Mistä löytää erilaista miesseuraa?
Kaikenlaiset maajussit ja kaupunkipojat eivät oikein kiinnosta. Seuraa tuntuu olevan vaikea löytää baareista ja yökerhoista. Niissä miehet ovat liian humalassa. Tuntuu kuin kaikki miehet olisivat samanlaisia. Eroja saattaa olla ulkonäössä, mutta kaikilla on täysin samanlainen ajatusmaailma. Formulat, jääkiekko, jalkapallo ja sauna. Siinä on keskustelun aiheet seksin vinkumisen lisäksi. Omia ajatuksia ei löydy ja mielipiteet ovat kaikilla täysin samoja. Maahanmuuttovastaisia on suurin osa ja ne jotka suvaitsevat, ovat yleensä kiinnostuneita toisista miehistä.
Mikä avuksi?
Kommentit (25)
En ymmärrä mitä te muut naiset yritätte vääntää asiaa siihen suuntaan, kuin vika olisi minussa? Vika on miehissä, he eivät hyväksy minun tummaihoisia lapsia. Se, että olen harrastanut seksiä veljeni kanssa, on täysin minun ja veljeni välinen asia. Me olemme aikuisia ihmisiä ja teemme mitä haluamme. Se ei kuulu muille.
Se on hyvä huudella puskista, kun itsellä on kaikki hyvin. Oli oikeasti virhe tehdä lapsia tummaihoisen miehen kanssa. Sen myönnän. Tehty kuitenkin mikä tehty.
Kokeile mumble nimistä appsia. Siellä naisen täytyy lähettää ensimmäinen viesti jotta mies voi edes vastata matchin syntyessä.
Jos nainen ei lähetä viestiä ensin, match vanhenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää kuraa tämä ketju. Miten voi olla, että yksinhuoltaja ei kelpaa, jos lapset ovat eri värisiä? Kammottava ajatusmaailma. Mikäli omalla miehelläni olisi lapsia ja rupeaisin heidän äitipuolekseen, minulle olisi se ja sama, minkä värisiä lapset olisivat. Pyrkisin olemaan hyvä vanhempi ja turvallinen rakastava aikuinen heidän elämässään samalla tavalla kuin isäpuoleni oli minulle mentyään yhteen äitini kanssa.
Tuo ap:n viimeisin viesti oman veljen kanssa seurustelemaan rupeamisesta oli oksennus. Herätti miettimään, että ehkä ap:ssa on miesten mielestä jotain ihan muuta vikaa kuin hänen lapsensa. On minullakin veli, vieläpä komea ja hyvännäköinen, mutten kyllä voisi ikipäivänä kuvitella harrastavani seksiä hänen tai kenenkään muunkaan lähisukulaiseni kanssa. Vaikkei voisikaan raskaaksi tulla niin ihan sairasta. Haloo..
Toi velijuttu ei tainnut olla ap:n kirjoittama vaan jonkuun häneksi tekeytyneen?
Ap on rekisteröitynyt käyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:ll on mustaihoisia lapsia on ap itsekin neekkeri.
Niinpä. Täällä leviää amerikkalainen luokittelu, jossa 1/8 mustaa perimää luokitellaan mustaksi. Sama näkyy lehdistössä: englannissa prinssi Harry morsio on sekaverinen eikä musta, mutta amerikkalaisille hän on musta.
Toi velijuttu ei tainnut olla ap:n kirjoittama vaan jonkuun häneksi tekeytyneen?