Lue keskustelun säännöt.
Aspergerin syndrooma - tutkimukset
16.10.2017 |
Jos epäilee lapsellaan /nuorella Aspergerin syndroomaa tai vastaavaa, niin saako tutkimukset käyntiin yksityiseltä puolelta. Riittääkö psykologi ensin, joka ohjaa neurologin luokse vai miten homma etenee. Lapsi tarvitsee varmasti myös psykologin ohjausta. Kokemuksia?
Kommentit (16)
no kaikkihan me tavallaan ollaan oman elämämme assburgereita. eri asia sitten jos siitä aiheutuu itselleen tai muille haittaa ja vaivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä jos joku on selvinnyt ilman päivittäisiä ongelmia, mutta meillä tilanne on se, että lapsen parhaaksi on tilannetta selvitettävä, että hän voisi paremmin ja saisi tarvittavia keinoja selviytyä arjesta.
Ap
Voit ihan varata ajan autismiin erikoistuneelle neuropsykiatrille yksityiselle lääkäriasemalle jos rahasi riittävät. Tuollainen osaa todennäköisesti yhden keskustelun perusteella sanoa kannattaa lähteä tekemään varsinaisia nepsy-testejä.
Toki ihan terveyskeskuksen yleislääkärinkin kautta voit saada lähetteen nepsytesteihin.
5 jatkaa: ja koska ICD-luokitus on muuttunut, ei Asperger-diagnooseja enää anneta vaan kyseessä on hyvätasoinen autismi.
Vierailija kirjoitti:
Juuh jos nää kaikki diagnoosit olis ollu jo 80luvulla niin puolet Suomen kansasta olis aspergereita.
40-50 luvuilla syntyneistä puhumattakaan.
Et näemmä tiedä aspergerista yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neurologille ei psykologille. Osa psykologeista ei edes usko neurologisten ongelmien olemassaoloon...
Me saatiin neuvolan kautta lähete lasten neurologiselle osastolle ja sen jälkeen vielä neuropsykiatriselle osastolle. Neuropsykologi suoritti testit. Ei ollut kyse aspergerista vaan ihan autismista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuh jos nää kaikki diagnoosit olis ollu jo 80luvulla niin puolet Suomen kansasta olis aspergereita.
40-50 luvuilla syntyneistä puhumattakaan.
Noita diagnooseja muuten saa ainakin yksityispuolelta ihan miten vaan. Itselläni kun tuli keski-iän kriisi, aloin panikoida omasta mielestäni ja luonteestani. Etsin apua pahaan olooni ja menin psykiatreille valmiiksi jo itseni milloin miksikin diagnosoineena. Kyllä, mulla todettiin autismi, asperger, keskivaikea masennus, bipolaarinen mielialahäiriö sekä ADHD. Kolmeen viimemainittuun kokeilin myös lääkityksiä. Eipä niitä sen enempää tutkittu: keskusteltiin, ja koska itse olin vakuuttunut että nyt on tämä vaiva, ja osasin poimia menneisyydestäni ja luonteestani sitä tukevat asiat, lääkärit uskoivat ja suostuivat lääkekokeiluihin. Eihän se kokeilu mitään haittaa!
Itse tulin sitten ajallaan "järkiini" ja tajusin että eihän mulla esim. lapsena tai ennen keski-iän kriisiä ollut mitään ailahtelevuutta, ylivilkkautta jne minkä takia apua hain. Ne olivatkin vain keski-iän kriisin oireilua. Mutta vähän kyllä pelästyin sitä että yksikään kolmesta psykiatrista jolla kävin, ei tällaista ehdottanut, vaan hyvin äkkiä uskottiin kun johdattelin milloin mihinkin diagnoosiin.
Voiko aikuinen mennä terveyskeskuslääkärille pyytämään lähetettä tutkimuksiin? Otetaanko vakavasti? Jos myös kahdella lähisukulaisella on autismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni sai diagnoosinsa neurologisella osastolla. On siitä diagnoosista ollut paljon hyötyä, veli sai toimintaterapiaa ja musiikkiterapiaa.
Me lähdettiin hakemaan apua ihan koulupsykologin lähetteellä. Sieltä perheneuvolaan ja sieltä Hussiin... pitkä tie oli. Lapsi sai käyntejä lastenneurologille ja psykologille. Toimintaterapiasta olisi varmasti ollut hyötyä, mutta lapsi oli jo aika vanha siinä vaiheessa kun oltiin hussin avun piirissä. Mitään diagnoosia ei koskaan tehty, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä oli saada apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-b- kirjoitti:
Me lähdettiin hakemaan apua ihan koulupsykologin lähetteellä. Sieltä perheneuvolaan ja sieltä Hussiin... pitkä tie oli. Lapsi sai käyntejä lastenneurologille ja psykologille. Toimintaterapiasta olisi varmasti ollut hyötyä, mutta lapsi oli jo aika vanha siinä vaiheessa kun oltiin hussin avun piirissä. Mitään diagnoosia ei koskaan tehty, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä oli saada apua.
Tätä toivomme. Olemme yrittäneet pärjätä omin avuin, mutta nyt seinä on tullut vastaan. Luulemme kyllä, että tässä vaiheessa jopa dg auttaisi lasta, mutta hyvä jos tukea saa myös ilman dg. Ei haluta tietenkään, että se olisi este myöhemmin erinäisille asioille, mutta jos dg tarvitaan, että saa apua, niin sitten se tarvitaan.
Ap
Me saatiin lähete yksityiseltä psykiatrilta kunnalliselle avohoitoyksikköön, jossa moniammatillinen tiimi teki tutkimukset ja muut terapiapalvelut. Tiimissä psykiatri, psykologi, neuropsykologi, psyk.sairaanhoitaja, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti.
Taustalla oli kuitenkin lopulta muuta kuin asperger, vaikka sen epäilystä liikkeelle lähdettiin. Saatiin tuolta avohoitoyksiköstä todella iso apu terapioineen päivineen ja enää nuorella ei ole tuen tarvetta lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melkein parempi elää ilman diagnoosia jos suinkin pärjää. As diagnoosi saa aikaan sen että kaikki tahot alkavat pitää outona ja kummallisena eikä kukaan osaa suhtautua "ihmisenä".
Kyllä se on diagnosoidun oma käytös ja olemus, jonka vuoksi ihmistä aletaan pitää outona ja kummallisena, ei diagnoosi!
Tässäkin ketjussa vähätellään aspergeria. Olen monesti miettinyt sen johtuvan siitä, että monet normaalit ihmiset ovat itse diagnosoineet itsensä asseiksi, luulevat olevansa asseja, eivätkä sen vuoksi tajua oikeiden assien poikkeavan normaaleista ihmisistä.
Meillä menossa nepsykartoitus 12v pojalla.
Sairastaa epilepsiaa ja siihen liittyvissä kontrollikäyntitutkimuksissa jäi psykologin haravaan viitteitä ADD:stä ja autismista.
Lukihäiriö myös todettiin.
Tuli lähete lastenpsykiatsiselle nepsy-kartoitukseen, aiheena ADD- ja aspergerepäily.
Useita käyntejä takana psykiatrilla ja toimintaterapeutilla.
Vielä muutama käynti edessä.
Vittu, minulla on AS enkä ole koskaan tarvinnut mitään psykologia.