Miksi minusta tuli tällainen sosiaalisesti awkwardi esiintymispelkoinen kun esim. vanhempani ovat hyviä esiintyjiä?
Pelkään että kaikki tämä sosiaalinen jännitys, sosiaalisten tilanteiden pelko, kamala esiintymisjännitys pilaa elämäni ja uramahdollisuuteni. Äitini on opettaja. Äiti oli nuorena ujo, mutta ns. "kasvoi" siitä yli. Opettajana olisi painajaismaista, stressaisin ja olisin niin ahdistunut siitä esiintymistilanteesta että mieluummin kuolisin. Ja isäni on suuressa yrityksessä johtotehtävissä ja tietenkin supliikkimiehiä. Ja mm. isäni äiti on niin supersosiaalinen ettei ole toista nähty. Sisarenikin on ns. normaali tuon asian saralla. Miksen voinut saada ripausta edes näistä geeneistä? Mitä minulle tapahtui? :( Miksi minusta tuli tällainen?
Kommentit (19)
sosiaalisuus on geeneissä, mutta esiintymispelko ei ole. Se on opittua.
Ehkä just siksi? Minun tutuistani monella ujolla on yltiösosiaaliset vanhemmat. Jotenkin ne on onnistuneet jyräämään lapsensa niin ettei niille ole ollut tilaa kasvaa sosiaalisiksi.
Onko sulla huonoja kokemuksia esiintymisestä?
Persoonallisuutta ei peritä, tavat voi oppia mutta jokainen on uniikki.
Vierailija kirjoitti:
sosiaalisuus on geeneissä, mutta esiintymispelko ei ole. Se on opittua.
No minusta tuntuu että olen epäsosiaalinen kun muut perheessä taas eivät, mutta nuo kaksi ovat kuitenkin toisistaan erillisiä asioita. Esiintymisessä olen ihan hyvä enkä pelkää, omana itsenäni sosiaalisissa tilanteissa on hankalampaa.
Sä oot oman tyylisesi. Mitä siitä?
Mitä sulla on salattavaa? Mitä ajattelet että muut sinusta ajattelee? Pidätkö ihmisistä? Pidätkö ihmisiä uhkana?
Vierailija kirjoitti:
sosiaalisuus on geeneissä, mutta esiintymispelko ei ole. Se on opittua.
Ei muuten ole. Tutkimusten mukaan vanhempien pelot kulkevat geeneissä.
Siulla on vaan alemmuuskompleksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sosiaalisuus on geeneissä, mutta esiintymispelko ei ole. Se on opittua.
No minusta tuntuu että olen epäsosiaalinen kun muut perheessä taas eivät, mutta nuo kaksi ovat kuitenkin toisistaan erillisiä asioita. Esiintymisessä olen ihan hyvä enkä pelkää, omana itsenäni sosiaalisissa tilanteissa on hankalampaa.
Ne ovat erillisiä asioita. Sosiaalisuus itseasiassa on sitä, että hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä. Epäsosiaalinenkin voi olla puhelias, mutta hänelle on samantekevää, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat.
Esiintymisjännitys, tai sen puuttuminen, liittyy itseluottamukseen ja itsehyväksyntään. Että kokee riittävänsä ja osaavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sosiaalisuus on geeneissä, mutta esiintymispelko ei ole. Se on opittua.
Ei muuten ole. Tutkimusten mukaan vanhempien pelot kulkevat geeneissä.
Totta. Mutta se on vähän monimutkaisempi kuvio kuin mitä ap tarkoittaa. Geeneissä on tosi tosi voimakkaat pelot, vaikka sodan pelko kun on pommikoneita paennut.. ei se esiintymisjännitys nyt aiheuta sellaisia dna-mutaatioita
Awkwardi? Siis mitäh?
Musta tuntuu, että suurin ongelma sulla on äidinkielesi kanssa.
Siis omg, oon niin awkwardi ja creepy et tulee damagee! Läheks coffeelle vai beerille? Remember laittaa heelssit jalkaan, siellä vähän rain joten muista auch umbrella!
Voit oppia. Jos minäkin pystyin oppimaan, sinäkin pystyt. Se tuli asiantuntemuksen kehittymisen kautta työelämässä. Aloin luottaa itseeni ja osaamiseeni. Se aihe vei mukanaan.
Tosin toivon että niin kivikkoista tietä ei tarvitsisi kenenkään kulkea. Jos nyt neuvoisin nuorta itseäni, neuvoisin hakemaan propral-reseptin heti alkuun. Se itsevarmuus ja armollisuus itseä kohtaan tulee iän myötä kun opettelee ja harjoittelee. Mutta niitä sen iän jännitysoireita ei kannata turhaan kärsiä kun simppeli apu on olemassa. Kamalinta on se, että jännitys voi torpata jopa urahaaveita vaikkei tarvitsisi.
Nykyään esiinnyn työssäni paljon ja se on ihan ok. Vain kerran vuodessa tyyliin on niin jännittävä tilaisuus että otan propralin avuksi.
Sanopa muuta