Eikö sana "yksinhuoltaja" tarkoitakaan sitä, että exä ei ole enää mukana lasten arjessa
Työn puolesta olen viime aikoina ollut tekemisissä yksinhuoltajien tukiryhmien kanssa. Jotkut yksinhuoltajat hoitavat lapsia viikko-viikko periaatteella exänsä kanssa, joillain exä hoitaa viikonloppuisin, joka toinen viikonloppu tai aina tarpeen vaatiessa. Saatan olla väärässä, mutta eikö tällöin ole kyseessä yhteishuoltajuudesta? Luulin, että yksinhuoltajan exä on täysin piittaamaton lapsista, ei millään tavalla muksna lapsen arjessa, tai hänellä on korkeintaan oikeus valvottuihin tapaamisiin?
Kommentit (11)
Tiedän jonkun "yksinhuoltajan", joka marttyyrinä huokailee, kun on niin maan yksinhuoltajaa. Oikeasti lapsi ei ole enää ihan pieni ja viettää valtaosan ajastaan isän luona.
Eli kaikenlaiset ryhmät ovat halunneet kaapata tuon termin itselleen, koska sillä saa sääliä ja sympatiaa.
Minä olen mielestäni yksinhuoltaja vaikka virallisesti olen yhteishuoltaja. Lapsi asuu kanssani yli 25 päivää kuukaudesta. Se että olemme aikoinaan päättäneet yhdessä nimen ja uskonnon, ei ole kummoista huoltajuuden jakamista.
Joo ei viikko-viikko ole mitään yksinhuoltajaa nähnytkään.
Oon hämmästellyt samaa. Tapailin kerran yhtä "yh-isää", jolla oli lapset kutakuinkin joka toinen vkloppu. Heppu aina mainosti kuinka rankkaa on olla yh.
Meillä on yhteushuoltajuus, isä tavannut lapsia kerran vuodessa, viiden vuoden ajan.
Monet puhuvat puhekielessä itsestään yksinhuoltajana, vaikka tosiasiassa olisikin yhteishuoltajuus. Se on vain helpompaa ja nopeampaa sanoa niin kuin "yhteishuollossa olevan lapsen/lasten lähivanhempi". Käytännössä erolapset ovat yleensä enemmän tekemisissä lähi- kuin etävanhemman kanssa.
Olen totaali-yksinhuoltaja.
Se tarkoittaa sitä että lapsilla on vain yksi(1) virallinen huoltaja. Eli tässä tilanteessa minä,äiti.
Lapset asuvat luonani ja lasten isä maksaa elatusta lapsistaan.
Mun tapauksessa, lasten isä ei maksa mitään, koska on työtön,sossun asiakas.
Saan kelalta minimielatusmaksun. Se on n 150 e.
Lapsilisän korotus on n. 50 e.
Jos etävanhempi ei halua tavata,tai osallistua lapsensa kuluihin, on lähivanhempi vastuussa yksin kaikesta.
Sitten on näitä yksinhuoltajia jotka ovat tehneet lapsen ns.itselleen.
Eli mies on ollut vain sirittäjä. Tiedän kaks tapausta jossa näin on. Eivät halua lapsen isältä mitään. Isät tietävät olevansa isiä, mutta eivät vaadi tapaamisoikeutta. Molemmissa tapauksissa isovanhemmista on suuri apu,vaikka eivät hyväksy ratkaisuja.
Lapsen huolto tarkoittaa päätöksen tekoa lasta koskevista asioista mm. lapsen nimestä, äidinkielestä, uskonnosta, passista. Lapsen tapaamiset ovat eri asia kuin huolto. Huolto ei vielä anna oikeutta tapaamisiin. Vanhemman onkin haettava itselleen tapaamisoikeutta. S e voi olla joka toinen viikko oli sitten yksin tai yhteishuolto. Usein kuitenkin silloin vanhemmilla on myös yhteishuolto, eli päätökset tehdään yhdessä.
Koska yksinhuolto on juridinen termi, voisi käyttää jotain muuta sanaa perheestä, jossa on yksi vanhempi ja lapsi tai lapsia.
Yksinhuoltaja on kuseessä nimenomaan silloin kun huoltajuus on vain hänellä. Voi siis periaatteessa olla kyllä eksän kanssa paljonkin tekemisissä, mutta joko sopimuksella tai käräjäoikeuden tuomiolla on vahvistettu, että vain toinen on laillinen huoktaja ja päättää lapsen asioista. Sinänsä siis tapaamisoikeuteen sillä ei välttämättä ole suoraa vaikutusta, mutta termiä käytetään yleiskielessä hyvin usein väärin (tai siis toisessa merkityksessä kuin, mitä se oikeasti on).