Miksei ihastus lopu? On kestänyt jo helmikuusta 2014 saakka eikä loppua näy..
Ihastus alkoi töissä erääseen ihmiseen ja on ollut välillä lähes kadoksissa ja aina palannut takaisin..
En ole tunteidenni kanssa rtäysin yksin, mutta en tiedä ovatko ihastukseni tunteet yhtä voimakkaita..
Meillä on ollut jopa 1.5 vuoden tauko ettemme olleet nähneet kertaakaan.
Silti näin hänestä unia ja hän oli ajatuksissani usein..
Pian kun taas kohtasimme huomasin, että hän tunnisti ja muisti minut heti (vaikka emme jääneetkään puhumaan)
Samalla sekunnilla hiillos roihahti taas liekkeihin ja palaa taas täysillä..
En ole nähnyt ikinä yhtä hyvännäköistä ja niin silmääni mielyttävää ihmistä, kuin hän ja pidän hänen luonteestaan sekä ikävöin yhä aikoja, kun näimme vielä usein.
Joskus haikeana ajattelen, että löytää varmaan jonkun toisen.
Miksei tämä ihastuminen jo lopu?
Minusta vain tuntuu, että haluaisin nähdä häntä kokoajan vaikka kohtaamme nykyään harvoin sattumalta. Ajattelen häntä lähes joka päivä ja kokoajan vaikka emme edes tunne toisiamme syvällisemmin..
Miksei tämä jo helpota. Ensi helmikuussa tulee täyteen tasan 4 vuotta tämän alkamisesta eikä tässä ole edes etäisyys auttanut!
Kommentit (6)
Pakkomielle ja mt-ongelma, sanon minä. Todellisuuspakoisen kirjoitelma.
Pakkomielteisiä näyttää hankkivan itselleen ikävyyksiä kun jatkaa häirintäänsä jonkun miehe n, perässä.
Ei tuo kyllä enää ihastumiselta kuulosta. Rakkauttahan tuo on.
Ei yksikään mitätön ihastus noin kestä..