Vauvan kasvaessa hän tulee koko ajan helpommaksi.
Vaikkei vastasyntyeenä kärsinytkään koliikista, mutta viihtyi lähinnä vain sylissä. Kun kolme kuukautta tuli mittariin niin vauva on koko ajan tyytyisempi. Hän on iloinen ja nukkuu todella hyvin. Kohta hän on viiden kuukauden ikäinen, vieläkö tästä helpottuu? En oikein tiedä miten edes voisi. Vauvaa ei tarvitse viihdyttää ja hän nukahtaa itsekseen. Hän itkee hyvin harvoin.
Kommentit (5)
Ei muutu helpommaksi. Syömisen opettelu, kävelyn opettelu, kiipeily, potalle opettelu, päivittäinen leikkipuistoon raahautuminen, uhmaikä yms yms yms. Kaikki ihanat jutut on teillä vielä edessä!
Ei tule, paitsi jos kyseessä on satumaailman mungobaby.
Meillä hankalin vaihe on ollut kävelemään juuri oppineiden kanssa. Siinä vaiheessa, kun jalat vie, mutta järki ei seuraa vielä mukana. Saa olla silmät selässäkin, eikä voi jättää hetkeksikään edes viereiseen huoneeseen yksin.
Helpottuu 18-20v päästä. Siinäpä sitten elät itselesikin. Nyt se sun "odotusaika" vasta alkoi...
Voi olla että helpottuu tai sitten ei. Meillä vauva oli 4-6kk iässä ehkä helpoin, mutta sitten alkoi motoriset taidot kehittymään todenteolla ja hampaita pukkaamaan. Nukkui alle puolivuotiaana kuin unelma, mutta nyt 1v3kk iässä heräilee jatkuvasti ja on koko ajan kolttosissa. Kaikkeen kosketaan, rikotaan ja se nopeus on käsittämätöntä. Myös uhmasta on alkanut tulla merkkejä. Kyllä minusta tämä arki on haastavampaa kuin silloin pienenä vauvana, kun hän lähinnä vain söi ja nukkui ja oli muutenkin kuin päivänsäde aina. Mutta on hän silti valtavan rakas. Pitäähän sitä vähän omaa tahtoakin olla ja kaikkea kokeilla.