ex-mies ei kunnioita sitä, etten halua nähdä häntä. Onko mitään tehtävissä?
Meillä on 7-vuotias lapsi, jonka ex-mieheni tuo minun luo sen jälkeen, kun poika on viettänyt aikaa hänen kanssaan. Olen pyytänyt, että mies jättäisi lapsen rappukäytävään, josta lapsi voi itse tulla kotiin (joutuu nosemaan yhden kerroksen portaat ylös), jossa minä odotan häntä (lapselle ok). Mies ei kunnioita kuitenkaan toivetta. Hän on tuonut jatkuvasti lapsen ovelle asti.
Toivon, ettei minun tarvitsisi nähäd ex-miestäni, koska hän on loukannut minua niin pahasti ja minulla on vielä toipuminen erosta kesken. Ahdistun aina kun joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä. Eksä siis petti minua suhteen lopussa. Lisäksi suhteessamme oli epärehellisyyttä mieheni taholta, esimerkiksi.
Pitääkö minun vain sietää sitä, että joudun näkemään eksää vai onko minulla oikeus vaatia, ettei minun tarvitse nähdä häntä?
Kommentit (36)
Lähestymiskielto 😂😂😂
Kasaa nyt itsesi hyvä ihminen ja ole aikuinen. Otat lapsen vastaan ja sillä selvä. Ei siihen tarvitse rupattelemaan jäädä.
Mä en valitettavasti pysty mun eksää näkemään. Ajattelen myös lastani, joka joutuu olemaan minun kanssa, kun ahdistun eksäni näkemisestä. Ehkä en sitten ole kasvanut vielä aikuiseksi, mutta en vain kykene siihen. Varmasti kykenen vielä jossain vaiheessa mutta en nyt, kun tilanne on niin tuore.
Ei lapsi voi yhden kerroksen väliin kadota. Mä voin ihan hyvin laittaa vaikka eksälle viestin, että lapsi on päässyt kotiin.
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille.
ap
Lähestymiskielto sen takia, että lapsen isä tuo 7-vuotiaan lapsen äidin ovelle asti, eikä jätä rappukäytävään.
Joopajoo :D :D :D
Ja vielä lisään, että en todellakaan ole missään vaiheessa mitään lähestymiskieltoa harkinnut. Mä en ole siihen asiaan ottanut tässä ketkustelussa mitään kantaa.
ap
Teidän parisuhteessa taisi muutenkin olla ongelmia kuin pettäminen. Kunnioituksen puute näyttäytyy monessa eri kohtaan. Ja sinulla on OIKEUS omiin tunteisiisi, ap, samoi se mies mitä tahansa. Hänellä ei ole oikeutta jyrätä sinun tunteitasi ja tahtoasi.
Tässä ketjussa isän puolustajat ovat väärillä jäljillä. Paljon astutaan toisen ihmisen varpaille ”lapsen edun” tai ”yhteisen edun” nimissä. He eivät ymmärrä, että rajojen ylittämisestä kärsineelle ihmiselle ei niin voi tehdä,
Hän ei lopeta, koska katsoo oikeudekseen tehdä mitä haluaa. Eli aina jokin toinen ihminen vastaanottamaan lasta, tai sano lapselle, että tulee omilla avaimilla sisään eli älä ole vastassa. Tai pyydä palauttamaan lapsi naapuriin, josta haet heti kun mies lähtee tai jotain. Ja ennenkaikkea ala puhumaan lapselle siitä, että osaa itsekin mennä kotiin. Vai eikä isä kunnioita lapsensakaan tahtoa?
Eksäsi on ainakin lapsestaan huolta pitävä isä. Aivan oikein, että tuo kotiovelle asti.
Exä tuo lapsen kotiovelle ihan niin kuin pitääkin tehdä. Sun pitää nyt vaan kestää se hetki. Lapsesi takia. Mene terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä isäsi tai joku jota exäsi uskoo joku kerta teille kun mies tuo lapsen. Isä avaa oven, ottaa lapsen vastaan ja sanoo tälle että äidillä on yllätys keittiössä - annat lapselle vaikka jäätelöä samalla kun isäsi kerto exälle että olisi nyt vaan parasta että mies tästä lähin kunnioittaisi toivettasi ja pysyisi poissa sinun silmistäsi. Tällainen interventio auttoi meillä kun miehellä oli jäänyt vähä levy päälle niistä eron aikaisista riidoista ja halusi aina tehdä tikusta asiaa lapsen vaihdon yhteydessä.
Ihan naurettavaa pelleilyä. Mitä jos vaan käyttäytyisitte kuten aikuisten kuuluu? Sanot miehellesi, että toivoisit, että hän voisi jättää lapsen rappukäytävään tai jos se ei käy, niin sitten vaan siedät sen, että saattaa lapsenne ovelle. Kai 7-vuotiaalla on jo oma avain, millä tulla sisälle? Ei kai sinun siinä tarvitse olla vastaanottamassa, jos lapsen isä on siinä läsnä. Meillä jo 5-vuotias on itsenäistymisvaiheessaan halunnut kokeilla kulkea itsekseen rapussa ja hyvin on toiminut. Tietysti ollaan aina huolehdittu, että on päässyt kotiin saakka eli odotettu alhaalla ja laitettu lapsen äidille viestiä, että lapsi on nyt rapussa matkalla, jotta hänkin osaa odottaa saapuvaksi.
Voi luoja mammat.... Että lapsi pääsee turvallisesti perille...? Lapsi on helvetti 7-vuotias!!! Sen ikäinen osaa jo kulkea yksin vaikka missä, monen kilsan koulumatkojakin tai leikkiä vaikka missä, , mutta ei osaa kulkea yksin RAPUSSA?!?
Onko teillä kaikki palikat kasassa siellä pääkopassa?
Eikö sen kotiin pääsyn voi varmistaa ihan silläkin, että kuulostelee rapussa kun lapsi soittaa ovikelloa, sitten kuuluu oven avautumisen ääni ja äidin ja lapsen juttelua? Tässä oli nyt vain yhdestä kerroksesta kyse.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisään, että en todellakaan ole missään vaiheessa mitään lähestymiskieltoa harkinnut. Mä en ole siihen asiaan ottanut tässä ketkustelussa mitään kantaa.
ap
Voisiko joku kertoa miksi tätäkin kommenttia on alapeukutettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisään, että en todellakaan ole missään vaiheessa mitään lähestymiskieltoa harkinnut. Mä en ole siihen asiaan ottanut tässä ketkustelussa mitään kantaa.
ap
Voisiko joku kertoa miksi tätäkin kommenttia on alapeukutettu?
Alapeukuttajat ovat varmaan vaikeita exiä, jotka ottivat nokkiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä lisään, että en todellakaan ole missään vaiheessa mitään lähestymiskieltoa harkinnut. Mä en ole siihen asiaan ottanut tässä ketkustelussa mitään kantaa.
ap
Voisiko joku kertoa miksi tätäkin kommenttia on alapeukutettu?
Siksi, koska av:lla on kilpailu siitä, kuka pystyy loukkaamaan hädässä olevaa ihmistä eniten. Kun ei muuta jakseta, on alapeukku ain paras.
Ei tämä järjetön keskustelu muullakaan selity. Etsimällä etsitään, miksi ap:n pitää kohdata henkisesti pahoinpitelevä ihminen, miksi ap on itse syypää kun ei siihen kysele. Leimataan vielä 7-vuotias jälkeenjääneeksi, kun ei osaa rapussa yksin kulkea.
Meidän seitsemänvuotias tulee pihasta itse, laittaa alaoven koodin ja sitten hissillä kuudenteen kerrokseen luokseni. Eikä meillä ole mitään ongelmaa exän kanssa, se on vain ihan turha saatella enää tuon ikäistä noin pikkutarkasti. Ihan kiusanteosta on kyse.
Säälittäälpsen puolesta.Oikein "aikuismaista" käytöstä vanhemmalta vihata lapsen toista vanhempaa noin paljon.
Ymmärrän että toisen uskottomuus loukkaa,mutta sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä suhteessa millainen isä hän on lapselleen.
Kasva hyvä ihminen aikuiseksi. Millaisen mallin ihmissuhteista kuvittelet tuolla tavalla antavasi pojallesi? Et ainakaan kovin tervettä ja normaalia. On tapahtunut mitä tahansa, sen verran asialliset välit pitää jokaisen aikuisen ihmisen kyetä ex-puolisoon muodostamaan, että lasta haettaessa/vietäessä tullaan ovelle ja sanotaan hei (ja ehkä jopa vaihdetaan pari muutakin sanaa). Jos tähän ei pysty, on peiliin katsomisen paikka.