Miksi suomalaisia ärsyttää myöhästely?
Mun yksi ystävä on mulle vihainen kun tulin tänään sovittuun tapaamiseen taas vartin myöhässä. Oli kuulemma vmäistä odotella pakkasessa, varsinkin kun oli saapunut itse viisi minuuttia etuajassa. Kuka käski tulla ennen sovittua aikaa?
Yliopistollakin yksi proffa otti puhutteluun kun mulla on tapana saapua 5-15 minuuttia luennon alkamisen jälkeen. On muka epäkohteliasta. Luennoillahan ei tarvitse edes olla joten mitä se häntä kaivelee?
Onko muita jotka on aina kroonisesti myöhässä? Mistä luulette että se johtuu, ja mistä luulette että muiden ärtymys johtuu? Mun elämähän tämä on eikä muiden, mitä se muille kuuluu tulenko ajoissa vai en?
Kommentit (17)
Ahaa, siis maailma on sinua varten, joten saat määrätä myös mitä aikaa eletään.
Pakko myöntää, että olen herkästi myöhästelevää tyyppiä. Mulla on kai jotain ongelmia ajantajussa. Olen kyllä pyrkinyt tsemppaamaan ja nykyään olen harvoin myöhässä. Vielä teini-iässä myöhästelyni oli varsin tavallista. Siitäkin huolimatta, että jo teini-iässä mua välillä nolotti olla myöhässä. Kyllä se on minusta epäkohteliasta toisia kohtaan, että antaa odotuttaa itseään ja että esim. oppitunneille tulee myöhässä näin keskeyttäen oppitunnin kulun.
Niillä muillahan ei olekaan elämää.
Luentosalillinen ihmisiä joutuu hetkeksi keskeyttämään kuuntelemisen, kun kolistelet sisään.
Kyllä se on sun elämä mutta myöhästyminen vaikuttaa muiden elämään ja häiritsee kun tulet kesken kaiken.
Koska se ei ole normin mukaista toimintaa (Suomessa).
Ulkomailla on kuitenkin ihan tavallista tulla aina vähän myöhässä.
Oon kyllä yrittänyt esim herätä/alkaa valmistautua lähtöön vähän aikaisemmin mutta silti olen aina myöhässä. En voi sille mitään.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla on kuitenkin ihan tavallista tulla aina vähän myöhässä.
Oon kyllä yrittänyt esim herätä/alkaa valmistautua lähtöön vähän aikaisemmin mutta silti olen aina myöhässä. En voi sille mitään.
-ap
"Ulkomailla on kuitenkin ihan tavallista tulla aina vähän myöhässä."
Tervemenoa!
"En voi sille mitään."
Voisit jos haluaisit.
Koska suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kohteliaana huomioida muita ihmisiä esim. ottamalla huomioon heidän aikataulunsa.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla on kuitenkin ihan tavallista tulla aina vähän myöhässä.
Oon kyllä yrittänyt esim herätä/alkaa valmistautua lähtöön vähän aikaisemmin mutta silti olen aina myöhässä. En voi sille mitään.
-ap
Sinä olet ainoa ihminen joka sille jotain voi.
Koitahan mitä käy jos vaikka menet myöhässä työhaastatteluun tai potentiaalista asiakasta tapaamaan (Suomessa).
Huonoissa tavoissa ei ole toista niin ärsyttävää asiaa, kuin myöhästely. Pidät omaa aikaasi tärkeämpänä, kuin muiden aikaa. Kivahan se on pakkasessa sua odotella. Sopimuksista tulee pitää kiinni, se on usein ollut se suomalaisen rehellisyyden peruskivi; sanaan voidaan luottaa. Sun kohdallasihan toi homma ei toimi, kun eihän se muille kuulu pidätkö sanasi vai et.
Itse olen myöhässä sovitusta tapaamisesta siinä vaiheessa, jos olen kuollut, muuten olen paikalla sopimuksen mukaan.
Toista ihmistä ja toisen ihmisen aikaa olisi hyvä opetella kunnioittamaan. Älä tee sellaisia sopimuksia, joita et kykene pitämään ja kasva aikuiseksi.
Koko suomalainen yhteiskunta perustuu sille, että toiseen voi luottaa ajallisesti. Opettaja voi luottaa, että opiskelijat ovat luennolla, opiskelija voivat luottaa luennon olevan klo 10, sossun asiakas voi luottaa siihen, että hakemus käsitellään 7 vrk kuluessa jne. Hieno keksintö, joka helpottaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Koitahan mitä käy jos vaikka menet myöhässä työhaastatteluun tai potentiaalista asiakasta tapaamaan (Suomessa).
No se on sitten sen ajan murhe. Pitänee yrittää tsempata.
Kyllä mä muiden aikaa kunnioitan mutta oikeesti, kellä on niin kiire ettei voi muutamaa minuuttia odottaa?
Se että suomalainen on 30 min ajoissa ja aloittaa työt 15 min ennen virallista työaikaa ja tekee sen ilman palkkaa on suomalaisten oma hyve ja markkinarako.
Kun ulkomaalaiset ahneet huomaavat tämän niin suomalaisten työmiesten arvo nousee.
Kannattaa vaalia aina ajoissa olemista. Tulevaisuudessa suomalainen työvoima on haluttua tavaraa. Vain ajoissa oleminen aiheuttaa töiden valmistumisen ajoissa ja aikataulut pelaavat.
Eurooppahan on täysin alkoholisoitunut ja korruptoitunut leväperäinen alue. Siksi Roomakin hajosi aikoinaan. Silkkaan velttoiluun.
Suomalaisuus ja suomalainen työ on se millä Eurooppa ryhdistetään ja kaikki leväperäisyys saadaan ulos Euroopasta. Suomi tulee olemaan se joka nostaa Saksan, Ranskan ja kaikki laiskat paskat maat ryhdistäytymään. Meidän työmoraali tulee olemaan tulevaisuuden muotia.
Olen usein myöhässä. Uppoudun johonkin asiaan, enkä tajua ajan kulua. Olen ruvennut käyttämään puhelimen hälytystä siihen, että havahdun lähtemään liikkeelle ajoissa. On noloa olla aina se, joka tulee viimeisenä palaveriin tai tapaamiseen. Kalliksi käy taksilla ajelukin, jos jatkuvasti myöhästyy bussista.
(Palaverien suhteen olen kyllä ounastellut, että en pidä niistä ja pyrin minimoimaan neukkarissa itumisen ajan).

Mulla kans toi että hälytys soimassa. Siltikin onnistun sen ajan käyttämään johonkin muuhun.
Onneksi ei oo vielä tarvinnut töissä käydä, siellä vois tulla sanomista.
-ap
Pientä yritystä vielä niin hyvää tulee. 0/5