Kuinkakohan moni ajelee autolla päivittäin vahvojen kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena?
Kuten tiedämme niin täällä Suomessa on paljon rattijuopumustapauksia meidän väkilukua kohden, mutta miten paljon liikenteessä mahtaa olla niitä jotka ovat vetäneet naamaan yhtä tai useampia kolmiolääkkeitä ennen rattiin tarttumista?
Kävi vaan mielessä kun eräs työkaveri kertoo että selkänsä oli taas aamulla kipeä, otti Panacodin ja pari Burana 600:sta ennen kuin lähti töihin. Muutaman kerran viikossa ottaa nuo. Tiedän että hän ajaa töihin noin 10 km matkan, yhteen suuntaan.
Toinen työkaveri kehui viikko sitten ottaneensa aamulla päänsärkyyn triptaani-migreenilääkkeen ja Burana 600:sen, sekä jännitykseen tai vastaavaan puolikkaan Diapamin. Sanoo että joutuu ottaa noita usein. Hän ajaa töihin noin 25 km matkan, yhteen suuntaan.
Kolmas kehui ottavansa Panacodia polvi ja niskakipuun, ja jotain relaksantteja joiden nimeä en muista. Hänellä on myös ollut nenän tukkoisuutta joten ottaa jotain vahvempia allergialääkkeitä jotka kuulemma väsyttää ja mielestäni nekin ovat kolmiolääkkeitä. Hän ajaa töihin yli 10 km matkan, yhteen suuntaan.
Ihan kuin näillä olisi jokin kilpailu että kuka vetää eniten nappia naamaan.
Miten he uskaltavat ajaa?
Itse en uskaltaisi mennä noilla lääkemäärillä auton rattiin.
Eikö tuollaiset lääkemäärät näy missään kokeissa jos jotain ikävää sattuu liikenteessä? Verikokeista katsotaan vain alkoholipitoisuus?
Kommentit (56)
Minua huolestuttaa kolmioleipien vaikutuksen alaisena ajavat. Välillä niitä tyhjiä muovipakkauksia näkyy tien varressa ja nuoretkin tykkäävät niitä ostaa, vaikka yhdessä ruisleipäpussissa olisi nelinkertainen energiamäärä pienemmällä hinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tämä puolikas diapam, jonka näkee usein keskustelupalstoilla? 1 mg, 2,5 mg vai 5 mg? Tai puolikas Rivatril? 0,25 mg vai 1 mg?
Rivatril on täysin eri lääke(aine) kun diapam ja suomessa miedoin diapam taitaa olla 2,5 mg. En tiedä mistä tuon 1 mg (tai koko kysymyksesi) repäisit...
Diapamin annosvahvuudet tableteissa ovat 2 mg, 5 mg ja 10 mg. Kyllähän sillä on aika iso ero mistä niistä ottaa puolikkaan.
T: Sh
(Ja vastauksena alkuperäiseen aiheeseen: lääkkeiden säännöllisessä käytössä toleranssi kasvaa, eivätkä ne aiheuta enää juurikaan sivuvaikutuksia kuten "pöhnäisyyttä" ja väsymystä. Tällöin esimerkiksi vaikka se pieni annos Diapamia poistaa jännityksen ja ahdistuksen, mutta ei tee oloa tokkuraiseksi.)

Toisin sanoen sanoen ne vaikuttavat edelleen lamaannuttavasti, mutta pitkäaikaisessa käytössä et enää huomaa lamaannuttavaa vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä syön päivittäin migreeniin kohtauslääkkeitä ja panacodia. Kyllä minun silti on pakko käydä töissä, kaupassa jne, eikä julkisilla siihen ole mahdollisuutta. En kyllä koskaan ole törttöillyt liikenteessä vaikka lääkepöhnässä olenkin joka päivä.
Ei sinun pakko ole, vaikka ei se mukavaa ole. Panacod heikentää reaktiokykyä, joten sinun ei tarvitsee tehdä mitään typerää kiilausta tai vastaavaa, vaan on vain ajan kysymys, että joudut tilanteeseen missä panacodin heikentämä reaktioaikasi aiheuttaa kolarin, koska et ehdi reagoida.
Niin, toki vaihtoehtona on jäädä työttömäksi ja elättää perhe toimeentulotuella. Ja sielläkin sitten työkkärin kurssit yms pakolliset, jota voi olla vaikea vältellä ikuisesti.

Tai voit mennä töihin jotka voit hoitaa kotoa käsin. Ihmishenget ovat tärkeämpiä, kuin sinun urasi.

Valitettavasti työtäni ei voi tehdä kotoa käsin. Tekisin, jos mahdollista, kun se olisi sairauteni vuoksikin parempi. Töihin ei nykyään vain mennä, varsinkaan sellaisiin joita voi tehdä etänä. Etänä on esimerkiksi vaikea siivota muiden toimitiloja. Lääkäri ei ole nykyisellä lääkityksellä kieltänyt ajamista.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisia juttuja olen kuullut ihan fiksuilta, korkeasti koulutetuilta, työssään menestyviltä ihmisiltä.
Vedetään kolmiolääkkeitä ja lähdetään ajamaan autolla ilman huolen häivää.
Luulevat ilmeisesti olevansa kuolemattomia tai muuten vaan niin täydellisiä että voivat ajella lääketokkuroissaan kaupunkiliikenteessä.
Olen eläessäni joutunut ottamaan ihan vain muutamaa kolmiolääkettä ja silloinkin max parin viikon ajan, mutta en ole havainnut yhdenkään vaikuttavan millään tavoin tarkkaavaisuuteen, vireyteen tms. saati että olisi ollut lievästikään päihtynyt olo. Enemmän fyysisiä vaikutuksia totean ison kahvikupin juomisen seurauksena. Kai se siis on verrattain yksilökohtaista. Viimeksi jotain Sirdaludia ms. lihasjännitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Oksikodoni on ainakin sellaista ainetta, että sen vaikutuksessa ei pitäisi päästää rattiin vaikka kuinka tarvitsisi sitä kipuihin päivittäin. Itse olen käyttänyt sitä ajoittain viihteilyyn
Mitä hittoa mä just luin?!-------------------------------------------------------------------^^

Ihmishenget ovat tärkeämpiä kuin urasi vieläkin. Lääkäri ei asiaa muuta vaan ajamista pään pehmittäminen haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisia juttuja olen kuullut ihan fiksuilta, korkeasti koulutetuilta, työssään menestyviltä ihmisiltä.
Vedetään kolmiolääkkeitä ja lähdetään ajamaan autolla ilman huolen häivää.
Luulevat ilmeisesti olevansa kuolemattomia tai muuten vaan niin täydellisiä että voivat ajella lääketokkuroissaan kaupunkiliikenteessä.
Olen eläessäni joutunut ottamaan ihan vain muutamaa kolmiolääkettä ja silloinkin max parin viikon ajan, mutta en ole havainnut yhdenkään vaikuttavan millään tavoin tarkkaavaisuuteen, vireyteen tms. saati että olisi ollut lievästikään päihtynyt olo. Enemmän fyysisiä vaikutuksia totean ison kahvikupin juomisen seurauksena. Kai se siis on verrattain yksilökohtaista. Viimeksi jotain Sirdaludia ms. lihasjännitykseen.
Ei ole yksilökohtaista. Rattijuopotkin väittävät olevansa ihan kirkkaita, vaikka eivät ole, eikä tämä ole erilainen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksikodoni on ainakin sellaista ainetta, että sen vaikutuksessa ei pitäisi päästää rattiin vaikka kuinka tarvitsisi sitä kipuihin päivittäin. Itse olen käyttänyt sitä ajoittain viihteilyyn
Mitä hittoa mä just luin?!-------------------------------------------------------------------^^
Luit kommentin sivulta nimeltä:"vauva.fi".
Palasin Suomeen 7 vuoden jälkeen, ulkomaan työkomennusten jälkeen.
Aiemmin suomalaiset leuhki sillä että kuinka paljon pystyvät vetää viinaa ja ovat silti ihan työkunnossa ja voivat vaikka hypätä auton rattiin.
Tämä päivänä suomalaiset näyttää leuhkivan sillä että miten vahvoja lääkecocktaileja pystyvät vetää naamaan ja ovat silti ihan työkunnossa ja voivat vaikka hypätä auton rattiin.
Huolestuttavaa, ja huolestuttavinta vielä se että lapsenne ottaa teidän holtittomasta lääkkeiden käytöstä mallia.
Vierailija kirjoitti:
Kännykällä sitten näyttämään poliisisedälle e-reseptiä tai voivat antaa sulle aikaa esim. tulet nyt tällä viikolla asemalle näyttämään ne tulosteet resepteistä.
Oikeastihan aina jos olet ratissa vaikutuksen alaisena reseptilääkkeillä niin sun pitäisi kantaa ne tulosteet mukana ja kyetä todistamaan oikeutesi käyttää kys.valmistetta.
Ei todellakaan anneta jatkaa matkaa paperia vilauttamalla.
Miten käy jos otan kolmiolääkkeen ja ajan vaikkapa kolarin? Korvaako vakutuus? En tietenkään lähde rattiin jos koen, että joku lääke vaikuttaisi minun havainnointikykyyni! Mulla on migreenilääkkeet ja usein odottelen töissä, että olo helpottuu ja lähden sitten iltapäivällä kotiin autolla. Kuitenkin vahinko voi käydä kenelle tahansa meistä. Mitä käy jos vaikka ajan nokkakolarin ja käy ilmi, että mulla on ollut tällaista lääkettä elimistössä? Reseptit on tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksikodoni on ainakin sellaista ainetta, että sen vaikutuksessa ei pitäisi päästää rattiin vaikka kuinka tarvitsisi sitä kipuihin päivittäin. Itse olen käyttänyt sitä ajoittain viihteilyyn
Mitä hittoa mä just luin?!-------------------------------------------------------------------^^
^ Siinä tyypillinen liikakäyttäjän oire.
Pääasiassa käytetyt allergialääkkeet eivät ole kolmiolääkkeitä. Suurin osa suomalaisista ei voi hoitaa töitä kotoa käsin.