Kun tuntuu ettei arvosteta

.

.

Ei apua löydy täältäkään. Vertaistukea edes?

Hei ap.

Jokainen tarvitsee arvostetuksi tulemisen kokemusta omilta läheisiltään. Nyt sinusta tuntuu, että yhteydenpito on jäänyt sinun vastuullesi, eivätkä ystäväsi tee mielestäsi osuuttaan siihen, että sinua lähestytään tapaamisten yms tiimoilta. Tämä tuntuu sinusta siltä, ettet merkitse heille tarpeeksi.

Tämä tunteesi on ymmärrettävä ja inhimillinen. Mutta siltikään emme tässä tiedä, mikseivät ystäväsi sitten ole aloitteellisempia tapaamisten suhteen. Onko heidän elämänsä kenties niin stressaavaa  ja hektistä, ettei aikaa tunnu löytyvän? Vai kärsiikö kenties joku ystäväsi masennuksesta, jonka johdosta on aloitekyvytön ja vetäytyvä?

Voisitko kutsua läheisimmät ystäväsi luoksesi ja hieman kertoa, että sinusta tuntuu kurjalta, ettei sinuun päin oteta yhteyttä. Jos sen osaa sanoa rakentavasti, syyttämättä ja avoimin mielin, voi olla että asiat korjaantuvat ja tulkintasi siitä, ettei sinusta välitetä, osoittautuu turhaksi. Ystävyys saattaa jopa lujittua tällaisesta keskustelusta, kun ystävä voi kertoa, että sinä merkitset hänelle kyllä ja hän välittää sinusta, ja sinä voit kertoa myös heidän olevan tärkeitä sinulle. Näin toivotaan!.

Arvostus lähtee omasta itsestä. Jos et itse arvosta itseäsi, muut eivät voi sinua niin paljoa pönkittää, että arvostamattomuuden tunne katoaisi.

Hyvin harvat ihmiset ovat niin merkityksellisiä, että heidän kuolemansa vaikuttaisi jotenkin johonkin. Tavallinen ihminen kuolee, sitä läheiset surevat aikansa ja sitten hekin siirtyvät eteenpäin. Ja niin sen kuuluu ollakin.

Se, ettei kukaan ehkä ottaisi yhteyttä pitkiin aikoihin, johtuu siitä, että jokaisella on oma elämä. Muilla on omat kiireensä ja murheensa, eivät muut elä ja koe juuri sinun murheitasi, vaikka jokaisella ne ovat suurinpiirtein saman tyyppisiä. Jos et kertoisi, niin eiväthän muut edes tietäisi sinun kaipaavan yhteydenottoa ja jättäytyvän hiljaisuuteen siksi, että odotat sitä puhelinsoittoa. Mistäpä he sitten osaisivat ottaa sinuun yhteyttä juuri silloin?

Kiitos vastauksista :) Viime yön nukuin huonosti ja pyöriskelin sängyssä tämän asian vuoksi, mutta nyt onneksi pahin tunne meni päivän aikana jo ohitse. Ja niin parille olenkin jo sanonut, että toivoisin että otettaisiin välillä minuunkin päin yhteyttä, tietysti tätä asiaa hämärtää tämä some-aika, whatsappissa ryhmäviestiä laittamalla voi tulla tunne, että kaikki ryhmässä olijat on huomioitu, lisäksi pävitän elämästäni välillä facebookkiin, jossa läheiset tykkäilee ja joskus harvoin kommentoi päivityksiä, ehkä näkevät senkin jonkinlaisena yhteydenpitämisenä, kun itse taas toivoisi että soitettaisiin joskus tai edes laitettaisiin whatsappissa ihan yksityisviestiä että mitä kuuluu.

Mutta niinhän se on, että kiirettä pitää, yksinasuva on aina jossain määrin yksinäinen, sellaisia arjen pieniä iloja kun ei pääse kenellekkään jakamaan, koska ne eivät toisia ihmisiä kiinnosta. Ei kai se auta kuin hyväksyä tämä tosiasia ja iloita niistä asioista ihan yksin, koska kuitenkin myös nautin yksin elämisestä.

-ap