Vanhusten hoidon taso

Poliitikot puhuvat ikääntyvästä väestöstä.
Aika iso ryhmä. Me kuulumme siihen kaikki.

Olen asunut 2 päivää dementiakodissa. Olin mummini luona vierailulla. Yleensä laitoksessa ei omaiset yöpyneet, mutta mut majoitettiin poikkeuksellisena suosionosoituksena ikkunattomaan varastohuoneeseen.

Kun omaiset käyvät suunnitellulla lyhyellä vierailulla, asukas nostetaan vuoteesta hyvissä ajoin. Hänet pestään, ruokitaan, puetaan parhaisiin vaatteisiin. Silti näky on yleensä karu.

Mutta mulla oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kulissien taakse. Vanhuksista dementoituneet ovat haavoittuvimpia. He eivät valita huonosta kohtelusta eivätkä pysty kertomaan siitä eteenpäin. Heille voi syöttää vaikka koiranruokaa, jättää mätänemään opiaateissa ja vaipoissa.

Ruokailusta. En koskaan unohda ensimmäisen iltani päivällistä. Se oli velliksi keitettyä pussiperunamuusia. Juomana vedenmakuista mehua ja pala valkoista paahtoleipää.
Muut ruoat olivat samaa tasoa. Yksipuolista höttöä. Kotiin päästyäni muistan tärisseeni sekä kiukusta että nälästä. Hyökkäsin sutena tuoreiden kasvisten, hedelmien, kinkun ja ruisleivän kimppuun.

Olen minä nähnyt paljon muutakin. Vaaratilanteita, tappeluita, sitä miten hoitajat katoavat pitkäksi aikaa yhdessä tauolle. Sellaista pääsee todistamaan silloin, kun tulee unohdetuksi sohvannurkkaan.

On tavallista, että dementoituneen kunto romahtaa hoitokotiin joutumisen jälkeen. Niin kävi mummillekin. Ei hän elänyt enää kovin kauan. Sitä on vieläkin tuskallista muistella. Voin lohduttautua vain sillä, että tein mummin hyväksi kauan niin paljon kuin voin.

Itse asiassa pelastin varmaan kerran hänen henkensä, vain olemalla paikalla oikeaan aikaan. Silloin mummin luona kävi kotisairaanhoito monta kertaa päivässä. Soitin mummille. Hän sopotti kummallisesti puhelimessa. Sanat eivät kulkeneet. Muutaman tunnin päästä ehdin mummin luo. Hän hääräili keittiössä. Siellä oli pyykkipulveria, raakoja porkkanoita ja rättejä yhtaikaa työn alla. En saanut mummin puheesta selkoa. Olin kauhistunut. Luulin että dementia oli vain harpannut eteenpäin. Mutta koska kotisairaanhoitajat kävivät, luulin typerästi että mummia hoidetaan ammattitaidolla. Enkä ollut koskaan nähnyt ihmistä, joka on saanut juuri aivoverenvuodon saanutta ihmistä.

Kolme hoitajaa kävi, antoi lääkkeet, "tarkisti voinnin!", eikä yksikään reagoinut sekavaan puheeseen ja käytökseen. Seuraavan aamun hoitajan juoksin rappukäytävään kiinni ja pyysin palaamaan, koska mummi oli yhtäkkiä sekava. Silloin alettiin katsella, mitata ja noteerata. Vein mummin lääkäriin ja sieltä matka jatkui saman tien keskussairaalaan. Oli sattunut aivoverenvuoto.

Tällaista on elämä lottovoittomaa Suomessa, jossa on kattava ja korkeatasoinen sairaanhoito.