Lue keskustelun säännöt.
Mitäs kun on salaa syvästi uskossa?
13.09.2017 |
Elämänarvot ovat muuttuneet kriisien ja hengellisen kasvun myötä aikalailla. Tai en tiedä, ovatko muuttuneet, mutta olen ymmärtänyt syyt miksi olen tavallaan aina kavahtanut pinnallista ja materiakeskeistä nykymenoa.
Olen hengellinen olento ollut aina, varmasti jo ennen kuin mummoni puhui minulle uskosta aikoinaan tosi kauan sitten. Teini-iässä koin olevani ihan hukassa, enkä saanut rippileiristäkään mitään irti silloin.
En tunne ketään uskossa olevia henkilökohtaisesti, mutta vapaan suunnan seurakunnat kiinnostaisivat. Ei ole vaan rohkeutta mennä sinne yksin.
Osaisiko joku auttaa? Olisiko netissä joku palsta, missä voisi keskustella näistä asioista. Olisi ihana löytää vielä joskus mieskin, joka olisi uskossa. N49
Kommentit (16)
Kerron vielä sen verran, että en nyt ihan salaa ole kuitenkaan, sillä parhaat ystäväni sen tietävät, mutta vanhempani ovat aina olleet ateisteja, joten siksi olen kai sulkenut uskon syvälle sydämeeni, enkä uskalla olla niin avoin siitä. Harmittaa kun mummoni ehdotti vanhemmilleni, että olisivat laittaneet minut seurakuntanuoriin, mutta isäni halusikin, että menen kommareitten pioneereihin. Huh mitä meininkiä siellä oli sen pari kertaa, kun siellä kävi:( . ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaissa seurakunnissa esiintyy paljon hengellistä väkivaltaa joten suosittelisin mieluummin ev.lut.kirkon menoja...
Mene käymään eri vapaissa suunnissa (myös ev.lut.kirkon toiminnassa) useamman kerran ja katso mikä tuntuisi omalta paikalta.
Muista että täydellistä seurakuntaa ei ole.
Missäpäin asut, isommissa kaupungeissa ainakin on paljon varaa valita?
Vierailija kirjoitti:
Vapaissa seurakunnissa esiintyy paljon hengellistä väkivaltaa joten suosittelisin mieluummin ev.lut.kirkon menoja...
Niissä seurakunnissa joissa opetus ei ole raitista esiintyy, kunnollisia ja turvallisiakin seurakuntia on vapaissa suunnissa.
Luterilaisuus voi olla hiukan ulkopuolisen tuntuista ja Pyhän Hengen läsnäolo ja todellisuus kielletty monissa niissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siellä Porvoossa niitä lahkoja on, mene koputtaan ovelle.
Usko ja uskonto ovat henkilökohtaisia asioita. Miksi niistä pitäisi julkisesti huudella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki harjoitetut uskonnot ovat henkisesti heikoille suunnattua potaskaa...
Minulla on käänteinen tilanne. Opiskelin teologiksi, koska näin pääsi yliopistoon helposti ja naisetkin osoittivat kiinnostusta. Valmistumisen jälkeen olen toiminut seurakunnassa pappina ja yritin ottaa uskonnollista identiteettiä.
Tosiasiassa en usko ollenkaan ja olen alkanut jopa häpeämään ammattiani. En myöskään viihdy uskovien seurassa.
Muuta koulutusta ei ole ja työni vuoksi elän nyt kulissien takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaat suunnat (hellari ja vapis) on nykyään niin leppoisia ja rauhallisia ettei kukaan yritä mitään hengellistä väkivaltaa.
Sinne vaan, siellä voi istua yksinkin, moni istuu yksin tai seurassa. :)
Kannattaa ihan suoraan kysyä joltain naistyöntekijältä tai pastorin vaimolta että onko seurakunnassa rukouspiirejä tai soluja. Niissä uskonelämä pääsee kasvamaan.
En halua tarkalleen kertoa, missä asun, mutta isossa kaupungissa kyllä. Ei vaan ole rohkeutta mennä yksin minnekään eli haluaisin jotenkin löytää netin kautta uskossa olevia uusia ystäviä tai ystävän. Olisiko mitään foorumia, josta löytää sellaisen? ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usko ja uskonto ovat henkilökohtaisia asioita. Miksi niistä pitäisi julkisesti huudella?
Eikös kiusaajat ole aina ja joka paikassa äänessä..??
Vierailija kirjoitti:
Minulla on käänteinen tilanne. Opiskelin teologiksi, koska näin pääsi yliopistoon helposti ja naisetkin osoittivat kiinnostusta. Valmistumisen jälkeen olen toiminut seurakunnassa pappina ja yritin ottaa uskonnollista identiteettiä.
Tosiasiassa en usko ollenkaan ja olen alkanut jopa häpeämään ammattiani. En myöskään viihdy uskovien seurassa.
Muuta koulutusta ei ole ja työni vuoksi elän nyt kulissien takana.
Uskoako tuota vai ei? Jos on totta niin säälittävää touhua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on käänteinen tilanne. Opiskelin teologiksi, koska näin pääsi yliopistoon helposti ja naisetkin osoittivat kiinnostusta. Valmistumisen jälkeen olen toiminut seurakunnassa pappina ja yritin ottaa uskonnollista identiteettiä.
Tosiasiassa en usko ollenkaan ja olen alkanut jopa häpeämään ammattiani. En myöskään viihdy uskovien seurassa.
Muuta koulutusta ei ole ja työni vuoksi elän nyt kulissien takana.
Tsemppiä. Et ole ainoa "kaapissa oleva" pappi. Teologin koulutuksella saa kyllä muitakin töitä, rohkeasti etsimään vain.
Olisiko kellään neuvoa minua? Mitä tehdä? ap.