Julkkikset jotka eivät todellisuudessa vastaa julkisuuskuvaansa yhtään 2
Eli tehdään uusi toinen keskustelu tästä aiheesta. Edellinen keskustelu on siis yli vuoden vanha ja siellä ei enää ole riittänyt kommentteja.
Tietääkö kukaan, millaisia esimerkiksi Petri Nygård, Elli Haloo tai JVG:n pojat ovat luonteeltaan todellisuudessa?
Kommentit (499)
Anneli Jäätteenmäen maineella on huono kaiku ja näyttääkin vähän kireältä kuvissa, mutta todellisuudessa on mitä herttaisin ihminen.
Mauri Kunnas oli yllättävän vakava ja meinasin nukahtaa, kun häntä kuuntelin. Ihan erilainen kuin kirjansa ja sarjakuvansa.
Eino Grön. Asiakastilanteessa ylimielinen ja tyytymätön!
Katri-Helena on todellisuudessa kaikkea muuta kuin herttainen! Olen tavannut hänet työni puolesta muutaman kerran. Oli kuin muita ei olisikaan, samallainen oli hänen edesmennyt miehensä tämä Kalaoja. Silloinen poikaystäväni toimi roudarina, ja kertoi tämän käytöksestä. Kiitos ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Olisi paljonkin negatiivista sanottavaa. Eikä mitään juoruja! Lukaskaapa Panu Rajalan kirja heidän avioliitosta ja elämästä. Siinä paljastuu, kuinka "herttainen" vaimo hän oli!
Ihmisiä me kaikki ollaan ja jokaisella on oma työpersoona. kirjoitti:
Hyvä ketju! Carl Haglund ja Elisabeth Rehn, molemmat niin itteensä täynnä. Tiuskii ja äksyilee jos heitä kohtelee kun tavista.
Esa Tikkanen ja Jari Kurri, huipputyyppejä ja jalat maassa molemmilla. Sivusta ku seuraa niin Kurri on loisto isä lapsilleen. Jussi69 on mieletön persoona, samoin Andy McCoy.
Tuossa muutamat mitkä tuli mieleen. Kaverijulkimoita en tähän listaa, koska -> You will allways be my best friend. You know too much.
Ainakin edellisen vaimonsa aikaan Kurri oli sarjapettäjä, joka jahtasi nuoria naisia . Ikäero nyxään ei siltä pohjalta yllätä. En osaa pitää tuollaista miestä loistoisämateriaalina
Nykyisellään Pate Mustajärvi on todella herttaisen ja kiltin oloinen persoona. Ainakin silloin tällöin kun faneja moikkaillut niin jutellut hetken mukavia. Ehkä tiettyä taiteilijanujoutta tosin havaittavissa myös kun haluaa olla omassakin rauhassa. Ymmärrettävää toki. Näin ainakin sen jälkeen kun viinan käyttö pudonnut lähes minimiin. Joskus kun viina hänelle enemmän maistui niin tuntui olevan töykeämpi ihmiiä kohtaan. Joskus niitäkin keikkoja todisteltiin.
Tullut vaan mietittyä, että millainenhan Frederik on siviilissä? Onko yhtä machoa vai onko hiljaisempi vanha pappa? Joskus keikan jälkeen jututin niin tuntui siinä tilanteessakin olevan se machorooli päällä.
Vierailija kirjoitti:
Anna Puu on ylimielinen IRL. Ainakin ollut joskus.
En ole nähnyt Annaa pitkään aikaa, mutta kouluaikana puolusti minua useamman kerran kiusaajia vastaan.
Kellään kokemuksia Juha Tapiosta, että millainen on :)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Puu on ylimielinen IRL. Ainakin ollut joskus.
En ole nähnyt Annaa pitkään aikaa, mutta kouluaikana puolusti minua useamman kerran kiusaajia vastaan.
Ala-asteella Anna oli itse kiusaaja.
Ne kerrat kun olen Kirsi Saloa nähnyt, on ollut oikein mukava. Ja kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Katri-Helena on todellisuudessa kaikkea muuta kuin herttainen! Olen tavannut hänet työni puolesta muutaman kerran. Oli kuin muita ei olisikaan, samallainen oli hänen edesmennyt miehensä tämä Kalaoja. Silloinen poikaystäväni toimi roudarina, ja kertoi tämän käytöksestä. Kiitos ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Olisi paljonkin negatiivista sanottavaa. Eikä mitään juoruja! Lukaskaapa Panu Rajalan kirja heidän avioliitosta ja elämästä. Siinä paljastuu, kuinka "herttainen" vaimo hän oli!
Jaa, minäkin olen tavannut Katri Helenan työasioissa, ja hän on ollut aina äärettömän ystävällinen ja lämmin. Lieneekö ollut sinun kanssasi huono päivä, vai olisiko omassa käytöksessäsi ollut toivomisen varaa?
Jannika B kulkee välillä kaupassakin aurinkolasit päässä, tosi nyrpeä ja huonotuulinen on aina.
Kohu Cheyjenne! Tosi mukava ja fiksun oloinen tyttö - huolimatta siitä mitä lehdissä on kirjoitettu. Onneksi tytön blogi ja youtube antavat vähän enemmän todenmukaisen kuvan kun mitä kohulehdet...
Simo Silmun tavannut keikan jälkeen oli huppu päässä (ei kaivannut huomiota), herkän ja ujon oloinen tosi jalat maassa tyyppi.
Meiju Suvaksen nähnyt vapaalla teatterissa ei tehnyt itsestään numeroa ja oli samanlainen kuin esiintyessään semmoinen positiivinen oma itsensä.
Maisa Torppa, juuri samanlainen tyhjäpääbimbo kuin julkisuuskuvassaan. En yhtään ihmettele ettei ole selvittänyt kuin peruskoulun nippa nappa.
Sama mielikuva minullakin Maisasta. Muutamassa yhteydessä tavattu ja puheet ovat teinitasoa. Tokihan tuo nainen on vielä nuori. Kovin on pinnalliset arvot, puhui ja kikatti vain pidennyksistään ja ostoksistaan.
Alexander Sturbulenssi --- ihme touhottaja.
Oli mulla mielikuva et Forsberg olis hauska ja lämmin mut eipä ollut.. Jenni Vartiaista monet haukkuu ynseeks mut mukava ja kohtelias nainen irl!
Olis kiva tietää et millanen ihminen on oikeasti Chisu?

Jenni Vartiaista haukkuu ynseeksi vain tämän palstan mammat. Kaikki hänet tavanneet ja hänen kanssaan töitä tehneet tietää, että hän on huomattavan miellyttävä ja kiva ihminen.
Niinku tyyliin "Scat man", muistatteko sen yhden miehen biisin "Im a scatman" ?
Youtubeesta löytyy...