Naapurin koira juoksee ympäri asuinaluetta - mitä teen?
Asumme omakotitaloalueella, ja naapuriimme muutti keväällä uudet asukkaat. Perheeseemme kuuluu minun ja miehen lisäksi 11- ja 8-vuotiaat lapset. Asuinalue on vanhempaa aluetta, eli täällä on aika isot tontit ja koskaan ennen näihin kuuteentoista vuoteen jotka olen täällä asunut, ei naapureista ole haittaa ollut. Itse asiaan sitten: näillä uusilla naapureilla on suuri saksanpaimenkoira, jota he pitävät pihassa vapaana ilman aitoja. Koira karkasi viime viikonloppuna noin kahdeksan kertaa, ja oli kerran ainakin 6h karkuteillä. Kun koira karkaa, nämä ihmiset eivät siis tee mitään vaan jatkavat omia juttujaan.
Valmistujaisviikonloppuna olin pihalla laittamassa puutarhaa ja lapset leikkivät siinä sivussa omiaan. Yhtäkkiä nuorempi parkaisi ja kun nostin katseeni, näin kuinka susikoira juoksi kovaa lapsiani kohti. Juoksin väliin ja otin koiraan pannasta kiinni. Komensin lapset sisälle ja vein koiran naapuriin. Nainen ei pahoitellut ollenkaan, eikä koira totellut naista yhtään..
Koira siis aiheuttaa päänvaivaa sillä lapset pelkäävät koulunalkua ja sitä että koira juoksee taas heitä kohti. Mitä voin tehdä naapureille? He eivät vaikuta tasapainoisilta ihmisiltä mm. lapset ovat keskiyön jälkeen ulkona metelöimässä, koiraa ei kasvateta.. Säälin koiraa ja lapsia, sillä aikuiset vaikuttavat todellisilta idiooteilta. Kuinka ratkaista tilanne?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkaisee ja lyöt koiraa muutaman kerran niin lujaa että ulisee. Sen jälkeen ei tule enää ikinä teidän pihalle. Tämä toimii, kokemusta on.
Melkoisen riskin kyllä ruumiinvammoista itselleen ottaa jos isoa vierasta koiraa alkaa löydä tai potkia. Moni on sen luontoinen että puolustautuu kyllä jos hyökätään, ja siitä voi tulla pahaa jälkeä.
Siksi kannattaa ennemmin ampua ilmakiväärillä. Kasta panos koirankakassa niin hyvällä tuurilla koira saa verenmyrkytyksen.
Vierailija kirjoitti:
Otat kiinni ja viet eläinvalvojalle. Tehnyt näin ja kolmannella kerralla omistaja ei saanut koiraansa enää takaisin.
Tämä voi toimia jos ei ole alueen yleinen tapa pitää koiria irti. Mutta jos on niin, että siellä kukaan muu ei paheksu koirien vapaana pitoa, ja moni muukin pitää, niin naapurien kanssa voi kyllä tulla melko kauheat välit jos jonkun koiran menee toimittamaan eläinsuojeluun...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan koira on pidettävä taajamissa kytkettyinä. Koiraa voi pitää taajamissa vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/mika-koira/koira-lainsaadannossa
Näin se on, mutta jos joku ei tätä noudata, niin ei poliisi tule paikalle vaikka soittaisi että täällä on koira irti. Itse kerran olen soittanut, kun se koira vieläpä lähti jahtaamaan lastani joka peloissaan juoksi pakoon, mutta poliisista vaan kysyttiin että puriko se tai tekikö mitään se koira. Kun sanoi että ei, asia ei kiinnostanut. Ei ole resursseja kuulemma alkaa harmittomia irtokoiria jahtaamaan, vaikka se lainvastaista onkin pitää irti.
Kyllä Espoossa tuli, kun soitin, että täällä koira juoksentelee irrallaan lasten leikkipaikalla. Ottivat kiinni ja veivät jonnekkin, oli ilman pantaa.
Kiinni vain ja löytöeläinkotiin. Ja niin monta kertaa että alkaa tuntumaan perheen tilissä hakea koiraansa monta kertaa sieltä. Voi olla että monta kertaa kun olet sen koiran sinne toimittanut ja selittänyt tilanteen, niin tuskin saavat sitä enää mukaansa ja mahdollisesti myös asia tutkitaan perinpohjin mahdollisen heitteille jätön vuoksi. Toi kyllä kuulostaa jo heitteille jätöltä jos koira on yhtenään irrallaan ympäri naapurustoa kuten kuvailit
Meidän pihalle tulevia kissoja ja yksi koirakin täällä pyörii olen ruisinut puutarhaletkulla. Ovat oppineet pysymään meidän pihalle. Ei ne muualla minua niin haittaa.