Tiedättekö, kun koulukiusattuna pääsee koulusta ja

Vierailija kirjoitti:

tapaa ystävällisiä ihmisiä. Se muuttaa kaiken. Oikeasti, haluan sanoa tämän kiusatuille. Te jaksatte, te paranette, te löydätte vielä itsenne ja paikkanne. Älkää luovuttako, parempaa on vielä edessä.

Joillekin käy näin, mutta ei kaikille. Ihan turha usko mihinkään "parempaa on luvassa" huuhaaseen koska ei niin käy kaikille.

Omassa tapauksessani ei näin käynyt. Tulevat kiusaajat kyllä aistivat heikkouden ja puolustuskyvyttömyyden toisessa ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tapaa ystävällisiä ihmisiä. Se muuttaa kaiken. Oikeasti, haluan sanoa tämän kiusatuille. Te jaksatte, te paranette, te löydätte vielä itsenne ja paikkanne. Älkää luovuttako, parempaa on vielä edessä.

Joillekin käy näin, mutta ei kaikille. Ihan turha usko mihinkään "parempaa on luvassa" huuhaaseen koska ei niin käy kaikille.

Pessimisti ei pety.

Paitsi että niihin ystävällisiin ihmisiin ei uskalla luottaa, kun koko ajan pelkää että ystävällisyys on vain kusetusta ja johtaa johonkin kamalaan nolaukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tapaa ystävällisiä ihmisiä. Se muuttaa kaiken. Oikeasti, haluan sanoa tämän kiusatuille. Te jaksatte, te paranette, te löydätte vielä itsenne ja paikkanne. Älkää luovuttako, parempaa on vielä edessä.

Joillekin käy näin, mutta ei kaikille. Ihan turha usko mihinkään "parempaa on luvassa" huuhaaseen koska ei niin käy kaikille.

Se ei ole huuhaataa. Tietysti se vaatii itseltä toivoa, uskoa ja työtä, työtä ja työtä. Enemmän kuin muilta. Mutta siihen pystyy ja niin käy kyllä. Täytyy vaan päästää irti. Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoittaa, ettei jää uhrin rooliin ja on lakattava uhriutumasta. Otin sen henkilökohtaisena loukkauksena, ongelmieni vähättelynä, kaltoinkohteluni oikeutuksena. Mutta ei se ole niin. Jos lakkaa itse yrittämästä, ei voi syyttää muita. Muut yrittävät kyllä sammuttaa sinut, tahtosi ja voimasi. Mutta vain sinä voit sen oikeasti tehdä. 

Toivottavasti kaikille kävisi niin. Jokaisen pitäisi löytää sellainen yhteisö, johon tuntee kuuluvansa.

Vierailija kirjoitti:

Paitsi että niihin ystävällisiin ihmisiin ei uskalla luottaa, kun koko ajan pelkää että ystävällisyys on vain kusetusta ja johtaa johonkin kamalaan nolaukseen.

Ei suoraan, mutta vähitellen, pikkuhiljaa, kun saa niitä kokemuksia, että voi rohkeasti luottaa. Lopulta voi alkaa jopa ymmärtää. Ei antaa anteeksi, mutta ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Omassa tapauksessani ei näin käynyt. Tulevat kiusaajat kyllä aistivat heikkouden ja puolustuskyvyttömyyden toisessa ihmisessä.

Mikä on sinun tarinasi? Miksi niin ei käynyt? Miksi ei voisi vielä käydä? Elossahan sinä vielä olet, ei ole liian myöhäistä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tapaa ystävällisiä ihmisiä. Se muuttaa kaiken. Oikeasti, haluan sanoa tämän kiusatuille. Te jaksatte, te paranette, te löydätte vielä itsenne ja paikkanne. Älkää luovuttako, parempaa on vielä edessä.

Joillekin käy näin, mutta ei kaikille. Ihan turha usko mihinkään "parempaa on luvassa" huuhaaseen koska ei niin käy kaikille.

Pessimisti ei pety.

Oikeastaan pessimisti on se, joka aina pettyy, koska sisimmässään kuitenkin toivoo. Mutta ei kuitenkaan edes yritä, koska ajattelee ettei se kuitenkaan johda mihinkään. Ei yritä > ei tapahdu. Noidankehä. 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kaikille kävisi niin. Jokaisen pitäisi löytää sellainen yhteisö, johon tuntee kuuluvansa.

Toivottavasti, mutta se voi olla muutakin kuin yhteisö. Lähes mitä tahansa. Palo lähtee ihmisestä itsestään.

Minä olen miettinyt että mitä ne kaikki kiusaajat miettisivät jos tietäisivät, miten pelkäsin sitä turpaan saamista aina liikkuessani, sitä jolla he uhkailivat, johon oli värvätty jotain koulukodin porukkaa kuulemma jne. Miten kun menin kotiin, ja pelkäsin että tulee selkäsauna ja pelkäsin äidin ja pikkusisarusten saavan turpaan.

Kuinka itkin tyynyyni että minun pitää jaksaa aamulla kouluun, enkä jaksaisi kuunnella tappelua, tai mennä väliin kun isä käy äidin tai pikkusisaruksen kimppuun, pönkätä ovia kun äiti tulee vauvan kanssa piiloon lastenhuoneeseen, toimiä äidin olkapäänä ja viedä häntä puoliväkisin puhelimeen soittamaan lääkärille jotta saisi avioeron... 14-vuotiaana. Ja se tunne kun lääkäri lyö luurin korvaan kun äiti itkee. Asuntoa ja asumuseroa ei saa kun eihän se nyt voi olla totta että se ja se nyt tolleen. 

Ja tämäkin 14-vuotiaan murhe, kai kun äidillä ei ole muita joiden niskaan kaataa. Ja tähän kaikkeen olet syyllinen, syntymällä teinivanhemmillesi, jotka eivät saaneet aborttia halustaan huolimatta.

Sori.

Mulle kävi työharjoittelussa kerran niin, että eräs ihminen oli yllättävänkin ystävällinen ja kiva minulle. Uskalsin jopa luottaa ja ajatella että hei, tässähän on kiva tyyppi, mukavaa kun tällaisiakin ihmisiä on! Kunnes puhuikin minusta paskaa oman selkäni takana asioista jotka ensinnäkin ei pitäny paikkaansa, ja pahinta etten mitenkään voinut puolustella itseäni......... Kiva kokemus kerrakseen.

Joopajoo, montako kertaa pitää törmätä noihin "ystävällisiin" ihmisiin ja saada paskaa niskaan ennenkuin saa ajatella että ihmiset nyt vaan on torakoitakin alhaisempia eliöitä ja paras vaan olla yksin?

Samaa sontaa ap:n sepustus kuin ne jotka hehkuttaa "meinasin tappaa itseni 14vuotiaana ja nyt 19-vuotiaana minulla on mies ja lapsia ja elämä hymyilee aina on toivoa<333" kun itse olet 35v ja ollut aina yksin ja itsemurhan partaalla.

En ymmärrä aloitusta. Ystävällisiä ihmisiä on aina joka puolella, myös vittupääihmisiä on aina joka puolella. Myös silloin kouluaikana. Vaatii henkistä kasvua ja itsekuria ymmärtää, että omat silmät voi avata ja nähdä myös ne ystävälliset ihmiset.