Miten saisin itseni kiinnostumaan asioista?

Hoitamalla masennuksesi kuntoon.

Samaa pohdin aika usein.

Mulla ikää nyt 31v ja silti kouluja käytynä vain lukio ja ammattikoulu.

Tulee vähän alemmuuskompleksi ja ahdistus kun tämän ikäisenä pitäisi olla nyt ihan vähintään amk tai yliopisto käytynä eli joku ura. Tuntuu usein siltä että en ole kiinnostava vastakkaiselle sukupuolelle kun ei löydy mitään hienoa ammattia.

Lopetin neuroleptien syömisen ja johan alkoi hotsittamaan.

Minä hyväksyin, että tällainen minä vaan olen. En ole mitenkään ylpeä siitä, että olen kouluja käymätön, epäkulturelli, kirjoja lukematon epäsosiaalinen erakko. Helpotti kuitenkin kummasti. Toki tuo, että olen erakko, auttaa paljon, kun ei tarvitse kenenkään edessä tuntea huonommuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä hyväksyin, että tällainen minä vaan olen. En ole mitenkään ylpeä siitä, että olen kouluja käymätön, epäkulturelli, kirjoja lukematon epäsosiaalinen erakko. Helpotti kuitenkin kummasti. Toki tuo, että olen erakko, auttaa paljon, kun ei tarvitse kenenkään edessä tuntea huonommuutta. 

Tuo on totta mutta sitten kun alat käymään treffeillä niin totuus iskee vasten kasvoja:

"mitä sä teitkään työksesi"

"mikä olitkaan koulutukseltasi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä hyväksyin, että tällainen minä vaan olen. En ole mitenkään ylpeä siitä, että olen kouluja käymätön, epäkulturelli, kirjoja lukematon epäsosiaalinen erakko. Helpotti kuitenkin kummasti. Toki tuo, että olen erakko, auttaa paljon, kun ei tarvitse kenenkään edessä tuntea huonommuutta. 

Tuo on totta mutta sitten kun alat käymään treffeillä niin totuus iskee vasten kasvoja:

"mitä sä teitkään työksesi"

"mikä olitkaan koulutukseltasi"

Olen edelleen erakko; en käy treffeillä. ;) En halua muuttaa asioiden tilaa mihinkään. Jos nyt joku toinen erakko sattuisi jossain yhteydessä minuun romanttisessa mielessä törmäämään ja ihastumaankin, niin kai se sitten hyväksyisi senkin, että olen matalapalkkaisella alalla. Ei se minusta mikään erityinen häpeä ole. Ketä ei miellytä, ei miellytä, mulle se ei ole ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä hyväksyin, että tällainen minä vaan olen. En ole mitenkään ylpeä siitä, että olen kouluja käymätön, epäkulturelli, kirjoja lukematon epäsosiaalinen erakko. Helpotti kuitenkin kummasti. Toki tuo, että olen erakko, auttaa paljon, kun ei tarvitse kenenkään edessä tuntea huonommuutta. 

Tuo on totta mutta sitten kun alat käymään treffeillä niin totuus iskee vasten kasvoja:

"mitä sä teitkään työksesi"

"mikä olitkaan koulutukseltasi"

Ei haittaa, jos/kun etsii itsensä kaltaista.

Mulla isompi ongelma, kun etsin kaltaistani saamatonta erakkoa, mutta kouluja on käyty ylemmän akateemisen loppututkinnon verran. Niitä ei taida olla muita tällä planeetalla, ei ainakaan lääkkeettöminä ja vapaalla jalalla. (Tarkoitan ettei ole laitoshoidossa.)

Mulla tekemättömyys johtunee siitä, että olen aikoinani rikkonut itseni liialla tekemisellä. Kroppa on kunnossa, mutta aivokemia ei tykkää mistään ankaraa keskittymistä vaativasta jutusta. Ja olen aika onnellinen tässä joutulasssa olotilassani. Toki pakolliset ja aiheelliset hommat hoidan, mutta harrastukset ovat enempi sellaista leijumista.