Lue keskustelun säännöt.
Tuletko toimeen anoppisi kanssa?
Kommentit (30)
Mulla on hyvät välit appivanhempiin. Noin 300 km.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tullaan toimeen sillä molemmat olemme ymmärtäneet pitää välit ystävällisenä, kohteliaana ja toista kunnioittavana. Minä en puutu hänen asioihin eikä hän meidän. Autetaan tarvittaessa toisiamme käytännön asioissa. Voin siis olla onnellinen että anoppini on hyvä tyyppi.
Olen ollut 20 vuotta hänen poikansa kanssa ja vuosiin mahtuu kaikenlaista, mutta nyt välimme ovat ihan hyvät. Ovat olleet jo vuosia. Tälläkin hetkellä lapsemme ovat heillä syyslomaa viettämässä ja soittelemme toisillemme kerran pari viikossa.
Olen tavannut n. 3 kertaa joten vaikea sanoa, mutta veikkaan että en
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen toimeen, ei puutu elämäämme mitenkään.
Kaikki anopintekeleet ovat vihanneet minua, ennemmin tai myöhemmin, ja ovat saaneet kyllä poikansakin uskomaan nähtävästi. Ainakin joku on lähtenyt äitinsä neuvosta, ja lopuilta olen saanut kuulla äitinsä mielipiteestä kunnes itse olen lähtenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä paremmin mitä vähemmän nähdään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvät välit, mutta ei mitenkään erityisen läheiset. Anopilla on ajoittain mielipiteitä siitä, miten elämä pitäisi järjestää, kuuntelen kohteliaasti ja noudatan neuvoja, jos ne ovat hyödyllisiä. Hänellä on kuitenkin paljon sukua, lastenlapsia puolisoni sisarusten perheissä jne. Ei hän siis kovin paljon ehdi kiinnittää huomiota minuun / meihin, mikä on aivan ok mulle.
Anoppi ei ole koskaan pelännyt puuttua meidän asioihin, liittyivätpä ne kodin ylläpito- ja korjauspuuhiin, lastenhoitoon tai henkilökohtaisuuksiin, mutta kymmenien vuosien reenillä yhteiselo sujuu jo varsin hienosti.
t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tullaan todella hyvin toimeen. Ollaan samassa työpaikassa ja vietetään myös vapaa-aikaa yhdessä. Hän on anoppini, mutta myös ystäväni.
Periaatteessa asialliset välit. Muutaman kerran vuodessa nähdään, silloin hyvin pintapuolista juttelua. Meillä käyvät vain jos on joku hyvä syy, esim. rippijuhlat oli kesäkuun alussa, silloin nähty viimeksi. Välimatkaa noin 20km. Yli 20v oltu miehen kanssa yhdessä, tuona aikana ei appivanhemmat esim. ole kertaakaan soittaneet minulle. Miehen siskon perheen kanssa viettävät niin paljon aikaa, että eivät kai sitten ehdi meidän perhettä tapaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei anoppi, mutta miehen anoppi kyllä. En ole ikinä ollut läheinen äitini kanssa, mutta niin vain on mielestään "perheemme jäsen".
Anopin kanssa ollaan samalla taajuudella...yksi niistä harvoista, joka ymmärtää mun hurttia mustaa huumoria
Ihana tyyppi on. Tavataan viikoittain
Itse en tule niin kovin hyvin, vaikka ihan asialliset välit onkin. Kyseessä on kuitenkin vaimoni äiti, joten siinä mielessä tärkeä henkilö omine puutteineen. Aikuiset nyt pystyvät olemaan ja ehkä ymmärtämään, mutta hankalampaa on että lapset, etenkään tytär, eivät oikein välitä mumminsa seurasta.
Vaimo tulee kyllä hyvin juttuun anoppinsa kanssa, paremmin kuin oman äitinsä.
Taitaa meillä hyvät välit olla, tuli toisen lapsen synnytykseenkin tukihenkilöksi mukaan kun isä jäi esikoisen kanssa kotiin nukkumaan. Tänään käytiin yhdessä shoppailemassa, nelisen tuntia vierähti joutuin. Ei ole millään tapaa puuttunut elämäämme, pyytelee käymään kylässä useammin (käymme liian harvoin oikeasti) ja välillä kutsuu itse itsensä meille. Tuo itsensä kutsuminen on oikeastaan ihan hyvä asia, sillä käy harvakseltaan aina kun töiltään, omilta lapsiltaan, harrastuksiltaan jne vain ehtii. Minun puolestani saisi käydä useamminkin kuin kerran-pari kuussa, lapset (varsinkin 2v esikoinen) tykkäävät ja minä haluaisin lapsille lämpimät ja läheiset välit isovanhempiinsa.
Terkkuja vain anopille, olet ihana :)!
Tullaan toimeen jotenkin, mutta aika viileät välit on. Anoppi on hyvin tehnyt selväksi, miten ei arvosta minua lainkaan ja miten melkein kuka vaan tuntuisi olevan parempi pojalleen hänen mielestään. On haukkunut pukeutumistyylini, koulutukseni, työpaikkani... Oikeasti taustalla taitaa olla aika paljon kateutta ja vaikeus ymmärtää sitä, että hänen poikansa on aikuinen mies, joka elää omaa elämäänsä. Ja jonka ykkösenä ovat minä ja lapset, ei äiti eli anoppi.
Nähdään onneksi harvakseltaan muutaman kerran vuodessa. Lapset käyvät joskus lyhyellä visiitillä lisäksi mieheni kanssa. Asuvat parin tunnin ajomatkan päässä. Ovat jo sen verran vanhojakin, että eivät jaksa oikein mitään. Tai asenne elämään on perusvireeltään negatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki anopintekeleet ovat vihanneet minua, ennemmin tai myöhemmin, ja ovat saaneet kyllä poikansakin uskomaan nähtävästi. Ainakin joku on lähtenyt äitinsä neuvosta, ja lopuilta olen saanut kuulla äitinsä mielipiteestä kunnes itse olen lähtenyt.
Ja lisäys, niin on ehkä silloin 14-vuotias teinikin saanut kuulla olevansa hullu kuten äitinsäkin.
Anoppini kuoli 20 vuotta sitten, ehdin kuitenkin tuntea hänet liki viisitoista vuotta. Alkuvuosina hän kai epäili, että olenko (tai olisiko kukaan muukaan) riittävän hyvä hänen pojalleen. Vähän sellainen omistushaluinen täti, joka ei olisi hennonnut päästää pojastaan irti.
Onneksi mieheni sanoi äidilleen suorat sanat ja sen jälkeen hän oli ihan mukava ihminen. Appiukon kanssa tulin aina hyvin juttuun, hän kuoli 8 vuotta sitten.