Miehen reissutyö ja aina puolet viikosta poissa. Tulevaisuutta ?

Tuskin täällä on kyse siitä etteikö voisi olla erossa miehestä. Minulla mies reissutyössä, aluksi se olikin täysin OK, sain olla itse rauhassa kotona ja tehdä mitä huvittaa. Mutta kyllä se näin useamman vuoden jälkeen alkaa syödä suhdetta kun ei voi jakaa sitä arkea yhdessä, ei mitkään puhelinsoitot sitä korvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää kyllä vähän nämä "etkö muka voi olla miehestä erossa 3 päivää, sairasta" -kommentit. Minä ainakin olen miehestäni erossa ajoittain pari viikkoa kerrallaan kun matkustan. Ei ole kummallekaan mikään ongelma. Ap puhuu kuitenkin tilanteesta jossa mies on pois ainakin 156 päivää vuodessa. Se on vähän eri asia mielestäni.

Ja ei, minäkään en ole miehestäni riippuvainen vaikken reissumiehen vaimokkeeksi suostuisikaan. Yhdessä 3 v eikä aiota muuttaa yhteen sillä molemmat tarvitsemme omaa tilaa. Yöt vietetään tosin aina saman katon alla.

/11

Jaa. Juuri laskin että olen ollut tänä vuonna joulukuun alkuun mennessä 150 päivää työmatkoilla, eikä tämä ole meillä ollut mikään ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo kovin paljon eroa vuorotyöstä. Toista ei näe juuri ollenkaan joka toinen viikko.

Totta. Monessa perheessä vielä tarkoituksella halutaan työvuorot eri aikaan, jolloin saadaan minimoitua lasten päivähoidon tarve.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan minkälainen mies on muuten. Mä seurustelin 10v reissaavan miehen kanssa. Se oli todella rassaavaa, koska mies oli epäluotettava muutenkin. Ja heti kun mies tuli kotiin, alkoi järjestellä kavereiden kanssa ohjelmaa vapaapäiville. Mä olin siinä suhteessa pitkälti pelkkä osoite, johon käydään dumppaamassa likapyykkikassi ja onhan se silleen ajatuksena kiva, että joku kotona odottaa kun on itse menossa koko ajan.

Se parisuhde kesti aivan liian pitkään. Miljoonien riitojen jälkeen mies oli aivan ällikällä lyöty kun halusin erota. 

Nyt olen nykyisessä suhteessa itse se, jolla on enemmän reissuja. Mutta kun tulen kotiin, ollaan yhdessä ja me ollaan sitouduttu toisiimme. Mieheni on mulle muutenkin tärkeä, kuin vain joku paikka jossa säilytän tavaroitani. 

Tuohan on ihan eri asia ja tuollaiset "rällääjät" usein myös hakeutuu reissuhommiin, jotta saa kierrellä paikkoja ja vikitellä uusia naisia. Mutta ei se tarkoita sitä että kaikilla olisi sokka irti kun on työmatkalla pois kotoa.

Muita samassa tilanteessa ? kirjoitti:

Muutoin meillä on asiat mallikkaasti, mutta miten suhteen käy pidemmän päälle kun toisinaan jo nyt välillä tympäisee :(

Hankit lisää harrastuksia, kavereita tai lisätyön. Pitää olla itsenäinen jos aikoo saada suhteen toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää kyllä vähän nämä "etkö muka voi olla miehestä erossa 3 päivää, sairasta" -kommentit. Minä ainakin olen miehestäni erossa ajoittain pari viikkoa kerrallaan kun matkustan. Ei ole kummallekaan mikään ongelma. Ap puhuu kuitenkin tilanteesta jossa mies on pois ainakin 156 päivää vuodessa. Se on vähän eri asia mielestäni.

Ja ei, minäkään en ole miehestäni riippuvainen vaikken reissumiehen vaimokkeeksi suostuisikaan. Yhdessä 3 v eikä aiota muuttaa yhteen sillä molemmat tarvitsemme omaa tilaa. Yöt vietetään tosin aina saman katon alla.

/11

Jaa. Juuri laskin että olen ollut tänä vuonna joulukuun alkuun mennessä 150 päivää työmatkoilla, eikä tämä ole meillä ollut mikään ongelma.

Sanoinhan jo ekassa kommentissani että joillekin semmoinen järjestely sopii mainiosti. 🙂 Itse en suostuisi, parisuhteet ovat erilaisia. Kommentoin siksi että ap ei ole mikään miesriippuvainen vaikka miehen reissutyö korpeaakin.

/11

Mullakin mies reissutyössä ja normaalisti on 4yötä poissa ja kolme kotona. Nyt tosin kesän jälkeen ollut paljon enemmän kotona mistä on nautittu paljon. Meillä on lapsikin tulossa :)

Kyllä minäki vihaan niitä päiviä kun mies lähtee töihin, mutta siitä omasta ajasta on oppinut nauttimaan. Itse tykkään tulla ja mennä ja harrastaa ja voin hyvällä omallatunnolla mennä menojani aina kun mies on poissa - se ei ole meidän yhteisestä ajasta pois. Yhteistä aikaakin osaa arvostaa kun sitä on rajoitetusti ja molemmat panostetaan siihen. Miehen ollessa reissussa jutellaan paljon puhelimessa jos työvuorot sen vaan sallii. Nyt tietenkin jännittää kun vauva tulee, miten minä saan arjesta tehtyä toimivan, kun sitä pääasiassa yksin tulen pyörittämään. Mutta luotan itseeni ja luotan siihen että saan mieheltä sen tuen mitä tarviin ja mitä se pystyy antamaan. Kyse on kuitenkin vaan miehen työstä, ei se välttämättä sitä tule loppuikäänsä tekemään ja tiedän että jos minä/meidän perhe tarvii häntä kotona, niin hän sen niin järjestää että voi olla kotona.

En tiedä miksei teillä olisi tulevaisuutta reissutyön takia. Rohkeesti vaan sitä tulevaisuutta rakentaan! Ei tämä aina mukavaa ole, mutta ei meillä mitään ongelmiakaan miehen työn takia ole ollut, ikävä pelkästään :) Ja suhde pysyy ainaki tuoreena pitkään!

Mieheni on lääkäri ja tekee paljon yli vuorokauden mittaisia työvuoroja. Minä käyn ihan "normaalilla työajalla" töissä eli 8 tuntia päivässä. Hoidan kotityöt ja minun mielestä tämä kuvio toimii hyvin- toki meillä ei ole lapsia. En tiedä miten tilanne muuttuu lasten tulon myötä, ärsyttääkö olla yksin vastuussa lasten hoidosta. Jää nähtäväksi.

Vaikka olisi vastarakastuneita, niin vaikea ymmärtää että 3 tai 4 päivää pois viikossa olisi mikään kynnyskysymys. Muutaman vuoden suhteen jälkeen tuollainen on jo ihan kivaakin, koska saa omaa aikaa, jolloin ei tarvi huomioida toista.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi vastarakastuneita, niin vaikea ymmärtää että 3 tai 4 päivää pois viikossa olisi mikään kynnyskysymys. Muutaman vuoden suhteen jälkeen tuollainen on jo ihan kivaakin, koska saa omaa aikaa, jolloin ei tarvi huomioida toista.

Hetken se on lystikästä, kokeile samaa vaikka kymmenen vuotta ja tule kertomaan uudelleen onko vielä mukavaa. Kaikki on erilaisia. Itsellä ei toimi tälläinen järjestely. Olen vain muuttunut katkeraksi, koska olisi voinut olla mahdollisuus toisenlaiseen parisuhteeseen,nyt tuntuu olevan jo myöhäistä

Itse samassa tilanteessa ja vastoin tahtoani. Toisten on helppo tuomita, jos järjestely on heille itselleen ok (ja luultavasti useimmille onkin, kun suhdetta on jo enemmän takana).  Pyytäisin vähän ymmärrystä: on erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita ja -kokemuksia, eikä se ole mitenkään säälittävää. Oma miesystävä on poissa 4-5 päivää viikossa, suhde on kestänyt vasta reilun vuoden ja ehdimme asua yhdessä vain pari kuukautta. Olisin halunnut kokea normaalin arjen ja testata sen toimivuutta ennen tällaista vaihetta, ja nyt tätä pitäisi jaksaa 3 vuotta. Taustalla on myös se, että olen entinen ikisinkku ja tämä on ensimmäinen parisuhteeni (olen jo lähempänä 30:tä). Joskus nautin yksinolosta, mutta kyllä se kävi viimeisinä sinkkuvuosina jo rankaksi. Sitä kaipasi parisuhteelta nimenomaan vastapainoa sille ikuisuuden jatkuneelle yksinäisyydelle ja halusi kokea millaista on elää toisen kanssa, normaalin avoliiton. Olisi varmasti eri tilanne, jos meillä olisi jo pitkä yhteinen historia, sitten tämä olisi ollut tervetullutta vaihtelua. Ensin vain olisi pitänyt kokea se yhteiselo ja mahdollinen kyllästyminen toiseen. Ei viikonloppusuhde kerro, millaista toisen kanssa on elää.

Pitää vain yrittää sinnitellä ja nähdä tilanteen hyvät puolet, ei tässä muu auta. Ei kuitenkaan ole mukavaa, että tällaisia tuntemuksia yritetään leimata säälittäviksi tai riippuvaisuudeksi - kyllä minä siitä yksinolostakin nautin, siitäkin vain voi saada "yliannostuksen" ja nyt olisi ollut elämässä sellainen vaihe, että olisin kaivannut yhteiseloa rakkaan ihmisen kanssa, kun en ole koskaan päässyt sitä kokemaan. Ihmiset myös käsittelevät asiat eri tavalla.  Itse esim. olen vähän on-off-ihminen ja käsittelen ikävää etäännyttämällä itseäni toisesta, tahtomattanikin. On inhottavaa, kun toisen tullessa pitkän viikon jälkeen kotiin ei osaakaan olla ilahtunut, vaan se on melkeinpä yhdentekevää. Toinen vaihtoehto on sitten kärvistellä siinä ikävässä ja kärsiä aina toisen lähdöstä. Ei sitäkään jaksa kolmea vuotta, on pakko omaksua jonkinlainen hällä väliä-asenne, ja se sitten vaikuttaa yleisesti tunteisiin miestä kohtaan. Vaikka tämän kanssa tekee töitä niin sitä on vaikea muuttaa.

Tuo taitaa olla aika pitkälle tottumiskysymys. Ja kaikki eivät koskaan totu. 

Täällä monet puhuvat lapsista monikossa, mutta itse miettisin kannattaako tuollaiseen tilanteeseen tehdä edes kahta lasta. Yhden lapsen kanssa pärjää kyllä hyvin ja jos ap tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ilma miestä, niin tuo yksi lapsi voisi auttaa siihenkin. Kaksi lasta käy jo työstä, vaikka kummallakaan ei olisi reissutyö, mutta yhden lapsen kanssa on vielä sopivan leppoisaa.