Työurani on ollut umpikujassa vuosia ja olen todella onneton - pystyisinkö työllistämään itseni omalla vahvuusalueellani?

Toisaalta sanot muiden kannustavan ja toisaalta vähättelevän. Kummin se nyt siis on?

Kirjailijana tuskin onnistut elättämään itseäsi. On se toki mahdollista, mutta ei ollenkaan todennäköistä. Voisit alkaa freelancer-kirjoittajaksi, vaikka kilpailu alalla onkin erittäin kovaa.

Työnantaja (esimiesporras, henkilöstöpuoli) lannistavat, en ole koskaan päässyt näyttämään osaamistani enkä ole ikinä saanut mahdollisuutta. Olen hakenut muualle, mutta kokemuksen puuttuessa olen hukkunut muiden hakijoiden massaan. Tätä kokemusta ole yrittänyt vuosikymmenen ajan saada nykyisellä työnantajalla, mutta se on aina torpattu jollakin verukkeella. 

Lähipiiri on kannustanut kirjoittamiseen (sukulaiset, ystävät, perhe, tuttavat) ja sellaiset, jotka ovat nähneet tuottamaani sisältöä.

Siis sinulla on kuitenkin työpaikka? Hyvä ihme, pidä se paikka.

Jos sanoudut irti ja ryhdyt kirjoittamaan, niin A) kestä köyhyyttä B) kestä köyhyyttä sekä epäsäännöllisiä tuloja c) kestä köyhyyttä sekä päätymistä TE-toimiston asiakkaaksi.

Anteeksi kun sanon seuraavaa: olet kuitenkin työpaikassa. Sinulle tulee kuukausipalkka, oletan. Kuulut yhteiskuntamme hyväosaisiin. Miksi sanoisit itsesti irti?

Jos kirjoittaa haluat, niin osallistu erilaisilla kirjoittajakursseille. Niitä riittää. Keskitä lomasi, viikonloppusi kirjoittamiselle. Keskity ja kehitä harrastustasi, se pelastaa sinut puuduttavalta työltäsi.

Harrastus, joka antaa sisältöä elämään, on kullanarvoinen asia. Henkinen pelastusrengas.

Minä en saa työtä, enkä mitään, vaikka kuinka haluan. Pitkäaikaistyöttömänä olisi minullakin aikaa kirjoittaa vaikka blogia -- mutta silti haluaisin tuhat ja sata kertaa mieluummin aamulla lähteä työhön kuin istua aamutakkisillani kahvimuki kädessä, katsomassa kun muut menevät töihin, kouluun, mikä minnekin.

Ja tämä vuodesta toiseen.

Mielialani on sellainen, että ei päivää ilman itkua.

Ryhdy tekemään sitä, mikä on intohimosi! Se kantaa pisimmälle.

Vierailija kirjoitti:

Siis sinulla on kuitenkin työpaikka? Hyvä ihme, pidä se paikka.

Jos sanoudut irti ja ryhdyt kirjoittamaan, niin A) kestä köyhyyttä B) kestä köyhyyttä sekä epäsäännöllisiä tuloja c) kestä köyhyyttä sekä päätymistä TE-toimiston asiakkaaksi.

Anteeksi kun sanon seuraavaa: olet kuitenkin työpaikassa. Sinulle tulee kuukausipalkka, oletan. Kuulut yhteiskuntamme hyväosaisiin. Miksi sanoisit itsesti irti?

Jos kirjoittaa haluat, niin osallistu erilaisilla kirjoittajakursseille. Niitä riittää. Keskitä lomasi, viikonloppusi kirjoittamiselle. Keskity ja kehitä harrastustasi, se pelastaa sinut puuduttavalta työltäsi.

Harrastus, joka antaa sisältöä elämään, on kullanarvoinen asia. Henkinen pelastusrengas.

Minä en saa työtä, enkä mitään, vaikka kuinka haluan. Pitkäaikaistyöttömänä olisi minullakin aikaa kirjoittaa vaikka blogia -- mutta silti haluaisin tuhat ja sata kertaa mieluummin aamulla lähteä työhön kuin istua aamutakkisillani kahvimuki kädessä, katsomassa kun muut menevät töihin, kouluun, mikä minnekin.

Ja tämä vuodesta toiseen.

Mielialani on sellainen, että ei päivää ilman itkua.

Ryhdy tekemään sitä, mikä on intohimosi! Se kantaa pisimmälle.

Tämä oli hyvä kommentti, kiitos siitä. 

Kyllä, minulla on työ. Eräs ammatinvalintapsykologi totesi minulle kerran, että kuvailen sitä työtä, jota niin monet hänelle kuvaavat unelmiensa työnä (kerroin siis mitä itse teen työkseni). Se on varmasti monelle "unelmaduuni", mutta minulle se ei riitä. Työ on puuduttavaa, tylsää, kuivaa... you name it. Palkka on ihan ok - mutta VAIN ok, ei mitenkään ihmeellinen. Työ ei ole varsinaisesti raskasta, mutta on kuitenkin, sillä se on niin hirvittävän tylsää ja kuivakkaa. 

Ehdotuksesi luovasta harrastuksesta on teoriassa oikein oivallinen, mutta totuus on se, että työni imee kaiken luovuuteni. Se masentaa minut. Samalla tavalla, kuin sinun työttömyytesi masentaa sinut. Mikä eteen? Mitä teemme? :) 

Tuulen viemää -romaanin kirjoittajalla oli 8 lasta, silti jaksoi KÄSIN kirjoitta opuksensa. Olisko sulla nyt vaan se, että oikeasti et viitsi sitä romaaniasi edes aloittaa? Hyvä se on vakitöistä käsin kitistä, että työnantaja sortaa ja työ "ahdistaa":

Jos oikeasti haluaisit kirjailijaksi (ja jos sinulla ei olisi kovin kummoisia lahjoa), niin irtisanoutuisit ja todellakin vääntäisit sen romskusi.

Kuulostaa vaan tyhjien tynnyreiden kumealta kolinalta.

Minä yritän päivä kerrallaan ratkaista tätä työttömyysongelmaa. Minulla on työllistymissuunnitelma TE-toimistossa. Suurin piirtein sen mukaan haparoin elämässä eteenpäin.

Minulle aiheuttaa paljon, paljon stressiä nimenomaan TE-toimisto. Etenen elämässäni omaan tahtiini. Voi olla, että lopetan asiakkuuden - ja etsin työtä omatoimisesti, kuten olen tähän saakkakin tehnyt. TE-toimisto ei minua auta työnhaussa mitenkään. Yksin kotona istun ja mietin, että mitä teen.

Luultavasti olisin vapaampi henkisesti, ja uskaltaisin tehdä uudenlaisia ratkaisuja, ilman TE-toimiston painetta. Roikun siinä hemmetin puljussa 600e vuoksi. Naurettavaa, mutta kaikki lisä on perheeseeme tarpeellista.

Minulla ei ole suuria intohimoja, mitä haluaisin tehdä. Oikeastaan mitä vaan, että saisin palkkaa. Olemme erittäin heikossa taloustilanteessa.

Nyt olen hakemassa jonkinlaiseen työvoimakoulutukseen, mikäli saan paikan. Ellen saa - joudun miettimään kaiken uusiksi.

Sanot, että työsi imee sinusta kaikki voimat. Tai luovuutesi. Sanoisin, että luovuutesi on vain tauolla. Minä uskon, että luovuus ei katoa minnekään - se tarvitsee vain oikean ajan, paikan, hetken.  Luovuudesta tuli mieleen: on olemassa luovan kirjoittamisen kursseja. Sinä hyötyisit luultavasti aika lailla, "voimaantuisit", mikäli saisit tilaisuuden - rauhan - keskittyä kirjoittamiseen. Onko sinun mahdollista arjessasi järjestää hetkeä, mikä on vain ja ainoastaan sinun kirjoittamisharrastustasi varten? Entä blogin kirjoittaminen?

Luulen, että aika monet lukisivat mielellään, kuinka selviät hengissä puuduttavassa työssäsi!