Kerrossiivous N-clean
Kommentit (52)
Tällä firmalla on (tai ainakin oli) myös verovelkaa. Kannattaa välttää.
Ainakin nämä yritykset käyttävät N-C palveluita
Tokmanni
Scandic hotel
Sokos Hotel
Vierumäki
Kerron oman kokemukseni kyseisestä firmasta
Noniin,eli olen opiskelija ja epätoivoinen että saisin lisätuloja. No sain haastatteluajan N-C pomon kanssa. Päivä tuli ,menin ajoissa sovittuun paikkaan ja aikaan ,odottelin mutta ikinä ei kyseistä pomoa näkynyt. Hyvin luotettavan kuvan sai jo silloin,no sain paikan ilman haasttattelua. Minua alkoi erehdyttämään hoonosoomi mamma,ei siinä vielä kaikki. Kun tuli uusi arkipv ja pomokin paikalla hän alkoi perehdyttämään ja sovittiin että teen omaa tahtia ja niin että tulee siistiä ja kauniit petaukset. Sitten ilmestyy tämä hoonosoomi mamma ja alkaa kiukkuamaan kun teen "väärin" eli en tehnyt hänen tavallaan asiaa X. Sitten hän alkoi ulista ajankäytöstä ja sanoi etten voi pitää taukoa kun olen niin hidas. Ja aina en ottanut eväitä mutta pidin ilmaiset tauot siten että istuin ja join vettä+ selasin somea niin hoonosoomi mamma tulee jälleen kiljahtelemaan ettei minun tarvitse taukoja pitää jos en syö. Hauskinta on se ettei se hoonosoomi mamma ole edes minkäänsortin esimies.
Vierailija kirjoitti:

Toi kännykän kanssa leikkiminen ei kuulu työpaikalle, ellei työnkuvaan kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Älkää menkö tekemään kerroshoitoa ainakaan minkään siivousfirman alaisena. Teetättävät aivan naurettavan pitkiä päiviä, ilman taukoja, sairaslomia saat pitää hampaita kiristellen ja palkka on aivan sysipaska.
Kerroshoitoa jaksavan pitää olla fyysisesti todella hyvässä kunnossa, koska työ on todella raskasta ja nämä firmat ovat polkeneet työehdot ihan minimiin. Aivan naurettavaa että työaikaa annetaan 15min per huone, ja mihinkään muuhun ET saa aikaa käyttää. Jos työpäivän aikana tulee viivästyksiä, saat siitä aivan varmasti kuulla olevasi huono työntekijä, koska nämä eivät inhimmillisyyttä tunne. :(
Pam ei tee myöskään yhtään mitään kerroshoitajien tai siivoojien tilanteen parantamiseksi. Kunhan tekopyhänä jauhavat vaan paskaa, mutta eivät saa konkreettisesti mitään aikaan.
Terveisin: 10 vuotta alalla työskennellyt kunnes kroppa petti.
Oho, jopa 15 min! Mä tein/kokeilin ko. hommaa joskus n. 10 vuotta sitten ja huoneet ois pitäny siivota oliko se nyt 7-8 minuutissa! Eli hikihatussa sai huhkia menemään, ilman viileää ilmavirtaa mistään suunnasta ja keskellä kesää. Oli vain ajan kysymys milloin sinne kuumuuteen olisin pyörtynyt. Välillä huoneessa ollessani laitoin ikkunan auki jos sieltä sai ja istahdin jonkun 30 sek. Ei se paljoa auttanut. Johonkin huoneeseen oli jäänyt hitusen pölyä ja siitä tuli mulle sanomista kun ylempi henkilö tarkisti huoneita. En ole mikään siivousalan ihminen ja tein hommaa vain pari viikkoa ja jo siinä ajassa sain huomata että uudet työvuorot eivät näkyneet kellekään kun vanhat oli jo loppu. Ja työajat olivat muuta kun mitä olivat haastattelussa mulle kertoneet. Tein muuta työtä jo ennen tätä ja sen lisäksi tätä ajattelin ja nimenomaan työajat oli oleellinen osa että voisin työtä tehdä. Ihan paskaa hommaa todellakin, surkealla palkalla raskaaseen työhön nähden!
Minä, joka aina laitan itseni siistiksi töihin, huomasin meneväni siivoamaan hädin tuskin meikkiä naamassa ja tukka jotenkin tötteröllä, koska ei enää edes kiinnostanut kuinka väsähtäneeltä näytin jo töihin saapuessa. En voi suositella kenellekään niin kauan kun hommia pitää paiskia kauhealla tahdilla ja huonolla palkalla siihen nähden!

Huoneeseen, kun mennään, on ensimmäisenä edessä ikkunan avaaminen tuuletuksen takia. Huono perehdytys. Niin, taisi olla Sol Palvelut, ajasta päätellen, joten en ihmettele perehdytyksen puutetta - ei siihen ehditä. Noissa töissä kannattaa olla ainakin liittyvinään liittoon, että saa työehtosopimukset. Ne työvuorolistat täytyy olla nähtävillä muistaakseni kolme viikkoa ennen vanhojen loppumista. Jos ei töitä ole, palkka tulee työvuorolistan mukaan. Harva pitää oikeuksistaan kiinni. Mm siitä, että urakkatyöstä maksetaan urakkapalkka ja tuntityössä tehdään työtä sen mukaan.

Mies on raksalla töissä. Siellä on nuoria miehiä kännyköineen. Niille esimies saa koko ajan käydä sanomassa mitä pitää tehdä, ei mitään oma-aloitteellisuutta. Heti, kun homma loppuu ollaan taas kännykällä.

Ei ollut Sol. Mutta muistaakseni joku sanoi että tämä firma yritti uudistaa brändiään vaihtamalla nimen noihin aikoihin. Ei tainnut olla hyvä maine aiemmin tälläkään. Juu työvyorolistat pitäisi yleensä olla vissiin lähestulkoon kaikissa töissä näkyvillä etukäteen. Kun ei tuolla näkynyt niin päätin että olkoot, jos ei osata hoitaa edes noin yksinkertasta asiaa niin minä en ala niiden perään kyselemään. Vietin siis vapaapäivää toisessa kaupungissa kun sain soiton miksi en ole töissä. Todellakin kerroin että miksi en ole ja että en ole tulossa sen takia takaisin vapaalta että vuoroja ei osata tehdä! No ehkä oppi hänkin että jos työntekijöitä tarvii niin en vuorot pitää olla näkyvillä tai ilmoitettu ...tai sitten ei oppinut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron oman kokemukseni kyseisestä firmasta
Noniin,eli olen opiskelija ja epätoivoinen että saisin lisätuloja. No sain haastatteluajan N-C pomon kanssa. Päivä tuli ,menin ajoissa sovittuun paikkaan ja aikaan ,odottelin mutta ikinä ei kyseistä pomoa näkynyt. Hyvin luotettavan kuvan sai jo silloin,no sain paikan ilman haasttattelua. Minua alkoi erehdyttämään hoonosoomi mamma,ei siinä vielä kaikki. Kun tuli uusi arkipv ja pomokin paikalla hän alkoi perehdyttämään ja sovittiin että teen omaa tahtia ja niin että tulee siistiä ja kauniit petaukset. Sitten ilmestyy tämä hoonosoomi mamma ja alkaa kiukkuamaan kun teen "väärin" eli en tehnyt hänen tavallaan asiaa X. Sitten hän alkoi ulista ajankäytöstä ja sanoi etten voi pitää taukoa kun olen niin hidas. Ja aina en ottanut eväitä mutta pidin ilmaiset tauot siten että istuin ja join vettä+ selasin somea niin hoonosoomi mamma tulee jälleen kiljahtelemaan ettei minun tarvitse taukoja pitää jos en syö. Hauskinta on se ettei se hoonosoomi mamma ole edes minkäänsortin esimies.
Toi kännykän kanssa leikkiminen ei kuulu työpaikalle, ellei työnkuvaan kuulu.
TAUOLLA SAAA KÄYTTÄÄ KÄNNYKKÄÄ. PISTE. Olet varmaan toimari tai muu möhmötti kyseistä firmasta.
Miksi nämä paskafirmat vain kukoistavat?? Sietäisivät mennä konkkaan.
Joo mä olin iss palveluilla ja koe ajan jälkeen irtisanoivat ja mulla kusi kaikkk raha asiat saatanan kauan jouduin tukia oottaa
Joo katoin sen dokkarin aivan kauheeta rääkkii mun mielestä isot firmat ei aattele kuin rahaa
Tauko on omaa aikaa silloin saa käyttää puhelinta mulla kävi iss palveluilla niin että mulla kerran sairastui lapsi oli 40 asteen kuumeessa pomolle soitin että tänään en pääse vuoroon niin pomo alko huutaa et kyllä se lapsi pärjää yksin mun lapsi oli silloin 8v ja oon yksinhuoltaja
Eipä hotellisiivoojina eli kerroshoitajina enää suomalaisia juuri olekaan, ainakaan isommissa kaupungeissa. Eikä ihme.
Oli siinä Siivouspäivä-dokkarissa muuten todella ärsyttävä ja lapsellinen se vaalea työnjohtajanainen. Ai että on ihanaa, kun ulkomaalainen miestyöntekijä aamulla iloisesti toivottaa hyvää huomenta ja hieroiko jopa hartiat välillä tai jotain... Ja naisten pitäisi käydä salilla ja lenkillä vapaa-aikana, että jaksavat työssä. Nih!
When I started working they introduced me to the job very well. I was also told that in this job you have to be very quick because the days are long anyway. Other workers were nice to me and there was no ill energy.
After a week I was assigned with huge amounts of work (30 rooms per day). I still wanted to do good job because of customers which led to me working around the clock. Also because there is so much work you can't really even take breaks. There is only one lunch break which is very little if you spend 14h cleaning rooms.
The bad thing is also that the supervisors are breathing on your neck and giving you hard time instead of supporting you. Not only I was physically exhausted after each day but also I was mentally so tired. Every morning felt so bad. In the end I was bullied by the supervisor and accused of doing my work slow on purpose. There is little support from the supervisors, but the work mates are all good, because they were all in the same situation.
All I want to say is that if you can find anything else, try that first. This job really doesn't give you anything. It only breaks you physically and mentally. If you have no choice, try not to take the job too seriously, because no matter how well you do, some of them are not supporting you.
Mulla sukulainen irtisanottiin koeajalla Scandicin hotellisiivouksesta ko. yrityksessä. Tosiaan taisi olla vaan vartti yhden huoneen siivoukseen, ei ollut tarpeeksi nopea. Huomasi, että kaapin päällä oli pölyä, eli ei niitä huoneita oikeasti kukaan ehdi niin nopeasti siivoamaan, että kelpaa allergikollekin.
Oliko tää se dokumentti, missä Helsingissä virolaiset siirtolaiset painoi selkä märkänä ja niiltä vähennettiin ruokatunti palkasta, vaikka ne yritti sanoa vittumaiselle työnjohtajalleen, ettei ne millään ehdi pitämään sitä taukoa?? Ja työnjohtaja vaan voi-voi,kun se on laki ja pakko vaan ottaa tauko pois. Oli se härskiä touhua.
Pamin edustaja kehui itseään ja yritti esittää jotain hyväntekijänä. Muttei saanut näin räikeää rikkomusta korjattua. Jutteli vaan ”mukavia”.
Samassa dollarissa jossain itä-Suomessa hotellin siivoojat teki sen mitä katsoivat parhaaksi, mm suursiivosivar huoneita. Ja välillä sairaslomalle, kun kroppa väsyy. Niillä mummoilla oli oikea ote.
Virolaisia ka nuoria kävi sääliksi. Ihan hirveetä riistoa!