Mikä ihme miehen veljeä vaivaa?
Miehen veli oli paikkakunnalla kesän ja ehdimme tutustua sinä aikana enemmän, koska mies oli paljon poissa. Hän auttoi lasten kanssa juuri miehen poissaollessa ja tarjosi hoitoapua jos tuntuu siltä että tarvitsen sitä. Kävimme eri paikoissa ja hengailimme ihan kaverimielessä keskenään.
Miehen veli käyttäytyi tosi asiallisesti kaiken aikaa, mutta huomasin yhtäkkiä, että veli oli useammin paikalla kuin mies ja hoisi varsinkin lapsia omasta aloitteestaan. Nyt yhtäkkiä huomasin, että hänen käytöksensä muuttui tyystin yhtäkkiä ja kuulin muuta kautta että hän on lähtenyt takaisin työpaikkakunnalleen. Hän on aloittanut täydellisen hiljaisuuden somessa, jossa koko perhe viestittelemme keskenään. Hän skippaa joko kaikki kysymykseni tai ei vain ole aktiivisena yhteisillä keskusteluketjuissa, mutta sen sijaan hän juttelee jokaisen muun kanssa yksityisesti sitten ummet ja lammet. En tiedä mitä ihmettä, koska noin iso täysikäännös on vähintäänkin omituista. Ei ole kauhean tyypillistä häneltä. Mietin vain että mistä moinen käytöksen muutos, sillä omalta osaltani ei ollut kyse mistään sellaisesta minkä vuoksi pitäisi vaihtaa kylmästä lämpimään noin äkkiä. Ymmärtäisin jos olisin yrittänyt vähintäänkin kähmiä häntä tai ehdotella jotain, mutta siis mitä. :D En tajunnut että oma perheenjäsenkin voi ghostata..?
Kommentit (37)
Voisitko kysyä miehen veljeltä, osaisi parhaiten vastata :)
Ehkä hän ihastui sinuun ja ottaa etäisyyttä?
Luulen, että rakastui sinuun ja pelästyi omia tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mistä moinen käytöksen muutos, sillä omalta osaltani ei ollut kyse mistään sellaisesta minkä vuoksi pitäisi vaihtaa kylmästä lämpimään noin äkkiä.
Biisistä huolimatta kannattaisi ehkä tässä tapauksessa sanoa, että vaihtoi lämpimästä kylmään...
Selvä tapaus, lankomies rakastui sinuun ja kun sai kylmät, ottaa nyt etäisyyttä. Next case!
Ehkäpä veli näki, millaisen hirviön ja patalaiskan naisen oma veli on nainut, ja siksi pitää etäisyyttä.
Jos hän on löytänyt itselleen naisen?
Veli on sanonut veljelleen pahasti? Heillä keskuenään riitaa, josta ei saa puhua sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä veli näki, millaisen hirviön ja patalaiskan naisen oma veli on nainut, ja siksi pitää etäisyyttä.
No täähän oli se ensimmäinen vaihtoehto..:D ap
Vierailija kirjoitti:
Voisitko kysyä miehen veljeltä, osaisi parhaiten vastata :)
Noin mäkin aina ajattelin et kaikki hoidetaan aikuismaisesti puhumalla, mut löytämällä itsensä tilanteesta sitä ei niin simppelisti ajattelekaan että avataanpa keskustelu. Tuntuu niin kiusalliselta. ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän ihastui sinuun ja ottaa etäisyyttä?
Oispa ihana ajatus omalla nurinkurisella tavallaan, koska itsetunto ollut aika koetuksella viime aikoina. Toivottavasti silti ei.:) ap
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että rakastui sinuun ja pelästyi omia tunteitaan.
Sanon samaa kuin edellisellekin.. ap
Olisiko mielesi tehnyt jotain muuta hauskaa kuin katsoa ylimielisesti hänen lastenhoidon orjatyötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mistä moinen käytöksen muutos, sillä omalta osaltani ei ollut kyse mistään sellaisesta minkä vuoksi pitäisi vaihtaa kylmästä lämpimään noin äkkiä.
Biisistä huolimatta kannattaisi ehkä tässä tapauksessa sanoa, että vaihtoi lämpimästä kylmään...
Selvä tapaus, lankomies rakastui sinuun ja kun sai kylmät, ottaa nyt etäisyyttä. Next case!
Enpä kauhean kylmää antanut, jos nyt annoin mitään, mutta jos kolmas sanoo samaa niin kaipa se on uskottava. Tuntuu jotenkin tosi haljulta vain, koska mun mielestä me tultiin ok toimeen kaverina. Tai ylipäätään haljua, että vaihtuu kylmästä lämpimään niin nopeesti.
olisitko voinut palkita kirjoitti:
Olisiko mielesi tehnyt jotain muuta hauskaa kuin katsoa ylimielisesti hänen lastenhoidon orjatyötä?
En orjuuttanut jos siitä nyt on kiinni. Ja joo, ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mistä moinen käytöksen muutos, sillä omalta osaltani ei ollut kyse mistään sellaisesta minkä vuoksi pitäisi vaihtaa kylmästä lämpimään noin äkkiä.
Biisistä huolimatta kannattaisi ehkä tässä tapauksessa sanoa, että vaihtoi lämpimästä kylmään...
Selvä tapaus, lankomies rakastui sinuun ja kun sai kylmät, ottaa nyt etäisyyttä. Next case!
Hahha huomasin vasta nyt ajatuslapsukseni, mutta joo - niinhän se meni kylmästä lämpimään ja vaihtui takaisin kylmäksi :D
Vierailija kirjoitti:
Veli on sanonut veljelleen pahasti? Heillä keskuenään riitaa, josta ei saa puhua sinulle.
Ei itse asiassa ole mitään riitaa, olen vain jäänyt keskusteluiden ulkopuolelle tavallaan. ap
Ap täällä käy nopeasti ennen sulkemisaikaa päivittämässä tilannetta, vaikka tuskin tätä kukaan edes seuraa. Miehen veljestä ei tosiaan ole kuulunut mitään, ja on todella hiljainen perheen wa-ryhmässä. Kuitenkin tänään lankomies soitti miehelle tänään illalla, ja mies laittoi puhelimen kaiuttimelle lasten takia. langon kuultua et mäkin olin linjoilla, lankomies meni todella vaikeaksi ja halusi nopeasti lopettaa puhelun vedoten väsymykseen ja nukkumaanmenoon. Tuli aika halju olo, ihan kuin hän haluaisi vältellä mua tahallaan ja tulee väkisinkin jotain koulukiusaamisen aikaisia fiboja tästä.:D Ei onneksi kaada maailmaani, mutta ihmettelen vain kovin. Miten ihmeessä pidän pokkani jatkossa, ja miten suhtaudun lankoon myöhemmin?
- Ap
Saattaisin käyttäytyä noin jos minua on juoksutettu liikaa tarjotessani apua ja näin ollen yrittäisin vältellä vastaavan tilanteen syntyä uudelleen.
Taas kuvitellaan kaikkea. Se on auttanut vtljeään pitämällä tämän lapsesta huolta. Kun veli tuli takas ei tarvetta läheiseen suhteeseen ole.
Hohoijaa, kukahan se tässä in kiinnostunut ja kenestä.
Mitä väliä, anna somettaa