Kaveri itkee kun joutui tekemään 12 tunnin työpäivän kerran elämässään
Sen jälkeen oli niin ylikierroksilla, ettei tullut unikaan silmään.
Kauheeta.
Kommentit (24)
Joo ton oon huomannu kans muutaman kaverin kohdalla. Onhan se paha kun normaalisti on 8-16 ja vielä liukuva työaika. Itselle taas on normi kun useimmiten päivät lähes 10h ja muutamia 16h päiviäkin tullu tehtyä. Vaikka ei noita toki joka päivä jaksaiskaan.
Tuttu juttu. Minulla ja työkavereillani on n. 8-16 työaika ja työaikapankki. Joillekin työkavereille on kerta kaikkiaan mahdotonta olla yhtenä (itse valittuna) päivänä vuodessa töissä klo 18 asti. Mitkään lastenhotikuviot tms. eivät ole esteenä, vaan se päivän ihan käsittämätön kuormittavuus.
Riippuu ihan täysin mitä työtä tekee. Itse jaksan hoitoalalla tuollaisen päivän, mutta jos joskus olisin joutunut kassalla viettämään samanlaisen niin olisin kyllä itkenyt.
Voi raukkaa. Itselleni tuo on aika tyypillinen tuntimäärä työmatkoilla, joita riittää.
Olen myöskin ollut työssä, jossa normaali työaika oli 10,5 tuntia, mutta usein venyi päivät pidemmiksi.
Satunnaisesti tehtynä noi pitkät päivät on ihan ok. Meillä sentään maksetaan vielä ylityökorvaukset.
Ajat tai arvostukset ovat sitten muuttuneet.
Itse tein opiskeluaikoina kesätöitä ja olin aika innoissani, kun sain joko juhannuspyhän tai pitkän päivän+illan jälkeen tehdä vielä varhaisen aamun eli yöunet eivät olleet mitkään mittavat. Sairaalalla oli kuitenkin henkilökunnalle yöpymistiloja, joita sain hyödyntää. Pyhä- ja/tai iltalisä tuli, öitä ei kokematon/muodollisesti epäpätevä saanut tehdä, mutta kysyttyjä olivat kaikki ylityöt ja poikkeavat työajat.
Jatkoin työputkea pitkälle syksyyn ja talveen ajoittain samalla rytmillä, mutta väliaikaistahan se oli, päätyön ollessa se opiskelu kuitenkin.
Pointti vain, mikäli ap:n työtoveri tosiaan on tällaisen pitkän työvuoron kerran elämässään saanut, että oli aika, jolloin pitkät työvuorot tuntuivat ekakertalaiselle hienolta luottamuksenosoitukselta ja tietysti näkyivät myös palkassa.
Ei ne pitkät päivät koskaan ole herkkua, mutta kyllä nyt normaalin ihmisen pitäisi kyetä joustamaan silloin tällöin. Varsinkin, jos tunnit saa vielä pitää vapaana joskus muulloin.
Itse olen tottunut, että harvoin työpäivä alle 10h kestää. Päivystyksien kanssa 16 tuntiset on ihan rutiinia ja varmaan vielä täytyy niitä ympäri vuorokaudenkin vuoroja jaksaa. Omalla kohdalla toki ammatinvalintakysymys. En tosin muista mitään (ei tähän ammattiin liittyvää) työpaikkaa, jossa ei olisi joskus tullut 12 h päiviä ylitöiden vuoksi. Tuplavuoroja teki opiskelijana mieluusti, kun sai enemmän palkkaa.
Onneksi olen ollut työttömänä jo valovuosia, enkä tule koskaan työllistymäänkään. Lisäksi minulla on tuttuja työkeskuksen pomoina, että jos nakki viuhuu, hommatkin on helppoja...
No voi voi, mulla on 12h työpäivä n. 3krt viikossa. Huomenna klo 6-18, ihan normi kuljetusalalla.
Minäkin itkisin, oon vaan tottunut tekemään tasan 8h päiviä. Mutta sanotaan että kaikkeen tottuu, kun aikansa tekee.
Keskimäärin 16h /pv. Kylläpä nyt itkettää.
Tuohan on täysin suhteellista! Miten te voitte dissata jotain ihmistä tietämättä koko tilannetta? Kyllä minäkin jaksan tehdä palkkatyöni päälle oman kevytyritykseni töitä monta tuntia, mutta en jaksaisi pitää oppitunteja yli 7h.
Itseäkin ärsyttää kun osa tuttavista tekee kerran elämässään pidemmän työpäivän niin sitten ollaankin niin poikki ja pitää oikein omaa ahkeruuttaan mainostaa facebookissa..
Itsellä kertyi työtunteja nyt elokuussakin kaiken kaikkiaan 330 tuntia ja silti olen jaksanut normaalisti tavata ystäviä ja tehdä kaikkea, valitamatta väsymystä saatika mainostamalla "paremmuuttani" facebookissa.
Toiset työt kuormittavat enemmän kuin toiset jos istumista ja toimistotyötä se on eri kuin fyysisesti rankat työt osa töistä niin rankkoja et ei pysty tekee yli 8 t
Nuorempana jaksoin hyvin tehdä ylitöitä ja pitkiä vuoroja, mutta en enää. Osasyy on ikäni, mutta suurin syy työn muuttuminen raskaammaksi. Enää tällä alalla ei jaksa välttämättä nuoretkaan.
Mä joka päivä töitä teen kirjoitti:
Itseäkin ärsyttää kun osa tuttavista tekee kerran elämässään pidemmän työpäivän niin sitten ollaankin niin poikki ja pitää oikein omaa ahkeruuttaan mainostaa facebookissa..
Itsellä kertyi työtunteja nyt elokuussakin kaiken kaikkiaan 330 tuntia ja silti olen jaksanut normaalisti tavata ystäviä ja tehdä kaikkea, valitamatta väsymystä saatika mainostamalla "paremmuuttani" facebookissa.
Minua harmittaa se, että Suomessa on paljon työttömiä ja samaan aikaan toiset tekevät joka päivä monta tuntia ylitöitä. Tälläiset työt pitäisi saada jotenkin jaettua.
Tiedän ihmisen, joka teki 48h työvuoroja raksahommissa. Eipä tuo 12h ole mitään. Miten hän jaksoi? No vähän piriä, niin jaksaa.
Aika vinkueemeli.
Mulla on liukuva työaika mutta työn laadusta johtuen tulee tilanteita joissa on tarpeen 13 tunnin työpäivä joka päivä ja jokunen viikonloppukin kuluu konttorilla ja tämä toistuu pari kertaa vuodessa. Kerran meni neljä viikkoa putkeen, ei ollut univaikeuksia kun melkein pystyyn nukahdin ja pikemminkin olisin voinut hommata ilmapatjan konttorille ja jäädä sinne yöksi. Onneks saan näistä ylityölisät kun erikseen pomo allekirjoittaa ylityömääräyksen. Mutta jos sattuu ihan normiruuhkaa, se on tunti tunnista. Ja normiruuhka on ihan tavallista.
Paha arvostella sitä mitä joku muu kokee itselleen liian kuormittavaksi. Ei me ulkopuoliset toisen ihmisen elämäntilanteesta kaikkea tiedetä, voi olla vaikka mitä taustalla ja tuo vain oli ns. viimeinen tikki joka hajotti tulvapadot ja pisti itkemään.
Itse teen nyt osa-aikaista työtä ja juuri todella vakavan burnoutin läpikäyneenä varmasti tuhertaisin itkua 12-tuntisen päivän jälkeen, varsinkin jos pitäisi tätä työtä tehdä täysi kellonympärys...
Niin? Raukkamaista arvostella toista, jos et tiedä hänen muusta elämäntilanteestaan mitään. Kaikilla myöskään ei ole samanlaista kapasiteettia tehdä asioita.
Joo, ei se työn tekeminen kaikille sovi...