Oman kodin tai kakkoskodin esittely lehdessä - kokemuksia?

Miksei kukaan halua tehdä juttua mun vuokra neukkukuutiosta?🤔 olis kovin alkuperäisessä kunnossakin vielä.

Erään tuttavani kesämökki esiteltiin lehdessä. Kyllä ihmeteltiin porukalla, että mitä helvattia ne oikein ovat siellä juttua tehdessä jutelleet ja mitä siihen juttuun oli kirjoitettu. Nimittäin ne pikku yksityiskohdat ja tarinat perheestä ja mökin historiasta eivät kylläkään pitäneet pätkääkään paikkaansa.

No oli ne kuvat ihan hienoja mutta täysin lavastettuja. Osa tavaroista oli tuotu paikalle kuvauksiin ja kannettiin veneeseen ja takaisin kauppoihin samalla kerralla kun kuvaajakin lähti.

Että en oikeestaan edes tiedä että mikä järki tuollaisissa jutuissa on.

Voisko joku Tsournalisti täältä palstalta tähän vastata?

Kysyjällä hieman yläluokkainen asenne kyllä, vaikka ehkä tahattomasti.

Kateellisuus-kortti toki tulee käyttöön melkein päivittäisissä kohtaamisissa, ei siinä mitään. Joten varmaankin joku sitten onkin kateellinen. Tuntemattomista ei niin väliä, mutta saattaa tunnelma jäähtyä ystäväpiirissä, jos ihan tosissaan kateus alkaa kalvamaan. Itselläni on hieman sivusta kokemusta, kun ystäväpari teki loistokaupat laman aikana ja pääsi näin aimo harppauksen eteenpäin asunnonvaihdossa. Kun sitten viimeisin hankinta oli todella hieno talo, hyvällä paikalla, niin kyllä alkoi soraääniä kuulua.

Murtovarkaita ei kait tarvi pelätä, ellet esittele taloasi kuten Teme Selänne aikoinaan, että tässäpä  viimeisen päälle varuteltu kesämökki, SEKÄ tässäpä myös autotalli täynnä mönkijöitä ja ruohonleikkureita ynnämuuta sälää. Ja mehän ollaan talvet pois Suomesta, että vassokuu. Sitten valittaa lehdessä (toki eri lehdessä kuin sisustusjuttu), kuinka mökille on murtauduttu jo kahdesti ja tyhjennetty kaikki mistä rahaa saa..

Avaus on vanha,joten tuolloin ei varmaankaan ollut vielä instaa, jossa olisi jo esitelty talo ja sisustukset moneen kertaan.

Vastaan tähän sen takia, sillä oma taloni on ehdottomasti lehdessä esittelyn arvoinen. Mietin juuri, että mihin ottaisi yhteyttä. Lupaan jo etukäteen, että minä en ujuta sisustuslehden rivien väliin väkisin huomautuksia:

-"kaapin päällä on patsas/maalaus/maljakko, jonka parisukunta osti maailmanympärysmatkallaan Hawijilta/Balilta/Keniasta, you name it...

-"astiat ovat perintönä Maijan isoäidin lapsuuden kartanosta/pappilasta/kesähuvilalta... "

-"viihdymme keittiössä ruokaa laittaen tai ystävien kanssa pitkän kaavan mukaan terassilla/ruokailutilassa..."

Toisaalta, olin kyllä koulun suosittujen ja kovistyttöjen kiusaama ja ihan ohitettu. Kyllä mieltä lämmittää ajatus, kuinka ne lukee jossain  kampaajalla sisustuslehteä, ja minä esittelen siellä taloani. Joka on tasan kauniimpi, tyylikkäämpi ja paremmalla maulla enemmällä rahalla tehty kuin heidän rivitaloviipaleet tai älvärit siellä Rumpanperällä, jonne ne jäi asumaan.

Korkeintaan taivastellaan jossain FBn sisustusryhmässä jotain huonoa makuasi. "Tuollainen sohva tuon tapetin kanssa, silmiä särkee" jne.

Meidän taloa on kerran kysytty lehteen, ei haluttu.

Ei vaan ollut mitään kiinnostusta saada julkisuutta.

Saako sellaisesta lehtijutusta rahaa? Jos ei, niin ainoa syy itselleni esitellä kotiamme julkisesti, olisi se, jos vuokraisimme sitä tai olisimme myymässä.

-"kaapin päällä on patsas/maalaus/maljakko, jonka parisukunta osti maailmanympärysmatkallaan Hawijilta/Balilta/Keniasta, you name it...

-"astiat ovat perintönä Maijan isoäidin lapsuuden kartanosta/pappilasta/kesähuvilalta... "

-"viihdymme keittiössä ruokaa laittaen tai ystävien kanssa pitkän kaavan mukaan terassilla/ruokailutilassa..."

Heh, ne lehtijutut on kyllä just tuollaisia kliseitä täynnä. En ole kertaakaan lukenut kenenkään sanovan että sisustussuunnittelija tai miehen eksä nämä mööpelit oikeastaan hankki tai että meillä on kyllä tällainen iso hieno ruokasali mutta ei me sitä oikeastaan käytetä koskaan.

kaapin päällä on patsas/maalaus/maljakko, jonka parisukunta osti maailmanympärysmatkallaan Hawijilta/Balilta/Keniasta, you name it...

Muistan hyvin, kun kiinnitin ihan huomiota asiaan. Lehdessä esiteltiin ns. näppärää puutalokotia eli näitä vanhoja pitkiä puutalokomplekseja, joihin aduntoihin useimmiten remontoidaan saunaosasto kellariin, ja vintille makuuhuone tai - huoneita.

Tässä jutussa oli joka sivulla kuva jostain patsaasta ( pariskunnan matkalta Kiinasta), maljakosta ( matkalta Vietnamista), sekä jotain pieniä tauluja ( yhteiseltä matkalta Balille)!?

Tuli niin vahvasti mieleen, että asukkaat halusivat jotenkin korostaa sitä, että tässä on matkusteltu. Enkä ymmärrä minkä takia. Kyse oli asunnon ratkaisuista. Ja itsekin matkustelleet kyllä erottaa ne matkoilta ostetut.

Meidänkin taloa on kysytty lehteen, ei kiinnosta yhtään. En halua esitellä kotiani muille ja pahoittaa mieltä arvostelusta, jota tulee aina. Mitä siitä saa että esittelee niinkin henkilökohtaisen asian lehdessä jos ei halua julkisuutta?

Olen kanssa ihmetellyt, miten noissa jutuissa ne eksoottiset löydöt on aina tuotu jostain kaukaa, ja vanhat esineet peritty isomummoilta.

Minun olisi kyllä pakko myöntää, että tuo kiinalainen antiikkikistu löytyi peräkylän huutokaupasta satasella, ja valtava 1900-luvun alun kristallimaljakko ei ole isomummolta vaan ostin sen kirppikseltä 10 eurolla. Vintage-lamppu maksoi peräti 2,5 e.

Miksi se on tärkeää saada oma asunto lehtiin? Kun asia juuri noin kuten jossakin kommenteissa todettu, että teennäistä ja lavastettua. Mikä siinä on hienoa että oma kämppä on jonkun lehden sivuilla? Mä en tajua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on tärkeää saada oma asunto lehtiin? Kun asia juuri noin kuten jossakin kommenteissa todettu, että teennäistä ja lavastettua. Mikä siinä on hienoa että oma kämppä on jonkun lehden sivuilla? Mä en tajua.

En tiedä onko siinä välttämättä muuta hienoa kuin se että siitä saa yleensä jonkinlaisen palkkion.

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa ihmetellyt, miten noissa jutuissa ne eksoottiset löydöt on aina tuotu jostain kaukaa, ja vanhat esineet peritty isomummoilta.

Minun olisi kyllä pakko myöntää, että tuo kiinalainen antiikkikistu löytyi peräkylän huutokaupasta satasella, ja valtava 1900-luvun alun kristallimaljakko ei ole isomummolta vaan ostin sen kirppikseltä 10 eurolla. Vintage-lamppu maksoi peräti 2,5 e.

Riippuu toki lehdestä mutta kyllähän noita kirppislöytöjä esitellään monessa lehdessä.

Entäpä tämä klisee: "Haluamme että kotonamme olevilla esineillä on tarina". Eikös kaikilla esineillä ole tarina jos nyt ihan tarkkaan ajatellaan?

"Tämä kirjahylly on valmistettu Ikean tehtaalla. Kun kävimme ostamassa sen lähimmästä Ikeasta, reissulla meinasi tulla paha perheriita. Tilanne onneksi korjaantui kun kävimme syömässä lihapullat. Tajusimme että riitely olikin kaatunut luultavasti nälkäkiukusta. No, hyllyn kokoaminen meinasi aiheuttaa toisen perheriidan ja siinä ei sitten ollutkaan enää kyse nälkäkiukusta. Tuossa hylly nyt kuitenkin seisoo ja hyllyillä pölyttää kasa kirjoja joita en ehdi lukea vaikka haluaisin. On siellä myös kiva matkamuisto Teneriffalta ja lasten koulukuvia."

Jostain syystä tämän tyyppisiä tarnoita ei kuitenkaan lasketa tarinoiksi, vaan esineellä on tarina vasta kun se on dyykattu jostain roskalavalta tai ostettu maailmanympärysmatkalta.

Kaatunut = johtunut

Aikoinaan ennen somejulkisuutta, oliko peräti laman aikaan, esiteteltiin jokin aivan luxus-rahakas-kaikilla härpäkkeillä ja kristallilasi-kattauksilla kesämökki Eeva-lehdessä. Omistaja-asukas siinä nimellään ja naamallaan mukana.

Tulikin, ilmeisesti, aika paljon nk. negatiivista palautetta hänelle itselleen. Että kun muut kärsii lamasta ja menettää talojaan ja elämäntöitään, niin miten kehtaatte esitellä rapujuhlien överikattauksia sadan neliön terassilla.

En uskalla edes ajatella, millaista se palaute sit nykyään on, kun vips vaan voi lähettää turhia miettimättä, että mikä sattuu -ituttamaan sillä hetkellä.

Kerran tuollaisessa asunnonesittelyjutussa oli koti, jossa keittiön kappaverho oli "tarkkaan harkittu yksityiskohta". Siis sellainen, joka poikkeaa muusta tyylistä. Meinasin tukehtua nauruun, kun oman keittiön ikkunassa oli samainen verho, ostettu viidellä eurolla Anttilan tarjouskorista.

Vierailija kirjoitti:

Entäpä tämä klisee: "Haluamme että kotonamme olevilla esineillä on tarina". Eikös kaikilla esineillä ole tarina jos nyt ihan tarkkaan ajatellaan?

"Tämä kirjahylly on valmistettu Ikean tehtaalla. Kun kävimme ostamassa sen lähimmästä Ikeasta, reissulla meinasi tulla paha perheriita. Tilanne onneksi korjaantui kun kävimme syömässä lihapullat. Tajusimme että riitely olikin kaatunut luultavasti nälkäkiukusta. No, hyllyn kokoaminen meinasi aiheuttaa toisen perheriidan ja siinä ei sitten ollutkaan enää kyse nälkäkiukusta. Tuossa hylly nyt kuitenkin seisoo ja hyllyillä pölyttää kasa kirjoja joita en ehdi lukea vaikka haluaisin. On siellä myös kiva matkamuisto Teneriffalta ja lasten koulukuvia."

Jostain syystä tämän tyyppisiä tarnoita ei kuitenkaan lasketa tarinoiksi, vaan esineellä on tarina vasta kun se on dyykattu jostain roskalavalta tai ostettu maailmanympärysmatkalta.

Juuri näin. Mutta kun oma elämä on tyhjää niin pitää väkisin keksiä niitä "ihania" tarinoita, joista puoletkaan ei ole edes totta. Paljon elämänmakuisempaa on juurikin kertoa että kirjahylly aiheutti kauheen riidan kun miehellä oli pinna kireellä ja akka naputti vieressä. Ja ruuvit meni hukkaan kun kissa huitoi ne menemään ja ihan pas ka hylly se muutenkin oli. Ollaan yritetty myydä sitä face-kirppiksellä ja Torissa mutta kukaan ei osta. Naapuri lupas ottaa jos ilman saa, ...kele.

Paljonko saat rahaa siitä, että avaat kotisi yritykselle joka tekee sitten bisnestä niillä kuvilla ja jutulla?

Jos et mitään, niin miksi sitä alkaa jonkun muun firmalle ilmaiseksi rahaa tekemään. Stalkkaus/kateellisuuskortti vielä päälle.

Niin, en tiedä itsekään haluaisinko esitellä kotiani lehdissä, jos en olisi sitä myymässä, tai hyötyisi näkyvyydestä taloudellisesti jollain muulla tapaa. Jotkut ihmiset tosiaan ovat kateellisia ja usein ymmärtämättömiä. Sitten lukea ilkeitä kommentteja ja mielipiteitä omasta kodista, joka on kuitenkin itselle tärkeä ja rakas, vaikka joku ei ehkä tykkäisikään jostain yksityskohdasta siellä.

Tuntuu kanssa, että nykyään ihmiset ovat paljon ilkeämpiä kuin ennen, jopa sistustusasioissa, jotka minusta ovat nimenomaan makuasioita. Varmasti ei ole olemassakaan mitään tapaa tehdä asiat, tai tyyliä, joka miellyttäisi aivan kaikkia.