Miksi rusinat pullasta eivät kelpaa?

Mulla on vanhempina kaksi puuhastelijaa, eli työteliästä ihmistä jotka ovat täyttäneet vapaa-aikansakin töillä, kuten marjastuksella, halkohommilla, pihatöillä jne. Näistä mikään ei ole rentoa ajanvietettä vaan työtä. Mulla on kuva omasta lapsuudesta että en ole ehkä koskaan ollut todells yhteydessä vanhempieni kanssa, läsnä ja hyväksytty.

Nyt vanhemmat ovat laajentaneet puuhastelun minun oman perheeni kotiin. Eli kylästellessään tiskaavat, pyykkäävät, haravoivat jne. Vaikka emme ole pyytäneet apua näihin töihin. Sen sijaan olemme pyytäneet että leikkisivät ja touhuaisivat lasten kanssa. Lellisivät ja hellisivät enemmän ku omia lapsiaan koskaan ja nauttisivat vain yhdessä olosta. Tämä toive ei ole toteutunut useista pyynnöistä huolimatta vaan lapsenlapset saavat puolikasta (joskus enimmälti negatiivista) huomiota joka kotihommilta liikenee. Asiasta on sanottu ystävällisesti ja riitojakin on saatu aikaiseksi. Miksi 50- ja 60-luvulls syntyneillä on niin vaikea näyttää hyväksyntää ja rakkautta ihan vain olemalla ja antamalla lastenkin vain olla?
Ite nautin suunnattomasti läheisten ystävien ja sukulaisten lasten hellittelystä ja hauskuuttamisesta. Mikä sen parempaa: hauskat jutut meille ja tunteenpurkaukset vanhemmille?