Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa
Nuorehko mies tulee tykö.
”Do you have cigarette?”
Vastaamme kieltävästi, ja jatkamme kävelyä. Ilmassa haisee vahvasti kannabis.
Samalla savukekysymyksellä seurueen jäsenet ovat havaintojemme mukaan aloitelleet keskustelua muutaman kerran aiemminkin.
Emme ehdi askelta pidemmälle, kun sama mies kysyy seuraavan kysymyksen. ”Do you smoke weed?”
Suomeksi kysymys tarkoittaa jotakuinkin: ”Poltatteko ruohoa?” Ruoholla puolestaan tarkoitetaan tällaisessa yhteydessä kannabista. Jatkamme matkaa todeten: ”No, thank you.”
Emme saa tietää, oliko miehen tarkoitus myydä, ostaa, tarjota tai pyytää kannabissavuketta. Vahva viittaus kaupankäyntiin se joka tapauksessa oli.
HS vietti illan Helsingin Torkkelinmäellä sijaitsevassa Pengerpuistossa seuraten, onko puiston elämä niin levotonta ja huumekauppa niin avointa kuin lähistön asukkaat sanovat.
Kysymys ”ruohon” poltosta tuli, kun olimme poistumassa puistosta kymmenen aikoihin illalla. Kävelimme puiston rauhattomimman väylän poikki, jota ohikulkijat siinä vaiheessa jo välttivät. Emme ottaneet väylän varrella seisoskelleeseen porukkaan kontaktia.
Viihtyisä ja kaunis puisto on tunnettu paitsi piknikseutuna, myös suosittuna petankki-, mölkky- ja nyttemmin footbag-pelipaikkana.
HS kertoi viime vuonna, miten alueen asukkaat ovat havainneet puistossa käytävän varsin avointa huumekauppaa jo muutaman vuoden ajan.
Tänä kesänä meno on taas jatkunut. ”Se alkaa lähes minuutintarkasti kolmelta iltapäivällä ja päättyy kymmeneltä”, kertoo puiston viereisen talon asukki.
Hän kertoo olevansa tuskastunut meteliin, joka kaupankäynnin ympärillä raikaa. Puiston länsireunamalle kerääntyy miehen mukaan joka päivä säästä riippumatta 10–20 miestä, jotka soittavat reggaeta ja rupattelevat varsin äänekkäästi.
Miehen mukaan huumeita myydään täysin avoimesti. Samaa kertoivat jo viime vuonna HS:n haastattelemat naapuruston ihmiset.
Nyt ei reggae soi, paitsi hetken ajan kello 21:n aikoihin illalla.
Poliisi on käynyt samana päivänä puhuttamassa puistoon kokoontunutta porukkaa. Edellinen käynti oli edellispäivänä, molemmat asukkaiden pyynnöstä.
Lähitalossa asuva mies kertoo, että poliisin käynnin jälkeen meno rauhoittuu joksikin aikaa, mutta viimeistään muutaman tunnin kuluttua hänen mukaansa kauppa käy ja soitto soi. Lausuma tuntuu pitävän paikkansa, mutta miesporukoiden tavaramerkiksi mainittu musiikki ei enää ala soida.
Kenttäkomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista sanoo, että poliisin silmin Torkkelinmäki on yksi monista paikoista, joissa on levottomuutta.
”On valitettavan yleistä, että huumeet liikkuvat noin avoimesti. Moni tietää omalta asuinalueeltaan paikkoja, joissa tuntematonkin löytää helposti huumeita”, Heinonen sanoo.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
21, sun logiikalla mitään rikollisuutta on turha kieltää, koska se ei kieltämällä lopu kokonaan. Hyvin onneton argumentti.
Enkä nyt siis sano, etteikö kannabista ehkä voisi laillistaa. Sanon vaan, että tuo sun argumenttisi sille on paskaa.
Millä tavalla se on paskaa? Eikö lakien ja kieltojen tarkoitus lähtökohtaisesti ole parantaa ihmisten hyvinvointia? Eikö ole melkoisen selvää, että tällä hetkellä näin ei tapahdu? Silti kannattaa jatkaa kieltoa kieltämisen ilosta vaikka se ei tehoa?
Vierailija kirjoitti:
"Alkujaan kieltolain säätäminen liittyi raittiusaatteen nousuun 1800-luvun loppupuolella. Kieltolakiin kohdistuvat odotukset olivat valtavan suuret. Uskottiin, että kieltolaki lopettaisi tyystin alkoholin käytön Suomessa. Pettymys oli valtava, kun niin ei käynytkään. Suuriin mittoihin paisunut salakuljetus on yksi osoitus siitä, että kieltolaki ei toiminut.
Kieltolaki sai Suomessa ja Jenkeissä sai yritysmaailman tuen, koska yrittäjät luulivat, että enää ei tulla maanantaina darrassa töihin ja sitten on ihmisillä varaa ostaa kulutushyödykkeitä kun rahat ei enää mene kaljaan ja viinaan.
Kieltolaki kaatui etenkin Jenkeissä juuri sen takia, koska se menetti yritysmaailman tuen. Raittiusväen hihhulointi oli vain sivujuonne kieltolaissa. Nythän huumeiden kieltolakia ei haluta purkaa juuri sen takia, että se on monille isoille korporaatioille rahakasta bisnestä.

lisäys: ja on melkoisen kallista. Mutta toki siinä lähtisi pohja aika monelta taholta, kun yhtäkkiä pitäisikin keksiä jotain muuta puuhaa, joten parempi jatkaa näin ja uskotella, että nykyinen toiminta on järkevää.
Vierailija kirjoitti:
21, sun logiikalla mitään rikollisuutta on turha kieltää, koska se ei kieltämällä lopu kokonaan. Hyvin onneton argumentti.
Enkä nyt siis sano, etteikö kannabista ehkä voisi laillistaa. Sanon vaan, että tuo sun argumenttisi sille on paskaa.
Kertoo kyllä kaiken ihmisen yksinkertaisuudesta ja syy-seuraussuhteen ymmärtämättömyydestä, että tosissaan käyttää tällaisia argumenttia. Kyseessä on uhriton rikos, joka on käytänössä sitä, että valtiot ympäri maailmaa ovat julistaneet mielivaltaisen moralismin voimalla sodittavan sodan omia kansalaisiaan vastaan ja rikkovat tällä sodalla ihmisoikeuksia ja yksilön vapautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Alkujaan kieltolain säätäminen liittyi raittiusaatteen nousuun 1800-luvun loppupuolella. Kieltolakiin kohdistuvat odotukset olivat valtavan suuret. Uskottiin, että kieltolaki lopettaisi tyystin alkoholin käytön Suomessa. Pettymys oli valtava, kun niin ei käynytkään. Suuriin mittoihin paisunut salakuljetus on yksi osoitus siitä, että kieltolaki ei toiminut.
Kieltolaki sai Suomessa ja Jenkeissä sai yritysmaailman tuen, koska yrittäjät luulivat, että enää ei tulla maanantaina darrassa töihin ja sitten on ihmisillä varaa ostaa kulutushyödykkeitä kun rahat ei enää mene kaljaan ja viinaan.
Kieltolaki kaatui etenkin Jenkeissä juuri sen takia, koska se menetti yritysmaailman tuen. Raittiusväen hihhulointi oli vain sivujuonne kieltolaissa. Nythän huumeiden kieltolakia ei haluta purkaa juuri sen takia, että se on monille isoille korporaatioille rahakasta bisnestä.
Jep, hyvä pointti! Onhan tällä hetkellä esimerkiksi lääkeyhtiöt varmasti helvetin huolissaan, kun alkaa paljastua, miten monikäyttöinen ja monia lääkkeitä turvallisempi lääke kannabis on. Ja teille, jotka näätte heti punaista, kun puhutaan positiiviseen sävyyn kannabiksesta, vetäkää henkeä. Netistä löytyy todisteita esim. siitä, miten epileptikkolapset ovat saaneet avun kannabiksesta. Voi miettiä, jos omalla kohdalla olisi tilanne, että lapsi on helvetin sairas ja paras apu on sellainen, joka kielletään...
Jäikö lehtijutussa jotakin kertomatta? Miksi toimittajaa lähestyttiin englanninkielellä? Kuka nykyään kuuntelee reggaeta?
Niin kuin tuolla kommentti osiossakin sanotaan niin oikeusvaltiossa uhriton ja sivullisia vaarantamaton teko ei ole rikos. Minä vielä aidosti luulin että tämä piti paikkansa kun olin nuori. Olin naiivi ja uskoin oikeudenmukaisuuteen. Siksi kokeilin mdma:ta ja kannabista ptsd:hen nähdäkseni voisiko ne auttaa, vaikka en pidäkään lääkkeistä, huumeista tai alkoholista noin pääsääntöisesti. Se vasta-reaktio minun kokeiluuni rikkoi uskoni ihmisten hyvyyteen. Minua kohdeltiin kuin pahantekijää, vaikka halusin vapaaehtoisesti testata voisiko noista olla apua. Sanomattakin selvää että ptsd kroonistui, mutta se ei ollut huumeiden vika.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis lailliseksi, niin loppuu tuollainenkin puistokauppaaminen sekä valtio saa hyvät verotulot
EI lopu. Jos kannabis laillistetaan, niin sille tulee vastaava vero kuin alkoholille ja tupakalle eikä valtion monopoli pysty kilpailemaan katukaupan kanssa.
DEA poistanut valheita kannabiksesta nettisivuiltaan.
http://www.safeaccessnow.org/iqa_victory
“The DEA’s removal of these popular myths about cannabis from their website could mean the end of the Washington gridlock” said Steph Sherer, Executive Director of Americans for Safe Access. “This is a victory for medical cannabis patients across the nation, who rely on cannabis to treat serious illnesses. The federal government now admits that cannabis is not a gateway drug, and doesn’t cause long-term brain damage, or psychosis. While the fight to end stigma around cannabis is far from over, this is a big first step.”
DEA:n sivuilla oli väitteitä, että kannabis on porttihuume, aiheuttaa älykkyyden laskua aikuisilla, psykooseja ja keuhkosyöpää.
“DEA:n tekemät yleisten myyttien korjaukset kotisivuillaan voi olla merkki Washingtonin umpikujan avautumisesta. Tämä on voitto kaikille kansakunnan kannabista käyttäville potilaille, joille kannabis merkitsee helpotusta vakavaan sairauteen. Liittovaltio myöntää nyt, että kannabis ei ole porttihuume, ei aiheuta aivovaurioita eikä psykooseja. Vaikka kamppailu kannabiksen ympärille lyödyn stigman poistamiseksi ei ole läheskään ohi, on tämä yksi merkittävä askel", ASA:n toiminnanjohtaja Steph Sherer selittää.
Lain täytäntöönpanon ylimpänä valvojana Jeff Sessionsilla pitää olla käytettävissään tieteellisesti todennettu tietopohja, jotta hän kykenee tekemään perusteltuja päätöksiä liittovaltion huumelakien täytäntöönpanosta. ASA jatkaa kampanjointiaan DEA:n jakaman informaation oikaisemiseksi.
Lähde: Forbes 3.1.2017, Huffington Post 19.1.2017, ArcView Market Research: The State Of Legal Marijuana Markets, The Free Thought Project 13.1.2017, Washington Post 11.1.2017, MPP 6.2.2017, Monitoring Health Concerns Related to Marijuana in Colorado: 2016., Toke Signals 10.2.2017, MassRoots 8.2.2017, Anthony A. Braga, Desiree Dusseault: Can Homicide Detectives Improve Homicide Clearance Rates? Crime & Delinquency 25.11.2016. , MSN 9.2.2017, EAZE tiedote
Alkaa valehtelun aika loppua kun kannabista eniten maailmassa vastustanut järjestö on nyt valheensa myöntänyt. Suomessa tietysti kannabisvastaiset ”opetuslapset” jatkavat samojen juttujen jankuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Siksi kokeilin mdma:ta ja kannabista ptsd:hen nähdäkseni voisiko ne auttaa, vaikka en pidäkään lääkkeistä, huumeista tai alkoholista noin pääsääntöisesti.
Kannabis ei kyllä autta traumaperäiseen häiriöön, vaikka toki jotkut väittävät sen auttavan ihan kaikkeen. MDMA:ta on käytetty terapiassa, mutta ei siitä apua saa ilman terapeutin läsnäoloa. Se aine luo valheellisen kuvitelman, että kaikki on niinkaunista ja ihanaa eikä asiat voisi olla paremmin. Aika paljon ohjausta vaatii, että niissä oloissa pystyy keskittymään muuhunkin kuin aineen aiheuttamaan euforiaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis lailliseksi, niin loppuu tuollainenkin puistokauppaaminen sekä valtio saa hyvät verotulot
Meinaat, että piri, subu/opiaatit, bentsot, mämmi, koksu ja muut kemikaalit häviävät katukaupasta jos kannabis laillistetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis lailliseksi, niin loppuu tuollainenkin puistokauppaaminen sekä valtio saa hyvät verotulot
EI lopu. Jos kannabis laillistetaan, niin sille tulee vastaava vero kuin alkoholille ja tupakalle eikä valtion monopoli pysty kilpailemaan katukaupan kanssa.
Äläpä höpise. Kaikkialla missä kannabista on alettu myydä laillisesti, on kannabiksen katukauppa käytännössä loppunut kokonaan.
Viime kädessa tämäkin asia olisi täysin poliitikkojen ratkaistavissa. Osoittamalla poliisille vain riittävän suuret resurssit, huumekauppaa kaduilta voitaisiin merkittävästi kitkeä.
Toki huumeiden salakuljetus on hieman hankalampi juttu sitten, mutta myös siinä suhteessa poliisien resurssien kasvattaminen merkittävästi auttaisi varmasti asiaa.
Valitettavasti poliitikot ovat nahjuksia, jotka eivät kauheasti edes välitä huumekaupasta(kaan).

Jep, voi miettiä, hakeeko sitä viinipullonsa mieluummin Alkosta vai ostaa pari euroa halvemmalla katukaupasta. Huumeissa yksi isoimpia ongelmia tällä hetkellä on se, ettet voi olla varma, mitä saat. Aika moni vaihtaisi puhtaaseen kamaan, jos se olisi mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Viime kädessa tämäkin asia olisi täysin poliitikkojen ratkaistavissa. Osoittamalla poliisille vain riittävän suuret resurssit, huumekauppaa kaduilta voitaisiin merkittävästi kitkeä.
Toki huumeiden salakuljetus on hieman hankalampi juttu sitten, mutta myös siinä suhteessa poliisien resurssien kasvattaminen merkittävästi auttaisi varmasti asiaa.
Valitettavasti poliitikot ovat nahjuksia, jotka eivät kauheasti edes välitä huumekaupasta(kaan).
Ja se on kaikkien kannalta järkevää, että suljetaan usein varsin heikossa asemassa olevia ihmisiä vankilaan? Riistetään vapaus yli 200 euron päivähintaan? Sieltä vapauduttuaanhan kaikki on usein hyvin ja ongelma on ratkaistu? Missä todellisuudessa jengi oikeasti elää??

No en tarkoittanut kylläkään, että käyttäjiä pitäisi sulkea vankiloihin. Mutta huumeiden myynti kadulla ja huumeiden salakuljetus on asioita joihin voitaisiin puuttua tehokkaammin. Ehkä nyt pelkkä kannabis ei ole vielä kovin vaarallinen aine, mutta jos mennään Jenkkeihin jos on crystal methiä ja crackia ja ties mitä ja jos nämä jutut rantautuu myös Suomeen, niin sitten puhutaankin ihan eri todellisuudesta.

Poliisille kuitenkin olet osoittamassa resursseja esimerkiksi tukipalvelujen sijaan? Kerro toki ihmeessä, mitä muita keinoja poliisilla on tarttua ongelmaan kuin asian vieminen rangaistusjärjestelmään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta huumeiden myynti kadulla ja huumeiden salakuljetus on asioita joihin voitaisiin puuttua tehokkaammin.
Aha. Miten?
Suomessa on n. 7400 poliisia ja pelkästään kannabiksen käyttäjiä on arviolta 300 000. Siihen päälle vielä muiden aineiden käyttäjät. Kiirettä saa poliisilla pitää kun toi 7400 pitää riittää ihan kaikkeen lainvalvontaan.
Lainvalvonta on käytännössä mahdotonta pelkkien rangaistuksien ja väkivallan uhalla, jos kyseessä ei ole Neuvostoliiton kaltainen poliisivaltio, jossa puolet rahoista kuluu lainvalvontaan ja rajavartiointiin. Lainvalvonta on kustannustehokkainta silloin kun lakea kunnioitetaan suht yksimielisesti, mutta päihteiden suhteen näin ei ole, vaan ne ketkä käyttävät, kokevat, ettei valtiolla ole mitään asiaa puuttua henkilökohtaisiin valintoihin, joista ei ole muilla vaaraa/haittaa, ja eivät yksinkertaisesti välitä sellaisista laeista.
Hmmmm. Täällä oli muutama omakohtainen kommentti puistosta. En allekirjoita väitteitä. Asun puiston laidalla olevassa talossa, ikkunat puistolle päin. Kävelen päivittäin ohi monia kertoja. Siellä on kyllä pieni oma porukka, tietyssä kulmassa, heiltä varmasti saa kannabista ostettua. Mut sitä pitää sinne mennä kyselee tai ainakin katsella heitä kysyvän oloisena. Puisto on ollu koko kesän täynnä ihmisiä istuskelemassa/pelailemassa/ hoitamassa istutuksiaan.
Ei ne siellä kierrä ja tuputa. Ihan rauhallista, mitä nyt joku nuorekas porukka kikkattavat pienessä sievässä. Tiedän tämän parin, joka tehtailee koko ajan lehtijuttuja tästä ja rapussammekin on koko ajan lappuja asiasta ja kuinka meidän pitäisi parrikaadeille nousta asiasta. Koko talo naureskelee heille.
Saako edes helsingin kaduilta jäätä vai onko sielläkin myynnissä vain tavallista piriä? Muualta sitä ei ainakaan saa. Hepoakin taitaa Suomessa olla vain stadissa.