Ketä tarvitsette henkisesti? Vai tarvitsetteko ketään?

Miksi kukaan ei ole vastannut? Lähetin aloituksen ja lähdin syömään ajatellen, että ruoan jälkeen tulen sitten selaamaan vastauksia, mutta täällä ei olekaan yhtään.

ap.

Tarvitsen. En kerro nimiä.

Vaihtoehtoina vanhemmat, sisarukset, ystävät, sukulaiset. En ketään.

Miestä ja isää. Eri tarkoituksiin.

Kaikkein eniten tarvitsen kumppaniani, omaa isääni sekä parasta ystävääni ja pikkusiskoani. 

Miehen kanssa on mukava olla ja jutella maailman menosta. Nuoruuden kaveri parin kymmenen vuoden takaa on se jonka kanssa ajatusten nollaaminen on voimavara, jota ilman en halua tulla toimeen.

Muut on aika yhdentekeviä, en erityisemmin kaipaa edes lapseni seuraa. Tietty kiva että töissä on työkavereita joiden kanssa miettiä asioita (suunnittelutyö). Viikon voin olla ja olenkin mielelläni yksin, niin että ainoa sosiaalinen kontakti on kaupan kassa.

-introvertti insinööri-

Miestäni jossain määrin, mutta en välttämättä. Jos hän päättäisi lähteä ja jäisin yksin, selviäisin siitä kyllä.

Äidin kanssa olo tuo aina hyvin seesteisen ja tasapainoisen olon. Äiti tukee aina. Sitten myös joku ystävä joka jakaa elämänkokemuksia, elämäntilannetta, unelmia, turhautumista, kaikkea... Kolmantena sitten poikaystävä jonka kanssa jakaa hellyys ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä. Tällaisella kombinaatiolla elämä sujuisi pitkällekin, mutta itsellä tuntuu että elämässä vähän vuorottelee tietyt henkilöt.

En juuri ketään. Lopultakin jokainen on yksin.

Avomies ja äiti. 

En. Viihdyn enemmän yksin, rasitun jos joudun olemaan pidempiä aikoja muiden ihmisen seurassa. Voisin olla viikkokausia itsekseni, mutta (työt häiritsevät ja) tuttavillani on tapana soitella toisinaan, vaikkei mitään asiaa olisikaan.

Äitiä. Kaipaan niitä puheluita kun itsellä paha olo ja soitin äidille. Äiti aina ymmärsi ja ytitti parhaansa mukaan auttaa. Eipä ole ketään enää joka korvaisi. Äiti kuoli viime lokakuussa.

Kaveri toki on jolle voi puhua, mutta äiti oli aina äiti.