Pohdintaa ikävistä, epäreiluista ja kateellisista ystävistä

Minulla on "ystävä", joka ei kommentoi mihinkään omaan asiaani mitään. Jos puhutaan jostain, jonka voi luokitella ongelmaksi tai mihin hän voi jotenkin samaistua, juttua riittää. Mutta jos sanon, että minua harmittaa asia X tai jes, sain aikaiseksi asian Y, tai vielä pahempaa: minua onnisti asiassa Z, ei mitään. Pieni hymynkare ja silmät sirrillään vain katsoo minua. 

Toisille tulee luontaisena asiana sanoa jotain lohduttavaa tai osaa ottavaa, tai sitten tuntea edes pientä iloa toisen puolesta. Mutta tämä ihminen ei osoita ainakaan minua kohtaan mitään, ellei hänellä itsellä siis ole sama ongelma tai sama ilonaihe. Joskus tulee olo, että hän on vahingoniloinen, imee itseensä toisen epäonnea ja saa siitä jotain energiaa omaan päiväänsä.

Mitä enemmän häntä mietin, sitä pahempi olo itselleni tulee. 

Ap:n jutut menee osuvasti minun elämään. Vertauskuvaa en anna. Sen asian tekeytyminen tässä vain pännii.

Ihmiset keräävät kirsikat kakun päältä.

Vastakysymys: miksi koet, että tuollaiset ihmiset ovat ystäviäsi? Ja jatkokysymys: Olisiko aika etsiä uusia ystäviä ja heittää mäkeen ne, jotka koet epä-ystäviksi?

Nykyään narsisti on muotisana ja sitä käytetään liikaa. Tajusin kuitenkin joku aika sitten sattumalta narsistin tuntomerkkejä lukiessani, että yksi tuttava käyttäytyy juuri sillä tavalla erityisesti somessa. Aina haastamassa keskusteluryhmän tyyppisissä ryhmissä omituisesti riitaa muiden kanssa, ja kun jää keskustelussa alakynteen, alkaa väittää olevansa itsemurhan partaalla ja mielenterveysongelmainen, jonka kimppuun muut sanallisesti muka käyvät, ja yrittävät muka ajaa tätä itsemurhaan.

Tämä tuttavani on myös juuri sellainen, ettei edes onnistu peittelemään välillä vahingoniloaan, jos minulla menee jossakin asiassa huonommin. Ja tietysti hän väittää aina muiden olevan hänelle kateellisia, vaikka todellisuudessa hän aina selvästi kadehtii muita. Todella myrkyllinen ihminen. Olen jo alkanut viilentämään välejä, mutta silti ärsyttää kun tiedän tämän henkilön teeskentelevän toisenlaista monille muille ihmisille. Pisteenä iin päälle tuo henkilö aina uhkailee itsemurhalla, jos seurustelukumppani on aikeissa lopettaa seurustelun. Aivan 15-vuotiaan käytöstä nelikymppiseltä.

Ei ole ystävissä tuollaisia, mutta kälyssä noita piirteitä valitettavasti löytyy. Mihin tahansa kivaan, mitä olen tehnyt, ostanut tai saanut tai mitä minulle on tapahtunut, tulee aina joku mukasarkastinen piilovittuilu tai "ei meillä vaan olisi varaa/aikaa/intoa/mahdollisuutta tuollaiseen". Juu, en koe tarvetta enää kälylle asioitani kertoilla; olkoon hän rauhassa suuna päänä ylistämässä omaa ja perheensä erinomaisuutta silloin kun tavataan. Minä juttelen sitten oikeiden ystävien kanssa asioistani.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään narsisti on muotisana ja sitä käytetään liikaa. Tajusin kuitenkin joku aika sitten sattumalta narsistin tuntomerkkejä lukiessani, että yksi tuttava käyttäytyy juuri sillä tavalla erityisesti somessa. Aina haastamassa keskusteluryhmän tyyppisissä ryhmissä omituisesti riitaa muiden kanssa, ja kun jää keskustelussa alakynteen, alkaa väittää olevansa itsemurhan partaalla ja mielenterveysongelmainen, jonka kimppuun muut sanallisesti muka käyvät, ja yrittävät muka ajaa tätä itsemurhaan.

Tämä tuttavani on myös juuri sellainen, ettei edes onnistu peittelemään välillä vahingoniloaan, jos minulla menee jossakin asiassa huonommin. Ja tietysti hän väittää aina muiden olevan hänelle kateellisia, vaikka todellisuudessa hän aina selvästi kadehtii muita. Todella myrkyllinen ihminen. Olen jo alkanut viilentämään välejä, mutta silti ärsyttää kun tiedän tämän henkilön teeskentelevän toisenlaista monille muille ihmisille. Pisteenä iin päälle tuo henkilö aina uhkailee itsemurhalla, jos seurustelukumppani on aikeissa lopettaa seurustelun. Aivan 15-vuotiaan käytöstä nelikymppiseltä.

Laura Huhtasaari Presidentiksi!

Huslabin Anne Fabritius: "...Ku mä otan kaikkein paksumman neulan niin sit mun tekis mieli sanoa että vinguksä sillon kun sun kurkkuu leikataan auki..."

Laura 2018!

Juuri näitä asioita olen viime ikoina pohtinut monelta eri kantilta, onko vika minussa itsessäni vai käyttäytyykö eräs "ystäväni" noin. Hän ajattelee asioista usein ensin negatiivisesti ja sanoo ikäviä asioita, sitten kääntääkin sen niin, että minä olen negatiivinen ja ajattelen pahaa hänestä. Vaikka en vain pidä negatiivisesta kommentoinnista elämäni suhteen?!

Pitkän itsetutkiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos jää aina paha mieli tämän tietyn ihmisen seurassa niin hittojako yritän ylläpitää jotakin yksipuolista ystävyyssuhdetta. Tarvitsen ystäviä, joiden kanssa ystävyys on molemminpuolinen iloinen asia, josta voidaan nauttia yhdessä. Ainainen pahanmielen viljely toisen taholta ja lyttäys ei enää käy, hän voi jatkaa sitä muiden kanssa.

Ystävyys on ihana asia, mutta siinä on kaksi osapuolta ja kummankin täytyy kantaa osansa yhteiseen hyvään. Maailma on muutenkin tarpeeksi paha, tärkeää on pitää itseään lähellä ihania ja rakkaita ihmisiä jotka rakastavat sinua sellaisena kuin olet, eikä viljele pahuuden siemeniä.

Oli 10 vuoden ajan kateellinen kaveri, ystävä, mikä ikinä. Siinä oli ainakin 5 vuotta liikaa sitä kaveruutta. Henkilö siis itse tunnusti kateutensa. Minulla piippasi puhelin jatkuvasti kavereiden (myös poikien) viestejä ja seurustelin 16-vuotiaana ensimmäisen kerran. Toki poikaystävän myötä tuli oltua öitä pois kotoa ja kaikenlaista muuta mukavaa. Silloinen kaveri oikein kihisi kiukusta, kun olin toisen kaverin kanssa vaikkapa kauppakeskuksessa hengailemassa (teininä), tai poikaystävän kanssa jossain. Tai juomassa parin muun teinikaverin kanssa.

Minun tehtäväni olisi ollut olla tätä yksinäistä kaveria varten. Jos jonain päivänä hän ei pyytänyt minua hengailemaan kanssaan, olin aivan ällistynyt, että sain vihdoinkin olla omassa rauhassani. Ja siitä heti seuraavana päivänä tai myöhemmin samana iltana tuli jo kysymystä, että voidaanko nähdä huomenna. Kaikki piti sopia etukäteen millintarkasti, vaikka olimme naapureita ja välimatkaa kävellen noin 15 sekuntia.

Lopulta en enää jaksanut, vaan riuhtaisin itseni irti. Alkuun tuntui pahalta, ja sovimme välirikkoriitamme. Mikään ei kuitenkaan muuttunut (ei yllätys), joten lähdin lopullisesti siitä ihmissuhteesta. Hyvät muistot ovat mielessä toisinaan, mutta en enää koskaan voisi olla sen ihmisen kanssa kaveri. Hän oli tosi ilkeä ja piikitteli minua kateuksissaan kaikesta.

Juuri eilen illalla pohdiskelin tuota ystävyyttä. Käväisin erään ystävän luona kahvilla, kutsuttuna. Minusta tämä ystävä on viime aikoina muuttunut jonkinlaiseksi besserwisseriksi, joka tietää ja osaa kaiken tuntematta asiaa sen perusteellisemmin. Lisäksi hän on alkanut puhua puolisostaan usein aika ikävästi. En tiedä, mistä tuo muutos johtuu, mutta tiettyjä aavistuksia minulla on. Jotenkin hänestä on tullut energiasyöppö, jota en halua tavata kovin usein. Eilen hän suunnitteli tulevansa jonain lähipäivänä luokseni. Minä en oikein innostunut. Sanoin kyllä, että minulla on muuta menoa. Voi olla tai voi olla olemattakin, mutta kotona en ole, jos hän haluaisi tulla. En kuitenkaan halua katkaista ystävyyttämme, joka on kestänyt aina alakoulusta asti. 

Ikävä kyllä on. Rankan jakson aikana karsiutui paljon ystäviä pois elämästäni ja luulin että vain hyvät jäi. Olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa, kipujen kanssa maannut pari vuotta ja nyt olen saanut itseni kuntoon ja alkanut käymään kuntosalilla, niin eikö siitä tullut sitten sanomista. Se että kuntoni rapistui, olin kivuissani ja lihoin oli sitten ystävälleni kivempaa kuin se että nyt jaksan jopa tehdä puolikasta työpäivää, käydä 2 kertaa viikossa salilla enkä ole kivuissa kuin silloin tällöin.

Välillä tämä yksin kaiken tekeminen on rankkaa. Tukea ja tsemppiä ei saa mistään.

Miksi ei tehdä muodista kokonaista uutta muotia sanoineen ja tekoineen jos narsisti on muoti sana?

Minulla oli ystävä, joka puhui mielellään omista asioistaan. Mutta katkaisi kaikki keskustelut minun asioistani erittäin lyhyiksi. Tai kommentoi jotenkin ikävästi, niin että itselleni jäi paha mieli. Siedin tätä pitkään, kunnes jossain vaiheessa tajusin että hän ei ollut aidosti kiinnostunut minusta. Tykkäsi vain minusta siksi että olin hyvä kuuntelija. Laitoin jossain vaiheessa ystävyyden tauolle. Edelleen vähän katkera olo siitä, miten hän kohteli minua.

En pidä ihmisistä jotka tarvitsevat kehuja kuin pikkulapset. Ystävä ei ole kannustava äitihahmo tai personal trainer jonka positiivisen palautteen avulla jaksat arkeasi.

Huomaa: SINULLA on TARVE saada kannustavaa ja positiivista palautetta sekä ihailua. Tarpeesi on sinun ONGELMASI, joka SINUN pitää ratkaista.

Kokemusta on. Minulla oli ystävä joka tuntui kokevan aina että kaikkien muiden onnistumiset oli häneltä pois. Jos minä laihdutin (kovalla työllä), hän kiirehti julistamaan kuinka naurettavalta näytänkään laihtuneena ja häntä EI YHTÄÄN HAITTAA SE +10 kg mitä hänellä on ylipainoa. Minä sain ylennyksen töissä, hänen ensimmäinen reaktionsa oli huudahdus että miten SINÄ VOIT SAADA YLENNYKSEN JA PAREMPAA PALKKAA kuin hän, hänhän on korkeammin koulutettu! Kun minä ostin talon, hän oli kritisoimassa talon sijaintia, kuntoa, hintaa, kokoa, kaikkea siitä. Mikään ei ollut hyvä.Lopulta vuosia tätä kateellista kitinää kuunnelleena laitoin välit poikki, enkä ole katunut.

Nyt muutama kk sitten tutustuin töiden kautta ihmiseen joka vaikutti aluksi kivalta, mutta nopeasti paljastui että hän oli oikea energiasyöppö. Hän jaaritteli PELKÄSTÄÄN omista asioistaa, siis sivuutti täysin minun kuulumiseni, elämäntilanteeni, kaiken. Hän valitti jatkuvasti sinkkuudestaan ja syitä tähän sinkkuna olemiseen sitten spekuloitiin. Tajusin että eihän kukaan mies jaksa ihmistä joka spekuloi tuntikausia asioita, vaatien muiden 100% huomion ja kiinnostuksen. Ja näitä hänen asioitaan sitten hän pui Bussissa, salilla, työpaikan kahviossa. KOVAAN ÄÄNEEN.  Luulin että tämä kaverisuhde perustuu siihen että näemme töissä ja käymme joskus yhteisessä harrastuksessa, mutta tämä toinen osapuoli oli päättänyt että me olemme parhaat kaverit ja hän todellakin haluaa olla kanssani joka päivä. Eikä voinut ymmärtää etten minä perheellisenä todellakaan voi kahvitella ja nähdä häntä töiden lisäksi JOKA.IKINEN.PÄIVÄ.

Taustoja tuntematta niin ei se välttämättä aina ole "ettei kestä toisen iloa." Itselläni on eräs ystävä, johon muut kaveriporukamme jäsenet ovat ottaneet jo etäisyyttä. Ymmärrän kyllä syyt. Hän on todella itsekeskeinen ja porukassakin kaikki puheenaiheet pitäisi pyöriä hänen ympärillään. Jos hänellä on tapahtunut jotakin kivaa niin ei riitä, että häntä onnitellaan, ollaan innostuneita yhdessä ja annetaan hänen puhua aiheesta paljon. Hän voi silti jälkeenpäin alkaa mököttää, että me muut ei olla iloisia hänen puolestaan ja vihjailee meidän kaikkien olevan kateellisia. Luonnollisesti tällainen käytös hiertää välejä. Ottaen huomioon, että hän ei juurikaan itse suhtaudu mitenkään muiden asioihin, saatikka että olisi kiinnostunut niistä.

Muutenkaan en ymmärrä miten enempää sitä voi iloita toisen onnistumisista. Ystävien ja kaverien tehtävä on myötäelää, tukea ja kannustaa. Näille siis ei voi suoraan siirtää kaikkia omia tunnetiloja ja kuvitella, että ne asiat olisivat muille yhtä isoja kuin itselle. Varsinkaan jos ei tiedä mitä ne muut sillä hetkellä itse käyvät läpi elämässään. Tämä ystävä vielä itse kateellinen muille, joten luultavasti peilaa ne omat kateudentunteensa muille.

Tässä nyt toisenlainen näkökulma mutta tietystikään kateellisia tai alaspainavia ystäviä ei tarvitse katsella.

Kyllä varmasti jokainen tällaisia ihmisiä elämänvarrellaan kohtaa mutta en niitä ystäviksi luokittelisi. Siksi tämä hieman hämää: " Miksi naiset ovat usein kateellisia, jos ystävä on hyvännäköinen/hyvässä kunnossa/menestynyt/tavannut uuden miehen?"

Siis oletko ystävyyden aikana jotenkin muuttunut ulkonällisesti ja ystävät ovat tästä kateellisia? MIten tämä on ilmennyt? Jos taas olet koko ystävyyden ajan ollut hyvännäköinen ja hyvässä kunnossa niin miksi tämä kateus on vasta yhtäkkiä ilmennyt? Jos taas ystävät ovat läpi ystävyyden olleet kateellisia ulkomuodostasi niin miksi olet jatkanut ystävyyttä?

Ap. milloin artikkelisi ilmestyy? Ihan selkeesti  taas toimittajan jutunkalastelualoitus.