Aina yhtä hauskaa testata ihmisten rehellisyyttä/huomaavaisuutta :D
Äsken istuin metrossa ja jätin tarkoituksella sateenvarjon penkille. Se oli jo vähän rikkinäinen ja ajattelin että esim. joku, jolla ei ole sateenvarjoa ollenkaan mukana voisi ilahtua löytäessään penkiltä vaikka sitten hieman vinkurankin varjon.
Minun vieressäni ja edessäni istui siis yhteensä kolme ihmistä, joista kukaan ei huikannut minulle, oliko penkille jäänyt ja vieressäni ollut varjo minun. Toisaalta ymmärrän miksi edessäni istunut poika ei sitä ehkä huomannut, kun oli niin keskittynyt puhelimeensa, mutta pojan vieressä istuvalla miehellä oli suora näköyhteys kohtaan johon sateenvarjo jäi.
Olen joskus aiemmin testannut ihmisten rehellisyyttä mm. jättämällä metron penkille tyhjän lompakon, kun se on jäänyt tyhjänpantiksi uuden ostettuani. Eipä edessäni istunut huomauttanut silloinkaan vaikka hyvin näki että se siihen jäi.
Harmittaa että joukossamme on paljon ihmisiä jotka eivät huomauta toista tuollaisessa tilanteessa.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Olin eräässä vaateliikkeessä ostoksilla. Huomasin että sovituskopissa oli nainen kokeilemassa vaatteita. Häneltä oli jäänyt verho vähän auki eli kaikki ohikulkevat näkivät hänet vaihtamassa vaatteita. Menin tietenkin kertomaan hänelle asiasta. Verhon läpi huomautun että se on hieman auki, kannattaa varmaan laittaa kiinni ettei kaikki näe kun on puolialasti kopissa.
Kaverini pitävät tätä tosi nolona. Heidän mielestä nolasin itseni. Hekin ihan varmasti huomasivat verhon olevan auki mutta eivät tuumanneetkaan sanoa mitään.
Minä sanoin, koska jos itse olisin vastaavassa tilanteessa haluaisin että joku huomauttaisi minulle asiasta.