Voiko sinkkumies ihastua naiseen, jolla on perhe?
Minulla ja eräällä miehellä on pientä säpinää. Alkoi flirttailulla, joka on muuttunut tutustumiseksi puolin ja toisin. Olemme aika hyviä kavereita ja välillämme on vahva kemia. Hän on ihan suoraankin kehunut minua ja tiedän miellyttäväni häntä.
Mutta voiko hyvännäköinen, lapseton mies IHASTUA naiseen, jolla on jo mies ja lapsia?
Seksiä hän voisi tietty haluta, mutta sitä hän saisi varmasti mistä vaan.
Kaksi perheellistä voi monesti hairahtua toisiinsa. Olen kyllä nuorekas jne. ja miehen kanssa samaa ikää, olen vain hyvin nuorena saanut lapsia ja elänyt hyvin erilaista elämää kuin tämä mies. Mutta olemme hyvin samanlaisia monella tavalla.
Mutta hän on selkeästi kunnon saalis ja minä taas en.
Kommentit (9)
Kyllä voi. Jos haluat muutakin kuin flirttailua niin eroa ensin.
Miehesi saa naisen joka välittää hänestä.
No mä olen ollut tuollaisen kanssa yhdessä jo yli 20v:) Eli kyllä voi.
Hän oli rakastunut minuun ensisilmäyksellä mutta odotti 1,5v ennen kuin uskalsi tehdä aloitteen! Olimme siis samassa työpaikassa ja hän minun nuorempi esimieheni.
Lopulta sitten teki aloitteen ja yllätti minut täysin, en ollut tajunnut tilannetta ollenkaan. Parissa viikossa meistä tuli pari ja kuukaudessa perhe joka on edelleen yhdessä onnellisina. Minulla oli siis 3 valmista lasta ja olin yh kun tavattiin.
Mitä vikaa vastauksessani oli ap? Se vain on tosi juttu, että reikä se löytyy sinultakin, perheellisellä kevytkenkäiseltä mammalta.
Voi.
Muttei kannata.
Voi käydä silloin tällöin nusaseen, muttei kantsi enempää alkaa satsaan. Jätä se yh-iskälle.
Olenko nyt käsittänyt väärin, kun itse sain käsityksen, että ap ei ole enää parisuhteessa, vaan hän on perheellinen=lapsia?
Vastaus kysymykseen: kyllä voi. Minulla on ollut eron jälkeen suhde kahdesti lapsettoman miehen kanssa. Jos suhdetta toivoo, pitää toki olla selvää esim. että lapset on osa kokonaisuutta tavalla tai toisella ja halutaanko mahdollisesti yhteinen lapsi vai ei. Itsellekin joskus syötetty typerää ajatusta, että koska on lapsia on jotenkin huonompi saalis ja kukaan ei halua sellaista tai en löydä ketään. Itse en koskaan etsinyt tai asettanut mitään kriteereitä saako olla lapsia vai ei. Jos ihminen tarpeeksi kiinnostaa, niin mukana tulevat asiat osaa ottaa luontevasti.
Minuun on "ihastunut" yksi mies. Sellainen jolla on joka viikonloppu uusi nainen sängyssä, näin kärjistetysti. En usko että ihastuminen on aitoa vaan minä olen se jota hän ei saa ja siksi haluaa. Ei siihen lapset liity mitenkään.
Mistä näitä tyhmiä aloituksia tänään satelee....aivot vielä narikassa vai?
Kylläpä kyllä voi. Minä olen kohta 50 vee, on mies ja lapsia. Useampikin mies on ihastunut, kaikki eivät tietenkään ole tienneet, että olen perheellinen. Viimeksi kuitenkin ihastui tai omien sanojensa mukaan rakastui mua muutaman vuoden vanhempi sinkkumies. Harrastuksen parissa tutustuttiin, mutta ollaan tavallaan tuttuja lapsuudesta, tiedettiin siis toisemme, mutta ei varsinaisesti kunnolla tunnettu. Mies on komea ja uskon, että kysyntää olisi ja ei hän siis ole koko elämäänsä sinkku ollut, mutta ei mikään suoranainen naistenmies kyllä ole.
Tilanne on ollut vähän hankala ja olen kartellut tuota miestä, sillä en ole hänestä enkä kenestäkään muustakaan kiinnostunut, koska rakastan omaa miestäni.
No totta kai voi.