Mä en ymmärrä miten selviän jouluun saakka
Olen kahden teinin yksinhuoltaja ja teen töitä ravintola-alalla. Nyt jo alkaa päivät venymään pikkujoulujen yms kanssa. Normaali päivä on ainakin 12 h. Nyt on ollut viittä päivää viikossa ja ensi viikolla alkaa kuuden päivän viikot,päivät pitenee entisestään. Olen jo nyt ihan pystyyn kuollut ja ihan hirveässä stressistä. Isovanhemmat on tällä hetkellä huonossa kunnossa ja tarvitsevat apua lähes päivittäin. Lapsilla on harrastuksia ja meillä on koira. Sairastan masennusta ja pahemmat oireet on alkaneet taas. Pimeys,kiire, tuntuu ettei aika riitä mihinkään,minä en riitä mihinkään. Millä helvetillä mä jaksan järjestää jonkun joulun töiden päälle. Kuolen varmaan väsymykseen ennen sitä. Kun vaan vois nukkua vaikka maaliskuun loppuun .
Kommentit (15)
Rahat on melko tiukalla joten itse tehdään. Ollaan menossa viettämään sukujoulua, kun olen ravintola-alalla niin aika iso osa kuuluu luonnollisesti minulle. Lapset on tietysti innoissaan menossa, mutta itseäni ahdistaa kamala määrä väkeä, pieniä lapsia ja ne hoidettavat isovanhemmat. Isovanhemmille haluan järjestää ihanan ja perinteisen joulun,kun nämä ovat niitä viimeisiä mitä yhdessä vietetään. Joulupukit ja muut hössötykset saa tuskanhien nousemaan otsalle jo nyt.
Ja valitettavasti täällä ei julkiset kulje niin että lapset voisi kulkea itsekseen. Ja kyllä, ollaan muuttamassa,niin että harrastukset on lähempänä. Omakotitalokauppa ei vaan kovin vilkkaana käy nyt.
Itse olen vapaalla koko joulu ja tammikuun, ei mitään vastuita, availen joulukalenteria juon glögiä ja ostan lahjat jossain vaiheessa netistä.
Ois kiva jos ois joku fiksu tapa auttaa niitä joilla on vaikeeta. Hyvin vois uhrata päivän pari johonkin roudaamiseen taikka vähän sponsoroida.
Vierailija kirjoitti:

Tavallaan se olis just paras apu mulle, että joku joskus veisi lapsia harrastuksiin, niin että saisi työpäivän jälkeen olla kotona ja laittaa vaikka sitten sitä joulua. Kyselin kimppakyytimahdollisuuksia,mutta kukaan ei kulje täältä päin, tai ei ainakaan ilmoittautunut. Tammikuussa on töitä vähemmän, tiedän että silloin helpottaa. Mutta nyt jo hirvittää joulu. Mulle on aina pahimpia aikoja loka-helmikuu. Toissa jouluna olin ihan sekoamispisteessä.
Jospa lapset kysyisivät harrastuskavereiltaan kyytiä aina välillä? Kerro paineistasi ja delegoi heille jouluvalmisteluhommia. Saisivatko isovanhemmat kunnalta kotipalvelua?
Meidänkin työpaikalla on sinunlaisesi marttyyri. Komentoin väleihin...
Vierailija kirjoitti:
Rahat on melko tiukalla joten itse tehdään. Ollaan menossa viettämään sukujoulua(miksi kun olet uuvuksissa ja masentunut?), kun olen ravintola-alalla niin aika iso osa kuuluu luonnollisesti minulle (ei kuulu ellet ole marttyyri). Lapset on tietysti innoissaan menossa, mutta itseäni ahdistaa kamala määrä väkeä, pieniä lapsia ja ne hoidettavat isovanhemmat. Isovanhemmille haluan järjestää ihanan ja perinteisen joulun(miksi haluat jos kerran olet uuvuksissa ja masentunut?),kun nämä ovat niitä viimeisiä mitä yhdessä vietetään. Joulupukit ja muut hössötykset(miksi hössötät ellet ole marttyyri) saa tuskanhien nousemaan otsalle jo nyt.
Ja valitettavasti täällä ei julkiset kulje niin että lapset voisi kulkea itsekseen. Ja kyllä, ollaan muuttamassa,niin että harrastukset on lähempänä. Omakotitalokauppa ei vaan kovin vilkkaana käy nyt.
Minä en pystyisi murto-osaankaan tuosta... Kyllähän sekin masennusta kerää, jos tuntee etteivät toiset välitä hommien liiallisesta kasaantumisesta. Lapsille sopivat tehtävät ja voisiko joulu ollakin nyyttikestityyppiä. Tuskin kadut, jos tämä onnistuu.
Sinulla ei ole mikään pakko järjestää sukulaisille kystä kyllä vaikka kuinka olet ravintola-alalla. Ilmoitat kaikille, että tänä vuonna et voi järjestää kaikille joulua vaan jokainen joulupöytään tuleva joutuu tuomaan osansa. Jaat pakolliset ruuat ryhmiin ja itse valitset vaikka perunasalaatin ja rosollin. Muut tuovat muut.
Teinit hoitavat koiran.
Teinit vähentävät harrastuksensa minimiin tai mieluummin lopettavat ne joulukuuksi.
Teet kotona vain minimin. Teineille ruokahuolto. Eineksiä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Meidänkin työpaikalla on sinunlaisesi marttyyri. Komentoin väleihin...
Vierailija kirjoitti:
Rahat on melko tiukalla joten itse tehdään. Ollaan menossa viettämään sukujoulua(miksi kun olet uuvuksissa ja masentunut?), kun olen ravintola-alalla niin aika iso osa kuuluu luonnollisesti minulle (ei kuulu ellet ole marttyyri). Lapset on tietysti innoissaan menossa, mutta itseäni ahdistaa kamala määrä väkeä, pieniä lapsia ja ne hoidettavat isovanhemmat. Isovanhemmille haluan järjestää ihanan ja perinteisen joulun(miksi haluat jos kerran olet uuvuksissa ja masentunut?),kun nämä ovat niitä viimeisiä mitä yhdessä vietetään. Joulupukit ja muut hössötykset(miksi hössötät ellet ole marttyyri) saa tuskanhien nousemaan otsalle jo nyt.
Ja valitettavasti täällä ei julkiset kulje niin että lapset voisi kulkea itsekseen. Ja kyllä, ollaan muuttamassa,niin että harrastukset on lähempänä. Omakotitalokauppa ei vaan kovin vilkkaana käy nyt.
Koska nämä joulut ovat niitä, kun isovanhemmat ovat vielä mukana. Sisko ison lapsikatraansa kanssa viettää kanssamme joka toisen joulun,silloin on aina hössötystä. Siskoni ottaa nämä juhlat aina aika vakavasti. On minuuttiaikataulu syömisestä ja pukista. Haluan myös, että omat lapseni pääsevät viettämään joulua serkkujensa kanssa.
Ja vielä, isovanhemmat ovat mulle erittäin rakkaita. Ovat hoitaneet minua paljon kun olin pieni ja olleet aina paljon enemmän minulle kuin omat vanhempani. Nyt hoidan ja autan heitä, koska haluan. Toinen heistä on nyt sairaalassa ja pääsee pian kotikokeiluun, kotiapua aletaan järjestämään vasta, kun kotiutuminen on varmaa.
En koe olevani marttyyri, vaan vxtun väsynyt ja uupunut. Ja melko yksin vastuussa lapsista,kun heidän isänsä työskentelee ulkomailla. 10kk vuodessa.
Ja tuo sairaat ja apua tarvitsevat isovanhemmat. Sukujoulu pienine lapsineen.
Isovanhemmille muualta apua: muut sukulaiset, kunta, osto yksityiseltä, kauppakassipalvelu, taksi ym. Kukaan työssäkäyvä saati sitten yli 12h töitä paiskiva masentunut yh ei sellaista jaksa, että päivittäin pitää vanhempia käydä hoitamassa!
Ne, joilla on ne pienet lapset, hoitakoon paikalle joulupukit ym.
Ja joulupöytä nyyttäriperiaatteella.
Ilmoitat vaan kaikille: olen masentunut ja hajoamispisteessä. En jaksa tätä. Auttakaa, jos haluatte sukujoulun. Jos ei yhteistyökykyä löydy, järjestät joulun itselle ja omille lapsillesi. Ja korkeintaan niille isovanhemmille. Silloinkin vaan yksinkertainen joulupäivä ja yksi lahja kullekin. Eikä mitään pukkihömpötyksiä.
T.9
Laske päiviä, ei ole tervettä ei, mutta sillä minä selviän. Jaa vielä pienempiin tavoitteisiin 4 päivää vapaapäivään. Lisäksi osta valmislaatikot /tortut/piparit. Ne on ihan hyviä. Delegoi jouluvalmisteluita esim muille sisaruksilla(jos on tulossa) aikaa sun ja ladten kanssa ne vanhempad tahtoo, ei jouluhärdelliä. Enemmän on vähemmän.
Sairastat masennusta? Jää pois töistä. Ota aikaa itsellesi.
Voisiko teinit tehdä jotain niistä ruokalajeista? Edes yhden? Plus hoitaa sen koiran?
Kannattaa muistaa, että kukaan muu ei pysty pitämään susta huolta, jos et auta asiaa itse. Voit polttaa kynttilääsi molemmista päistä kunnes sairastut pahemmin - mitä silloin tapahtuu isovanhemmille, teineille ja koiralle?
Tuo marttyyriksi sinua epäilyt ei välttämättä ole täysin väärillä jäljillä. Mikä sun masennuksen taustalla on? Olisiko tässä hiukan tällainen sadomasokistinen teema mukana? Halussasi tarjota parasta isovanhemmille vaikuttaisi olevan taustalla sen alleviivaaminen, että vanhemmat eivät tällaista hoivaa ansaitsisi, koska olivat paskoja vanhempia. Samalla uhraat itsesi, ja teet sen masokistisesti, kuuntelematta rajojasi, ja siinäkin on aggressiivinen sävy - katsokaa paskavanhemmat, jos en kerta ole minkään arvoinen, niin en ole sitten.
En hetkeäkään usko, että itseään kohtuuttomasti eteenpäin piiskaavat ihmiset tekevät niin ihan vain vahingossa tai kiltteyttään. Ihan itse me itsemme ajetaan liian ahtaalle. Siinä toivossa, että joku lopultakin näkisi ja pelastaisi. Kuka se voisi olla?

Masennuksen taustalla on raaka fyysinen ja henkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö jne. Äiti on jo kuollut, narkkasi itsensä hengiltä, isällä on uusi perhe. Ja isä on työikäinen, hyvässä kunnossa oleva terve mies, ei hän mun hoivaa tarvitse. Koen isovanhempien auttamisen ennemmin avun takaisin antamisena heille, sillä he ovat mulle rakkaita. Ap
Ota rennosti vaan. Ei ole maailmanloppu jos piirakan, piparit jää paistamatta. Tilaa kaikki ruoka netistä , samoin lahjat. Unohda muut, nyt ei vaan onnistu. Teinit osanneet hoitaa itsensä harrastuksiin, mitä se sulle kuuluu , sekä laitat heidät koiran ulkoiluttamiseen. Luulisi heidän oppineen että äiti on tähän aikaan vuodesta hullun kiireinen.
Tämä on teidän elämä eikä mitään joulusääntöjä