Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten kannustaa kumppania harrastamaan liikuntaa ja huolehtimaan itsestään?

Vierailija
29.11.2017 |

Avomiehen kanssa on tullut elettyä nyt vuosi yhdessä. Koko tuon ajan, ja oikeastaan koko seurustelun ajan, hän on ollut masentunut, eikä tämän myötä häntä ole oikein kiinnostanut liikunta ja muut terveelliset elämäntavat. Tämä on tietysti ihan ymmärrettävää, enkä syyllistä häntä siitä ollenkaan. Olen yrittänyt tukea terveellisiä ruokailutottumuksia laittamalla kotona terveellistä ruokaa, mutta omat liikuntaharrastukseni ovat sellaisia, että ne eivät ole miehen mieleen, eikä häntä voi oikein sinne ottaa mukaan.

Nyt kuitenkin masennus on hiukan helpottumaan päin. Harrastimme eilen seksiä pitkästä aikaa. Havahduin siinä hommaillessa, että en halua hänen kroppaansa enää ollenkaan. Hän on perusrakenteeltaan tosi hyvvännäköinen, mutta paino on noussut yhdessäolon aikana runsaasti. Tämä yhdistettynä siihen, että seksiä ei käytännössä ole ollut, on näköjään johtanut siihen, että en oikeastaan halua seksiä hänen kanssaan. Olen kuitenkin iloinen, että hän alkaa taas olemaan avoin seksille.

Kysynkin siis, onko teillä kokemuksia siitä, miten saada mies innostumaan itsestään huolehtimisesta? Hän ei itsekään pidä kropastaan, ja tämä ei todellakaan lisää hänen seksikkyyttään. Uskon, että liikkuminen ja oikea syöminen auttaisivat häntä oppimaan rakastamaan itseään myös fyysisesti, ja luomaan yhteyden kehoon. Kumpikin nauttisi seksistä enemmän, kun toinen ei ole itseään häpeilevä pullukka. En vain tiedä, miten asian voisi tuoda esille ilman, että se murskaa toisen vähäisetkin itsetunnon rippeet...

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nyt ihan ensin miettisit mitä se siippasi syö, sillä on  liikuntaa suurempi  merkitys painoon. Masentuneen pitää itse keksiä syy liikkua, painostaminen vaan pahentaa oloa. Jos hän on jo  toipumaan päin, hän alkanee huolehtia itsestään. Sinun tehtäväsi  on vahvistaa positiivista kierrettä rohkaisemalla ja kehumalla, eikä tuputtamalla omia käsityksiäsi asioista.

Vierailija
2/5 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkakaa lenkkeilemään yhdessä. Sanot, että haluaisit miehesi sinne turvamieheksi. 😃 Se voi riittää, ja hänelle alkaa tulemaan lisää virtaa ja alkaa itse oma-aloitteisesti miettimään liikuntaharrastuksia. Sitten vain kannustat ja teet harrastukset mahdolliseksi niin pitkälle kuin suinkin voit.

Toinen vaihtoehto on harrastaa seksiä aina, kun hän haluaa. Kohoaahan siinäkin kunto. 🙂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa auttaa mutta vastaan silti jos ketjua lukee esim vaikka joku mies joka pähkäilee samaa. Avainsana on aika. Kumppanille pitää järjestää aikaa päästä liikkumaan. Mä jouduin hoitamaan työni, 3 lasta, kodin pihoineen yksin. Halusin liikkua mutta aikaa siihen ei joko järjestynyt tai jos sen verran pääsin että lähtemään, kotona odotti hoitamattomat hommat, lapset ja mies koneelta.

Nyt lapset isompia ja mä voin mennä miten haluan. Joka päivä harrastan liikuntaa. Se näkyy ja tuntuu kropassa. Harmittaa koska olisin tarvinnut voimaa ja kestävyyttä niinä aikoina kun oli rankkaa.

Jakakaa arki puolisoiden kesken. Tuntuu pahalla kun täälläkin miehet joilla vaimo kotiäitinä, valittavat kun vaimot ei liiku. Itse ovat töissä päivät jonka jälkeen huolehtivat oman harrastuksena ja kotiin mennään lepäämään. Siellä odottaa väsynyt äiti joka haluaa vain lepäämään. Mies huikkaa että voithan nyt mennä lenkille kun hän on kotona. Kaikkihan meistä haluaa illalla puol ysiltä mennä räntäsateeseen umpiväsyneenä kävelemään. Lenkin kruunaa sitten siivoamatta jätetty keittiö.

Jokainen joka hoitaa lapset kotona tai toki töidenkin jälkeen tietää miten älyttömästi hommaa on. Ruoanlaitto ja siivous ei lopu koskaan. Mutta tekemättäkään ei voi jättää. Ei puolisot mitään armopaloja halua teidän ajasta vaan arjen joka on molempien vastuulla. Jonka suunniteltuun molemmat voi osallistua.

Vierailija
4/5 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et halua seksiä rakastamasi miehen kanssa, koska tämä on lihonut? Minäkin terveenä ihmisenä varmaan masentuisin tuollaisessa ympäristössä

Vierailija
5/5 |
29.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et halua seksiä rakastamasi miehen kanssa, koska tämä on lihonut? Minäkin terveenä ihmisenä varmaan masentuisin tuollaisessa ympäristössä

Joo, juurihan minä näin kirjoitin. Ylipainoinen mies ei kiihota enää samalla tavalla kuin ennen. Lienee ihan luonnollista. Mutta voin kertoa, että tämä ei ole se syy hänen masennukseensa...

AP

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi viisi