Koulu alkaa HUOMENNA eikä vieläkään ole tullut tietoa koulupäivän pituudesta! Mitäs tällaisesta mieltä
Kyllä on suurpiirteistä. Mielestäni asiatonta, ellei sitten peräti uskomatonta.
Kommentit (47)
Minkä ikäisestä kyse? Oletko katsonut koulun sivut?
Varmaan 15-vuotias ja äiti panikoi silti.
Vahva veikkaus 13 asti, jos ei sitten 12. Alakouluissa monesti vain 12, paitsi niissä joissa kuljetaan linja-autovuoroilla ja 12 ei mene vielä autoa. Jännää eikö totta.
Sitä mieltä, että tämä on hysteerikon tekemä turha aloitus.
Siis miten toi voi olla mahdollista?! Kun opettajat (tämän palstan mukaan) kuitenkin on olleet koululla valmistautumassa uuteen kouluvuoteen jo ainakin tämän, jos ei jo viime viikkonkin... no, vitsi vitsinä. Mulla on ysin aloittava poika, jonka lukujärjestys on kaikki nämä vuodet tullut kolmannen kouluviikon alussa. Siihen saakka mennään wilmaviestien ja kaikenmaailman monisteiden infon varassa. Kolme lasta koulussa, yhdenkään työjärestys ei ole wilmassa ja koulu alkaa huomenna.
Onko ekaluokkalainen? Löytyy yleensä toedotteesta joka tulee kotiin joko postissa, tai sen saa eskarista tai kouluun tutustuttaessa.
Löytyy myös melkoisen varmasti koulun nettisivuilta tai edellisenä keväänä tulleesta Wilma-viestistä (tai Wilman etusivulta). Meillä käytössä Wilman lisäksi peda.net ja siellä oli tieto.
Alkamisaika saattaa lukea jopa todistuksessa.
Ei meilläkään erikseen lähetetty tietoa viestinä, koska se on löydettävissä helposti itse useammastakin paikasta.
Klo 15 asti täällä meillä, lukujärjestyksen mukaan. Eka päivä yläasteella. Onko teillä lukujärjestykset vilmassa? Katso sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vahva veikkaus 13 asti, jos ei sitten 12. Alakouluissa monesti vain 12, paitsi niissä joissa kuljetaan linja-autovuoroilla ja 12 ei mene vielä autoa. Jännää eikö totta.
Meillä lapset kulkevat linkoilla (tosin eri koulut kyseessä). Linkat kulkevat oikein hyvin, nuorin kulkee varta vasten koululaisille hommatulla vuorolla, toinen joutuu odottelemaan 40 min linkkaansa (kuten koko kouluvuoden koska tuo koululaisvuoro ei kulje tämän lapsen koululle asti).
Mutta joo, kummallakin loppuu kahdeltatoista koulupäivä.
Saattaa löytyä entisestä todistuksesta osalla.
Meidän koulun ilmotuksessa oli, että kaikkien oppilaiden päivä päättyy klo 12 eli eiköhän se ole aika pitkälti sama joka koulussa. Saadaan lukujärjestykset, kirjoja, puhutaan tulevasta ja sen jälkeen ruuan kautta kotiin.
Olethan katsonut Wilman. Meillä ollut siellä lukujärjestykset jo monta viikkoa. Tosin asutaan sellaisella paikalla että melkeen kaikki on taksilapsia. Eli opettajien on pakko olla ajoissa, jotta taksifirmat saa suunniteltua omat aikataulut.
Meillä on eskarilainen (ei tullut lappua eskarin aloitusajasta saati siitä vaihtuuko ryhmä), sekä koululaisia ala-asteella 2 (edelleenkään ei oo wilmassa lukujärjestystä tai mitään viestiä)
Että ainakaan Jyväskylä ei hoida tätä asiaa..
Vierailija kirjoitti:
Siis miten toi voi olla mahdollista?! Kun opettajat (tämän palstan mukaan) kuitenkin on olleet koululla valmistautumassa uuteen kouluvuoteen jo ainakin tämän, jos ei jo viime viikkonkin... no, vitsi vitsinä. Mulla on ysin aloittava poika, jonka lukujärjestys on kaikki nämä vuodet tullut kolmannen kouluviikon alussa. Siihen saakka mennään wilmaviestien ja kaikenmaailman monisteiden infon varassa. Kolme lasta koulussa, yhdenkään työjärestys ei ole wilmassa ja koulu alkaa huomenna.
Oho. Meillä alkoi peruskoulu tänään ja 9. luokkalainen sai matkaan ekan jakson lukujärjestyksen. Näin on aina ollut tuossa yläkoulussa. Wilmassa tieto ekasta päivästä.
Alakoulussa on toisin ja kestää tosiaan ainakin 1,5 viikkoa yleensä ennen kuin lukujärjestystä saa. Siihen saakka. Ihmettelen miksi se toisessa koulussa kestää ja kestää ja toisessa tulee heti ekana päivänä.
Meillä oli Wilmassa tiedote, jossa 1-6 lk. oli 9-13 päivä ja yläkoulu 7-9 lk. oli 9-14 päivä.
Sitä mieltä, ettei av-mamma osaa etsiä tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten toi voi olla mahdollista?! Kun opettajat (tämän palstan mukaan) kuitenkin on olleet koululla valmistautumassa uuteen kouluvuoteen jo ainakin tämän, jos ei jo viime viikkonkin... no, vitsi vitsinä. Mulla on ysin aloittava poika, jonka lukujärjestys on kaikki nämä vuodet tullut kolmannen kouluviikon alussa. Siihen saakka mennään wilmaviestien ja kaikenmaailman monisteiden infon varassa. Kolme lasta koulussa, yhdenkään työjärestys ei ole wilmassa ja koulu alkaa huomenna.
Ei opettajat tee lukujärjestyksiä, se on reksin hommia. Ja rekseillä muuten n kuukauden kesäloma, sivuhuomautuksena. Ja se on kun muuten melkoinen palapelihomma, ainakin isompien koulujen lukujärjestykset. Olen ollut katsomassa, onneksi ei tartte itse tehdä. Enkä ole ope.
Meillä tuli tuli tulevalle nelosluokkalaiselle koulusihteeriltä wilmaan viesti, että 9-12. Ja tulevalle seiskalle tuli viesti luokanopettakalta, että 9-12.
Nuo tiedot kyllä lukee myös kummankin koulun nettisivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on eskarilainen (ei tullut lappua eskarin aloitusajasta saati siitä vaihtuuko ryhmä), sekä koululaisia ala-asteella 2 (edelleenkään ei oo wilmassa lukujärjestystä tai mitään viestiä)
Että ainakaan Jyväskylä ei hoida tätä asiaa..
Eikö teillä oo peda.net käytössä?
Meillä ainakin luki siellä hyvin selkeästi mihin aikaan koulu alkaa, päättymisaikaa ei kyllä ollut muilla kuin ekaluokkalaisilla (klo 12).
Jyväskylässä tämä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten toi voi olla mahdollista?! Kun opettajat (tämän palstan mukaan) kuitenkin on olleet koululla valmistautumassa uuteen kouluvuoteen jo ainakin tämän, jos ei jo viime viikkonkin...
Heh, etkö usko? Ainakin oman naapurustoni opet ovat kaikki olleet töissä koko tämän viikon. Ainakin pmien sajonensa mukaan, todisteitahan mulla ei tietenkään ole ;D7 Koulut alkaa huomenna.
Jos on alakoululainen, niin varmasti loppuu viim. klo 12-13. Ja yläkoululaisellakin ekat päivät yleensä lyhyempiä, meillä klo 13:een.