Miten sanoa nätisti ystävälle, että en kehtaa oikein liikkua hänen kanssaan, koska hän on lihonut niin paljon?
Ennen meillä oli aina hauskaa oli se sitten kadulla kulkemista tai baarissa käyntiä. Mutta nyt vaan koko ajan ajattelen miten ystäväni vetää arvostelevia katseita puoleensa, koska tuo ylipaino on jo sen verran selvästi näkyvää.
Kommentit (15)
Kerrot hänelle niinkuin asia on. Siinä selviää samalla ystävällesi, ketkä ovat hänen aitoja ystäviään.
Et vain enää mene hänen kanssaan minnekään. Tuskin tuollaisella asenteella muutenkaan olet hänen kanssaan tekemisissä.
Vaikka näin: Olen pinnallinen keskenkasvuinen. Haluan olla tästä lähin yksin.
Ymmärrän hyvin. Itselläni ei ylipaino visuaalisesti haittaa vaan enempi se että ei pystytä huolehtimaan edes omasta hyvinvoinnista. Usein tämä ylipaino aiheuttaa sitten muitakin ongelmia. Keskustele ystiksen kanssa ja kerro olevasi valmis olemaan kaverina laihduttamisessa. Samalla pääsee itsekkin parempaan tikkiin kun pitää vetää ihan kunnon treeniä jumpan sijaan.
"Olen pinnallinen ihminen, enkä kestä, jos joku ei miellytä silmääni. Hylkään heidät, sillä en välitä heidän persoonista pätkääkään vaan olen tutustunut heihin vain kuorena. Koska olen sisältä tyhjä ihminen, joka välittää vain ulkonäöstä, koen että meidän olisi parempi olla erossa."
Ole hyvä.
Mitä se haittaa? Sehän on vain eduksi sinulle. Sinä näytät hoikemmalta ja kauniimmalta hänen rinnallaan. Pointsit sulle. Eikö ole kiva tuntea itsensä paremman näköiseksi?
Soita sille Timo "cuckold" Rautiaisen ennätysnolo biisi "Suomi sata vuotta", ongelma ratkeaa siten, että ystäväsi ei halua liikkua sinun kanssasi enää. Kaverisikin saattaa siinä laihtua kun yrjöt suussa kuuntelee niitä lapsellisia lyriikoita :D
Joko olet trolli tai sitten ulkonäkökeskeisyyden huipentuma on saavutettu. Oli kummin vaan, niin tuskin olet yhdenkään ylipainoisen ihmisen kanssa niin samalla aaltopituudella, että mistään hyvänpäiväntuttavuudesta isommasta yhteydestä voi puhua.
Joten ole huoleti, sinulla ei ole ylipainoisia ystäviä joten voit hyvin lakata viettämästä aikaa ylipainoisten tuttujesi kanssa. Ihmisten kannattaa ylipäätään keskittyä olemaan sellaisten ihmisten kanssa, joista aidosti välittää. Sinä et aidosti välitä tuosta ihmisestä, joten miksi leikit olevasi hänen ystävänsä?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. Itselläni ei ylipaino visuaalisesti haittaa vaan enempi se että ei pystytä huolehtimaan edes omasta hyvinvoinnista. Usein tämä ylipaino aiheuttaa sitten muitakin ongelmia. Keskustele ystiksen kanssa ja kerro olevasi valmis olemaan kaverina laihduttamisessa. Samalla pääsee itsekkin parempaan tikkiin kun pitää vetää ihan kunnon treeniä jumpan sijaan.
Meinasitko alkaa vetämään ylipainoiselle sohvaperunaystävällesi ihan kunnon treeniä jumpan sijaan, vai mitä oikein tarkoitat viimeisellä virkkeelläsi?
Itse olisin ollut onnellinen jos edes yksi ystävistäni olisi maininnut minulle lihomisestani. Joo, niinhän sitä luulisi että sen hoksaa itsekin, mutta ainakin minä onnistuin olemaan tietyllä tavalla sokea omalle peilikuvalleni ja kuvittelin, ettei ylipainoa ole kuin pari kiloa ja sitä ei kukaan huomaa. Todellisuudessa olin lihonut yli 20 kiloa ja näytinkin eräissä juhlissa otetussa valokuvassa lähinnä syöttöporsaalta.
161/82
Vierailija kirjoitti:
Soita sille Timo "cuckold" Rautiaisen ennätysnolo biisi "Suomi sata vuotta", ongelma ratkeaa siten, että ystäväsi ei halua liikkua sinun kanssasi enää. Kaverisikin saattaa siinä laihtua kun yrjöt suussa kuuntelee niitä lapsellisia lyriikoita :D
Kyllä cuckoldmies cuckoldmiehen tunnistaa :D. Mielestäni Timolta erittäin rohkea veto ja erittäin hyvä biisi. Onhan nuo uusnatsipellet nyt naurettavaa porukkaa. Ihan oikein, että edes joku tolkunkansalainen uskaltaa tehdä näitä pellejä vastustavan biisin.
PS. Sano ap ystävällesi, että hän on läski ja toivot, että hän laihduttaa. Luulisi tyhmemmänkin ymmärtävän.
et mitenkään. Mutta voit sanoa rumasti. Parempi hänelle ilman sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. Itselläni ei ylipaino visuaalisesti haittaa vaan enempi se että ei pystytä huolehtimaan edes omasta hyvinvoinnista. Usein tämä ylipaino aiheuttaa sitten muitakin ongelmia. Keskustele ystiksen kanssa ja kerro olevasi valmis olemaan kaverina laihduttamisessa. Samalla pääsee itsekkin parempaan tikkiin kun pitää vetää ihan kunnon treeniä jumpan sijaan.
Meinasitko alkaa vetämään ylipainoiselle sohvaperunaystävällesi ihan kunnon treeniä jumpan sijaan, vai mitä oikein tarkoitat viimeisellä virkkeelläsi?
Kyllä juuri niin. Itse käyn pari kolme kertaa jumpalla nyt kesällä viikkoon. Jos ystis ottaa projektiksi tikkiin pääsemisen ei tuollainen jumppa riitä ollenkaan. Ruokavalio ja kunnon ohjelma josta pidetään kiinni. Välitavoitteet realistisesti mutta niin ettei niihin ilman työtä pääse. Palkinto sitten puolessavälissä, tavoitteen täyttyminenhän on se paras palkinto lopussa.
Nätisti? Ystävälle?