Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yliajosta epäillyn miehen lähisukulainen: "Tämä oli meille ihan selvää, että näin tulee vielä tapahtumaan"

Vierailija
29.07.2017 |

Iltalehden haastatteleman lähisukulaisen mukaan Helsingin keskustassa tapahtuneesta yliajosta epäillyllä 51-vuotiaalla miehellä on ollut pitkään vakavia mielenterveysongelmia. Sukulaiset ovat yrittäneet kaikkensa, että vakavasti sairas mies saisi ongelmiinsa asianmukaista hoitoa.

Iltalehden haastatteleman lähisukulaisen mukaan Helsingin keskustassa tapahtunut yliajo ei tullut yliajosta epäillyn 51-vuotiaan miehen sukulaisille yllätyksenä. Päinvastoin.

- Tämä oli meille ihan selvää, että näin tulee vielä tapahtumaan. Joku menettää vielä henkensä ennen kuin tämä ihminen pistetään lopullisesti telkien taakse, lähisukulainen sanoo.

Perjantaisessa yliajossa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui neljä. Loukkaantuneiden vammat eivät ole poliisin mukaan vakavia.

Lähisukulaisen mukaan mies on tehnyt vakavia rikoksia aikaisemminkin. Miehellä on tilillään muun muassa tuhopoltto, josta hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana.

- Kaikista muista hommista hän on päässyt kuin koira veräjästä. Pari kuukautta sairaalassa ja vapaaksi, lähisukulainen sanoo.

2000-luvun alkupuolella tapahtunut tuhopoltto vei miehen useammaksi vuodeksi sairaalaan.

Lähisukulaisen mukaan mies on ollut sairaalahoidossa yhteensä kolmisenkymmentä kertaa. Miehen tuorein visiitti päättyi noin kuukausi sitten. Pian sen jälkeen mies osti yliajossa käytetyn Jaguarin.

- Poliisi mittaa jarrutusjälkiä jossain Lönnrotinkadulla, vaikka oikeasti heidän pitäisi selvittää tämän sairaalan toimintaa ja sitä, miten yhteiskunnalle selkeästi vaarallinen henkilö voidaan päästää vapaaksi, lähisukulainen sanoo.

Tilanne on sukulaisille raskas. Miehen sukulaiset ovat yrittäneet kaikkensa, että mies saisi ongelmiinsa asianmukaista hoitoa.

Iltalehden haastattelema lähisukulainen kertoo olleensa yhteydessä muiden muassa sisäministeri Paula Risikkoon (kok) ja kansanedustaja Kari Tolvaseen (kok), joka on siviiliammatiltaan poliisi.

Vastausta ei ole kuulunut.

- Olemme yrittäneet kaikkemme, mutta mitään ei ole tapahtunut. Peräänkuuluttaisin vähän myös poliittista vastuuta. Tämä kun ei ole varmasti ainoa tapaus laatuaan Suomessa, lähisukulainen sanoo.

Lähisukulainen kertoo olleensa yhteydessä myös poliisiin viimeisten kahden kolmen vuoden aikana. Viestejä on lähtenyt eri poliisiviranomaisten suuntaan useita.

- Tämä sairaalakierre on kestänyt 30 vuotta. Tuntuu järjettömältä, että tällainen ihminen päästetään vapaaksi. Pitää tapahtua yhden ihmisen kuolema ennen kuin jotain tapahtuu. Se on mielestäni täysin vastuutonta.

Lähisukulaisen mukaan mies on sairas, mutta ei kuitenkaan mikään pikkurikollinen.

- Hänellä on moraalikoodi olemassa, mutta hän ei ymmärrä lakia samalla tavalla kuin normaali ihminen. Hän on omasta mielestään lain yläpuolella ja saa tehdä mitä haluaa. Kaikki on aina muiden vika, lähisukulainen sanoo.

Iltalehden tietojen mukaan 51-vuotias mies osti Jaguar XJR -merkkisen henkilöautonsa alle kuukausi sitten. Myynti-ilmoituksen mukaan vuosimallia 1998 olevan Jaguarin pyyntihinta oli 11 000 euroa.

Lähisukulaisen mukaan autoista kiinnostunut mies on kaahannut Helsingin keskustassa ennenkin.

- Hän ajoi edellisellä Jaguarillaan poliisia karkuun Helsingin keskustassa.

Yliajosta epäillyn miehen lähisukulainen välittää Iltalehden välityksellä osanottonsa yliajossa kuolleen naisen omaisille.

- He ovat niitä, jotka ovat tässä eniten kärsineet ja jotka tarvitsevat tällä hetkellä eniten tukea. Me sukulaiset yritimme puuttua asiaan, mutta mitään emme mahtaneet. Ulkopuolinen ja täysin viaton ihminen kuoli, lähisukulainen sanoo.

- Nyt kävi näin, mutta se olisi ihan hyvin voinut olla joku meistä.

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707292200293537_u0.shtml

Kommentit (134)

Vierailija
41/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hoitaminen veisi rahaa pakoloisilta.

Kyllä, ja jokainen epäileväinen voi mennä KELA:an todistamaan itselleen: "Maailma KELA:ssa!"

Vierailija
42/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuolla miehellä on muuten ollut muutenkin aika mielenkiintoisia käsityksiä liikennesäännöistä. Tietysti eilen hänen henkilöllisyytensä saatiin nopeasti selville, ja tyyppi löytyi ainakin Rajat kiinni -ryhmästä (ryhmän ylläpito erotti hänet tietysti eilen, kun saivat tietää että tällä kertaa ns. omat koirat purivat), jossa hän oli kirjoittanut mm. näin:

"Iltasanomissa oli juttua pyöräilijöiden huonosta väistämisvelvollisuuden tuntemisesta. Mikäli pyöräilijöillä olisi etuajo-oikeus autoilijoihin nähden pyörätien jatkeella,niin vakavia onnettomuuksia tapahtuisi varmasti enemmän. Vaikka tieliikennelaki miten edellyttää,ei auto fysiikan lakien perusteella pysähdy.hetkessä. Sekä pyöräilijöiden että jalankulkijoiden kannattaisi muistaa,että he ovat kolaritilanteessa auton kanssa aina heikompi osapuoli. On laiha lohtu voitta oikeustaistelu,kun multaa on jo päällä. En mitenkään puhu väliinpitämättömän autoilun puolesta."

"Mikäli". o__O

Ja kyseinen mies on ollut mm. taksikuski...

Ohis, mutta eikös pyörätien jatke tarkoita ainoastaan sitä, että pyöräilijä saa ylittää suojatien pyöräilemällä (muuten ei saa). Väistämisvelvollisuus autoilijalla on, jos auto on risteyksessä kääntymässä...?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä se auttaa, vaikka ihminen hoidettaisiin sairaalassa hyvään kuntoon, jos ei käytä lääkkeitään tai lopeta päihteiden käyttöä sieltä poistuttuaan?

Tämä on varmaan se keskeinen ongelma

Vierailija
44/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin, eli osaa ne siis  suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....

Vierailija
45/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään fyysisten sairauksien hoitoa ei laiminlyödä niinkuin psykiatriaa. Olen erittäin kauan yrittänyt saada asianmukaista hoitoa hyväksikäyttötrauman hoitoon ja havainnut ettei valmiuksia vain ole. Terveyskeskuslääkäri oli hoitanut monia fyysisiä vammojani hyvin, mutta hyväksikäytöstä kertoessani hän ei osannut kohdata asiaa mitenkään. Samaa piittaamattomuutta on laeissa, miten rikollisiin suhtaudutaan. Yleinen ilmapiiri on aivan liian hyväksyvä. Päättäjille kirjoittaminen ei edistä yhtään mitään, he ovat niin uransa lumoissa ettei inhimilliset tragediat hetkauta. Tuomiot ja pakkohoidot täytäntöön, ja uhreille ihmisarvoinen kohtelu. Nyt ajatellaan vain tekijän etuja, ei uhrin tai omaisten. Voiko tästä yksin kokoomusta syyttää?

Ensinnäkin mainittakoon, että psykologiset vastaanotot eivät ole mitään 15minuutin lääkärikäyntejä, jossa todetaan murtuma, pistetään lasta ja lähetetään kipsipolikliniikan kautta kotiin.

Se on kymmenien, ellei satojen tuntien prosessi eikä siihen ole yhdellä aikaa satoja hoitaa. Mitä jos puhuisit vain ystävällesi tästä hyväksikäytöstä? Ehkä pari tuntia riittää silloin eheytymään...

Lääkäriltä voi saada lähetteen erikoislääkärille ja akuuttiin hätään esim. masennuslääkkeet tms. Ja kehtaatkin vähätellä hyväksikäytön traumojen vakavuutta. 

Vierailija
46/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osanotto kaikille sureville.

Tätä se avohoito, nettiterapia ja virtuaalinen mielenterveystalo teettää. Ja niitä palkitaan: totta kai, kun netissä psykiatrinen potilas hoitaa itse itsensä... nämä kaikkein sairaimmat, ne ei nettiterapiaa käytä, ne ei käytä myöskään sote:n valinnanvapautta.

Palveluita ja hoitoja kehitetään terveille. Sotessakin kannattavinta hoitaa tervettä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No niin, eli osaa ne siis  suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....

Todisteita näistä tällaisista (ja muista vastaavista) ehkä monenkin ihmisen kuolemaan ja monien pysyvään vammautumiseen johtaneista , aivan järjettömistä,mieltä vailla tehdyistä surmatöistä Suomessa on vaikka kuinka paljon ja ehdottomasti suurin osa niistä on kyllä  ollut ihan kantasuomalaisten tekosia.

Tilastollinen fakta joka ei täällä sitä alapeukuttamallaan muuksi muutu.

Vierailija
48/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoitavat psykiatrit vastuuseen!!!

Jos potilas tulee vastaanotolle rintakivun vuoksi ja lääkäri laittaa kotiin ja kotona kuolee sydäninfarktiin niin se on hoitovirhe: oikeusjutut, vahingonkorvaukset ym.

Mutta psykiatri kun hoitaa masennispotilasta, käskee mennä koriin, ei ota sairaalaan ja potilas tekee itsemurhan kotona - se ei oo mitään, siitä ei seuraa mitään.

Pitäisi tehdä näistä psykiatrien virhearvioista ennakkotapauksena oikeusjuttuja, että tuomioistuin ratkaisisi samalla tapaa kuin somaattisen puolen lääkäreidenkin kohdalla. Ymmärrättävää on, että omaisten jaksaminen on kovilla ja oikeusjutut rankkoja, mutta jaksaahan omaiset niitä laatia som kuolemissakin. Vai onko itsemurhaan ja mt-häiriöihin liittyen häpeää tm. Että ei ihmetelllä hoidon kelvottomuutta.

Eikö tämänkin uhrin omaisten pitäisi saada vahingonkorvausta tm. Hoitaneista lääkäreiden virhearvion vuoksi?

Ja mites poliisi? Miten on tyypillä ajokortti ja ajolupa?? Lääkärillä on ilmoitusvelvollisuus poliisille, jos ajoluvan terveyskriteerit eivät täyty. Ja tämä tyyppi on ollut poliisin tiedossa. Miksi ei oo ajoneuvoa otettu pois.

Ranskassa on en ennakkotapauksia. Esim. Lääkäri arvioinut, että tiedossa oleva sairaus ei heikennä kykyä kuljettaa autoa. Sitten ajanut kuolonkolarin em. Tiedossa olevaan sairauteen liittyen ja lääkärille tullut tuomio ja isit vahingonkorvaukset omaisille: 40-v kuollessa omaisille esim. Lapsille korvaus uhrin menetetystä työtulostakin. Toki kuka vain voi saada sen ensimmäisen sykärin tai aivohalvauksen ratissa, mutta nyt tarkoitan tällaista tiedossa olevaa tautia, joka heikentää kykyä toimia moottoriajoneuvon kuljettajana.

Tämä ei lohduta omaisia. Osanotto heille. Mutta lisää uhreja ei tarvita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on erittäin vaikea päästä hoitoon, saati saada sairaudentunnotonta hoitoon. Esimerkiksi perheenjäseneni kuvitteli koko ajan ääniä päässään, kaikki vainosivat häntä ja välillä oli virtapiirikin aivoissa, nämä ei silti täyttäneet pakkohoidon kriteerejä. Vasta sitten kun hän alkoi vainoharhoissaan olla selvästi muillekin vaarallinen saatiin hänet osastohoitoon. Siinä sivussa psykoosi ehti syvetä aika pahaksi. Mitä nopeammin vakava mielenterveysongelma hoidetaan, sitä parempi paranemisennuste. Psykoosin ensioireetkin pitäisi ottaa aina tosissaan ja ihmiselle tarjota apua. Meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää monta vuotta jatkuvassa pelossa kunnes eräänä päivänä sukulainen oli tarpeeksi sekaisin viranomaistenkin silmissä. Lääkkeitään hän ei edelleenkään syö ja välillä on parempia ja välillä huonompia jaksoja.

Vierailija
50/134 |

Eli: koska suomalaiset rötöstelevät, niin sinäkin olet sitten sitä mieltä, että ulkomailta on hyvä tuoda Suomeen lisää rötöstelijöitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/134 |

Älä hemmetissä, onko tosiaan niin, että n. 5 miljoonaa kantasuomalaista tekee lukumäärällisesti enemmän rikoksia kuin n. 350000 ulkomaalaistaustaista?

Vierailija
52/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, eli osaa ne siis  suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....

Todisteita näistä tällaisista (ja muista vastaavista) ehkä monenkin ihmisen kuolemaan ja monien pysyvään vammautumiseen johtaneista , aivan järjettömistä,mieltä vailla tehdyistä surmatöistä Suomessa on vaikka kuinka paljon ja ehdottomasti suurin osa niistä on kyllä  ollut ihan kantasuomalaisten tekosia.

Tilastollinen fakta joka ei täällä sitä alapeukuttamallaan muuksi muutu.

Eli: koska suomalaiset rötöstelevät, niin sinäkin olet sitten sitä mieltä, että ulkomailta on hyvä tuoda Suomeen lisää rötöstelijöitä?

Ei heitä mitään 'tuoda' vaan kyllä he ihan itse he pyrkivät tänne ja pääsevät jos päästetään ja lähtevät kyllä kun lähetetään pois maasta  jos rötöstelevät yhtään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osanotto kaikille sureville.

Tätä se avohoito, nettiterapia ja virtuaalinen mielenterveystalo teettää. Ja niitä palkitaan: totta kai, kun netissä psykiatrinen potilas hoitaa itse itsensä... nämä kaikkein sairaimmat, ne ei nettiterapiaa käytä, ne ei käytä myöskään sote:n valinnanvapautta.

Palveluita ja hoitoja kehitetään terveille. Sotessakin kannattavinta hoitaa tervettä!

Juuri näin. Olen itsekin joutunut todistamaan kun agressiivinen mielenterveyspotilas on terrorisoinut naapurustoa vuosikausia potilaan omaisten yrittäessä tuloksetta saada häntä valvottuihin olosuhteisiin. Tuossakin tapauksessa tarvittiin lopulta vakavampi tapahtuma poliiseine ja pakkohoitojaksoineen, jonka jälkeen paikka jonkinlaisesta palvelutalosta viimeinkin löytyi.

Vierailija
54/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei lähisukulaiset ole edes saaneet tyypiltä ajokorttia pois jos ovat tienneet tämän tuhoisasta käytöksestä?

Vihje poliisille ettei ole ajokelpoinen, lääkärintarkastuksessa vahvistetaan ja kortti hyllylle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hoitavat psykiatrit vastuuseen!!!

Jos potilas tulee vastaanotolle rintakivun vuoksi ja lääkäri laittaa kotiin ja kotona kuolee sydäninfarktiin niin se on hoitovirhe: oikeusjutut, vahingonkorvaukset ym.

Mutta psykiatri kun hoitaa masennispotilasta, käskee mennä koriin, ei ota sairaalaan ja potilas tekee itsemurhan kotona - se ei oo mitään, siitä ei seuraa mitään.

Pitäisi tehdä näistä psykiatrien virhearvioista ennakkotapauksena oikeusjuttuja, että tuomioistuin ratkaisisi samalla tapaa kuin somaattisen puolen lääkäreidenkin kohdalla. Ymmärrättävää on, että omaisten jaksaminen on kovilla ja oikeusjutut rankkoja, mutta jaksaahan omaiset niitä laatia som kuolemissakin. Vai onko itsemurhaan ja mt-häiriöihin liittyen häpeää tm. Että ei ihmetelllä hoidon kelvottomuutta.

Eikö tämänkin uhrin omaisten pitäisi saada vahingonkorvausta tm. Hoitaneista lääkäreiden virhearvion vuoksi?

Ja mites poliisi? Miten on tyypillä ajokortti ja ajolupa?? Lääkärillä on ilmoitusvelvollisuus poliisille, jos ajoluvan terveyskriteerit eivät täyty. Ja tämä tyyppi on ollut poliisin tiedossa. Miksi ei oo ajoneuvoa otettu pois.

Ranskassa on en ennakkotapauksia. Esim. Lääkäri arvioinut, että tiedossa oleva sairaus ei heikennä kykyä kuljettaa autoa. Sitten ajanut kuolonkolarin em. Tiedossa olevaan sairauteen liittyen ja lääkärille tullut tuomio ja isit vahingonkorvaukset omaisille: 40-v kuollessa omaisille esim. Lapsille korvaus uhrin menetetystä työtulostakin. Toki kuka vain voi saada sen ensimmäisen sykärin tai aivohalvauksen ratissa, mutta nyt tarkoitan tällaista tiedossa olevaa tautia, joka heikentää kykyä toimia moottoriajoneuvon kuljettajana.

Tämä ei lohduta omaisia. Osanotto heille. Mutta lisää uhreja ei tarvita.

Ei pakkohoidossa arvioida koskaan sitä, mitä ihminen voi mahdollisesti tehdä vaan mitä todennäköisesti tulisi lähiaikoina tapahtumaan. Jokainen maallikkokin varmasti tajuaa, että jossain vaiheessa noilla ihmisillä karkaa taas mopo käsistä. Se ei kuitenkaan ole mikään peruste pitää ihmistä loppuelämäänsä sairaalassa suljettujen ovien takana. Mielenterveyspotilaiden kohdalla aivan mikä tahansa on mahdollista. Nykyisen lain puitteissa lääkärit eivät voi valvoa sitä, että ihminen syö lääkkeitään. Osa mielenterveyspotilaista on lisäksi sillä tavalla sairaudentunnottomia, etteivät he koskaan sitoudu hoitoon tai tule käyttämään lääkkeitään. Kun ihminen parantuu mielisairaudesta, hänet täytyy päästää pois sairaalasta, vaikka hän sanoisikin, ettei aio vastaanottaa hoitoa tai syödä lääkkeitään.

Vierailija
56/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No niin, eli osaa ne siis  suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....

Niin, ei muuta syytä kuin vuosikymmeniä jatkuneet vakavat mielenterveysongelmat.

Vierailija
57/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksei lähisukulaiset ole edes saaneet tyypiltä ajokorttia pois jos ovat tienneet tämän tuhoisasta käytöksestä?

Vihje poliisille ettei ole ajokelpoinen, lääkärintarkastuksessa vahvistetaan ja kortti hyllylle.

Luuletko oikeasti, että tuollaiset ihmiset välittävät siitä, että kortti on hyllyllä?

Vierailija
58/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, eli osaa ne siis  suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....

Niin, ei muuta syytä kuin vuosikymmeniä jatkuneet vakavat mielenterveysongelmat.

No mihinkään ulkopuolelta omaksuttuun 'malliin' tai teon oikeutukseen esim. uskonnollisista tai aatteellisista syistä ei sellainen henkilö kuitenkaan puolustuksessaan voi vedota.

Syy kun on vain siinä tekijän omassa mielenterveydessä.

Vierailija
59/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on erittäin vaikea päästä hoitoon, saati saada sairaudentunnotonta hoitoon. Esimerkiksi perheenjäseneni kuvitteli koko ajan ääniä päässään, kaikki vainosivat häntä ja välillä oli virtapiirikin aivoissa, nämä ei silti täyttäneet pakkohoidon kriteerejä. Vasta sitten kun hän alkoi vainoharhoissaan olla selvästi muillekin vaarallinen saatiin hänet osastohoitoon. Siinä sivussa psykoosi ehti syvetä aika pahaksi. Mitä nopeammin vakava mielenterveysongelma hoidetaan, sitä parempi paranemisennuste. Psykoosin ensioireetkin pitäisi ottaa aina tosissaan ja ihmiselle tarjota apua. Meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää monta vuotta jatkuvassa pelossa kunnes eräänä päivänä sukulainen oli tarpeeksi sekaisin viranomaistenkin silmissä. Lääkkeitään hän ei edelleenkään syö ja välillä on parempia ja välillä huonompia jaksoja.

Tälläiset saavat lapsen asumisen kepeästi

Vierailija
60/134 |
29.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Löytyikin ihan asiallinen ketju, kun aloin päivitystä etsiä eilisen tapahtumille. Herää oikeastaan vain yksi kysymys: tuolla mt-historialla, miten miehellä on ollut vielä ajokortti?