Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla ei ole kavereita/ystäviä
05.11.2017 |
Miksi näin? Ikäsi, sukupuolesi ja oletko sinkku, seurustelet, naimisissa?
Kommentit (21)
N37 naimisissa.
Ei ole ikinä ollut.
Ennen koulua pidettiin vain kotona. Ja koulussa sitten kiusattiin.
Koulun ja lukion jälkeen en edes osannut kaivata ystäviä. Ei minulla vieläkään ole mitään käsitystä siitä mitä ystävien kanssa tehdään.
En kaipaa ystäviä. Akateeminen olen. Kuten myös mies, jolla ei myöskään ole ystäviä. Viihdytään keskenämme ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 v nainen, ikisinkku. Kavereita ei ole koska kaikki ovat tässä vuosien varrella jääneet pois yksi kerrallaan. Muuttaneet miehen perässä toiselle puolelle suomea ja perustaneet perheen. Eipä se minua haittaa. Viihdyn yksin. No baareissa olisi kiva käydä kun yksin en halua mennä mutta kyllä mä ilmankin pärjään. Matkustelenkin yksin ja se on ihan parasta.
N27, parisuhteessa. Olen kroonisesti masentunut enkä jaksa tavata ihmisiä. Minulla on myös hylätyksi tulemisen pelko, joten en uskalla tutustua ihmisiin kunnolla. Kieltäydyn kaikista kutsuista ja tilanteista joissa tapaa ihmisiä, sillä en vain jaksa.
Joskus lapsena/teininä minulla oli hyviä ystäviä ja kaveriporukoita, ja muistan että meillä oli aivan sairaan hauskaa. Mukavia muistoja, joita haluaisi vielä kokea. Miksi kaiken piti mennä näin?
Ei kavereita enkä tiedä syytä. Vanhat kaverit on muuttaneet täältä muuttotappiokunnasta pois. Yritän soitella pari kertaa vuodessa heille. Eivät soittele mulle, eivätkä kyläile. Uusia kavereita hankala saada. Hyviä tyyppejä on työkavereissa, mutta heillä on vilkas kaveripiiri. Eivät tule kyläänkään, vaikka olen kutsunut. Kyllä minua työporukan rientoihin kutsutaan ja aina lähdenkin ja mukavaa on ollut. Olen herkkä tyyppi ja tosi paha mieli tulee, kun pyytää ihmistä kylään tai tapahtumaan ja hän kieltäytyy. En ole tainnut pyytääkään pariin vuoteen ketään minnekään.
Eronnut 38v nainen olen vasta. Tapailen miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tiedä kuulunko myös joukkoon. Vielä muutama vuosi sitten oli useita ystäviä. Sitten tuli ero ja masennus ja he varmaan olivat liian kiireisiä. Sitten tuli miesystävä jolla ei ole ystäviä joten ajautui siihen että ollaan paljon kaksin. Nyt kukaan ei käy, ei soita eikä kutsu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon 22v nainen, on mulla kyllä yksi kaveri jonka kanssa välillä jutellaan facebookissa ja ehkä parikolme kertaa vuodessa käydään viihtellä. Rakas mies kyllä on, minkä ansiosta en koe itseäni kovin yksinäiseksi, vaikka joskus sitä kyllä harmittaa kun on vaan ajan kuluessa etääntynyt ystävistä. Oon masentunu ja muutenkin välillä niin vaikea olla ees ite itteni kanssa niin en vaan jaksa pitää yllä kaverisuhteita joten tässä sitä ollaan. Yhtä vanhaa kaveria on kyllä kova ikävä. En vaan kehtaa enää ottaa yhteyttä kun ei olla 3 vuoteen oltu tekemisissä ja itse siinä ajassa mennyt vain niin paljon alaspäin elämässä
Tykkään olla itsekseni ja pienen perheeni kanssa. En kaipaa ystäviä ympärilleni. Joskus käyn vanhojen opiskelukavereitteni kanssa kahvilla ja ihan mukavaa aina on. Jos olisin nuorempana jaksanut pitää paremmin yhteyksiä niin luultavasti minulla olisi ihan sydänystäviäkin... Sen verran ihania ihmisiä tunnen lähipiiristäni. Moiseen ei vain jotenkin ole ollut energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N37 naimisissa.
Ei ole ikinä ollut.
Ennen koulua pidettiin vain kotona. Ja koulussa sitten kiusattiin.
Koulun ja lukion jälkeen en edes osannut kaivata ystäviä. Ei minulla vieläkään ole mitään käsitystä siitä mitä ystävien kanssa tehdään.En kaipaa ystäviä. Akateeminen olen. Kuten myös mies, jolla ei myöskään ole ystäviä. Viihdytään keskenämme ihan hyvin.
Noh sulla kuitenki puoliso mutta tuli ero ja enää ei oo sitäkään. Mulla ei ole enää vuosiin ollut ystäviä. Vaikka kuinka olen yrittänyt pitää yhteyttä kavereihin, heitä ei vaan kiinnosta tavata, eikä kukaan soita mulle, siis KOSKAAN. Aiemmin vielä laittelin viestiä ja kyselin kuulumisia mutta mulle ei koskaan laitettu mitään omatoimisesti... Masentavaa
Ikisinkku 40v, en vaan jotenkin tule toimeen ihmisten kanssa ja pidän kaikki mieluiten etäällä. Muuten minulla tulee pakkomielteitä jos jostain tulee liian läheinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä pitäisi kysyä niiltä, jotka eivät jostakin syystä ole minun ystäviksi jääneet.
Ehkä minä olen sen verran epäsosiaalinen luonne, että en osaa paljastaa omia salaisuuksiani muille enkä varsinkaan rupatella vieraitten, tai siis yhteisten tuttujen asioista. Vai mitä sitä yleensä ystävien kanssa keskustellaan?
Minä olen yleensä se, joka olen tehnyt viimeisen yhteydenottoyrityksen sittemmin entiseksi jääneeseen ystävään. Monta muuttoa on yksi syy siihen, että ystävät ovat jääneet.
On mies ja lapset, mutta omiin sukulaisiinkin on varsin etäiset välit, ja miehen sukulaisiin sitäkin etäisemmät. Asialliset kuitenkin, eli ei mitään suurempia draamoja ole ollut.
15v ja tyttö. Ei mitään erityistä syytä. Kaverisuhteet vain jäätyivät ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen, 56, naimisissa. En jaksa ihmisten seuraa, mieheni seura riittää minulle.
Mies 29v. Ei kaveria, ystävää, ei tyttöystävää.
Oma valinta, on ollut mahdollisuuksia pariutua, saada kavereita, harrastaa ja vaikka mitä.
Olen oppinut tekemään asiat yksin, en luota muihin enää paljoakaan, yksityisyys on minulle tärkeää ja se karsii muutenkin ison osan ihmisistä pois kun en avaudu muille.
Lemmikkejä on ja ne on mulle rakkaita.
N40, naimisissa ja kolme lasta. Kavereita ollut viimeksi parikymppisenä. Sitten kaikki muuttivat muualle opiskelemaan ja jäivät sille tielleen, kukin omille tahoilleen. Itse jäin kotipaikkakunnalle, kun silloinen poikaystävä, nykyinen puolisokin asui täällä. Saatiin täältä töitä ja perustettiin perhe. Kavereita vaan on tosi vaikea enää saada. Muutama tuttu on, joiden kanssa jutellaan jos kylillä nähdään. Sellaista kaveria, jonka kanssa kyläiltäisiin tai lenkkeiltäisiin tai muuten oltaisiin yhteyksissä ei ole. Vanhoja koulukavereita näen harvoin, muutaman vuoden välein.
Toisaalta tässä vaiheessa elämää kun on suht pienet lapset, työt, kotityöt, niin en kaipaa kavereita tai ylipäänsä ylimääräisiä ihmisiä elämääni. Kyllähän ystävät toki rikkaus olisi. Olen kuitenkin introvertti. Oman perheen kanssa viihdyn, mutta olen jo niin tottunut elämään vain perheen kanssa, niin tuntuisi kauhean kuormittavalta nähdä muita ihmisiä. Työni on hyvin sosiaalista ja se riittää.
Onko täällä sellaisia joilla ei oikeasti ole ketään? Ei ystäviä, kavereita, tuttuja, sukulaisia, lapsia, puolisoa?
26v nainen, etäsuhteessa. No on mulla nykyisin muutama hyvä työkaveri, joiden kanssa joskus harvakseltaan saatetaan nähdä vapaa-ajallakin, mutta ex-puoliso oli jonkinlainen narsisti ja pakotti pistämään kaveri- ja sukulaissuhteet poikki. Todella hankala on enää lähes kymmenen vuoden jälkeen yrittää saada samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa, mitä oli ennen ja tuntuu henkisesti aivan ylitsepääsemättömältä olla itse yhteydessä vanhoihin kavereihin ja esim. serkkuihin, joiden kanssa teininä oltiin tosi hyviä kavereita.
Olette niin vastivia niiden ystävien suhteen.
Jonkun pitäisi soittaa, jututtaa, tulla käymään ja hengata siinä ja keksiä teille kivaa tekemistä.
Ihmisillä on elämä ja paljon työtä, harrastuksia ja menoja.
Ja jos joku olisi joka päivä ovikelloa soittamassa niin olisitte kauhuissanne.
Itse teen niin että jos haluan jotakuta tavata niin laitan viestin. Tarjoan lounaan.
Jos haluan tavata monta ihmistä niin laitan paljon ruokaa ja jälkiruokia, sovin päivän ja pyydän 12, jolloin 8 tulee, aina muutamalle tulee este. Valmiiseen ruokapöytään on aina tulijoita.
En tiedä miksi.
Sinkku, 47v.