kuitenkaan jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, jota on nykyään kun vertailee itseään normaalikuntoisiin kursskikavereihin. Kaikki on nykyään vaan jatkuvaa hampaat irvessä suorittamista ja koko ajan tuntuu siltä että nyt tipahtaa viimeinen pisara täyteen lasiin :/
Kävele Norjaan ja takaisin. Saat tekemistä itsellesi.