Mitä omaa kivaa teet töissä tehtävien lomassa että jaksat päivän läpi?
Hei, miten te muut saatte työajan kulumaan jouhevammin?
Itse olen huomannut, että keskittymisen herpaantuminen alkaa jo 4 tunnin päästä, mutta pitäisi jaksaa vielä toiset 4 tuntia ilman että menee järjiltään tylsyydestä.
Etenkin jos olet ADHD piirteitä omaava, miten toimit? Minulle tulee ärsyyntynyt
olo enkä yhtään jaksaisi vastata puhelimeen mutta pakko se on ja se on helpompaa kun olen hetken tehnyt jotain aivan muuta.
Työni on siis puhelimeen vastaamista avokonttorissa, joten en
voi esimerkiksi käyttää puhelinta tai käydä missä sivuilla vaan. Ja joudun
istumaan paikoillani, välillä pakosta nousen ylös vaan käymään tekemään jotain
turhaakin. Kovin vahvaa keskittymistä vaativaa tekemistä en voi tehdä puheluiden välissä, koska sitten puhelimen ääni keskeyttää ja se vasta onkin ärsyttävää ja kuluttavaa. En siis voi tehdä sudokuja tai ristikkoja yms.
Itse käytän tällä hetkellä näitä konsteja ja kaipaan uusia ideoita:
- Tauolla menen ulos kävelemään puistoon
- Käyn välillä hakemassa juotavaa tai vaan paperin nenäliinaksi
- Luen netistä työhöni liittyviä asioita
- Opiskelen englantia netistä
- Kun käyn vessassa menen siellä kyykkyyn ja painan pään polvien päälle
ja hengittelen hetken hitaasti.
- Venyttelen
-Kirjoitan tuntemuksiani (pienellä ja suttuisella käsin, ettei vieressä
olijat saa selvää)
- Minulla on sellainen käsijumppa laite jota käytän välillä
- Juttelen vierikavereille
-Otan jotain naposteltavaa mukaan, esim viinirypäleitä, kuivattuja hedelmiä ja popsin niitä
Tämä ei mielestäni ole lusmuilua, tarvitsen vain jotain ihan muuta tekemistä/
ajateltavaa että jaksan keskittyä ja olla vastaanottavainen. Itse asiassa uskon
tutkimuksiin, joiden mukaan aivot eivät jaksa keskittyä kunnolla 20 minuutin jälkeen ja joku ihan minimaalinen taukokin auttaisi taas palautumaan. Yritän tällä hetkellä etsiä luovempia töitä, mutta samalla vähän pelkään että ongelma ei katoa vaikka vaihdan työpaikkaa vaan minun täytyy vain itse "parantaa" työolosuhteitani.
Olisi kiinnostavaa kuulla myös kokemuksia jos joku on vaihtanut työpaikkaa tylsyyden kokemisen takia ja onnistunut pääsemään tästä ongelmasta.
Kommentit (35)
Mullakin asiantuntijatyö ja tykkään työstäni, vaikka kiire onkin. Päivät menee ihan siivillä, harvoin edes pidän kahvitaukoa, yleensä otan kupposen työpisteelle. Avokonttorissa työskentelen ja toki työkavereiden kanssa tulee juteltua. Olen ihan oikeasti tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, muistan yhden aiemman työpaikan missä ei ollut riittävästi hommaa ja se oli ihan kamalaa kun piti 8 tuntia esittää tehokasta.
Luen, surffailen netissä, katon telkkaria, pesen pyykkiä, laitan ruokaa, syön, nukun. Näin parhaina päivinä. Joskus taa juuri ja juuri ehdin syödä.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelen radiota, käyn hakemassa/viemässä posteja, käyn kahvilla, haen vettä, käyn vessassa, arkistoin/vaihdan työtehtävää. Venyttelen ja vaihdan asentoa (sähköpöytä)
Mulla myös täsmälleen nämä. Työskentelen itsekin avokonttorissa. Mitä kiireempi on, sen nopeammin päivät kuluvat. Olen myös huomannut että kun tulen seiskaksi töihin (joustava työaika, voi tulla 7-9), työpäivä tuntuu olevan nopeammin ohi.
Hyppytuntisin runkkaan vessassa. Olen opettaja.
En mitään ehdi, olen erityisluokan ope, en ikinä ehdi pitää edes lounastaukoa varttia enempää. Onneksi päivät on oppilaiden seurassa max. 6h/ pv. Rakastan työtäni kuitenkin.
Katselen nuorempaa hyväkroppaista mieskollegaa ;)
No itse olen ulkotöissä, joten käveltyä ympäriinsä ja venyteltyä tulee paljon. Työn seassa iloni ovat taukojen aikana mandariinien syöminen ja haistelu. Rakastan vaan jumalattomasti haistella mandariineja. Silloin, kun en syö, kuuntelen radiota tai katselen luontoa. Tapanani on myös kelata mielessäni joitakin keksimiäni kohtauksia tarinastani uudelleen ja uudelleen. Toisinaan taas mietin tulevaisuutta ja spekuloin erilaisia asioita, kuten; "Miltä yhteiskunta näyttäisi, jos ei olisi mahdollista käyttää lasia?"
Vierailija kirjoitti:
Meen vessaan. Teen askel-kyykkyjä. Nousen seisoon varpailleni ja kurottelen kattoa. Laitan hiuksia, lisäilen lakkaa, puuteroin. Saatan hyräillä ja tehdä muutamia onnenhyppyjä. Sitten kävelen takasin työpisteelle ja olen kuin uusi ihminen.
Onnenhyppyjä!
Hih, ihanaa..
Käyn ainakin kerran päivässä masturboimassa vessassa. Teen sen yleensä vielä aika äänekkäästi.
ap.. oletko ihan varma, että vierikaverisi haluaa jutella kanssasi aina kun sinulla on tylsää?
Olen metalliduunari, 3-vuorotyö. Yövuoro on joskus tylsä, joten sanon työkavereille meneväni paskalle mutta oikeasti menen vessaan masturboimaan.
Olen kassalla tällä hetkellä töissä (en marketissa joten ei ole koko aikaa kovin kiire). Asiakkaina on paljon miehiä, joita on tietysti kiva tiirailla ajankuluksi. Huvittelen itsekseni esimerkiksi että mitäs jos pitäisi mennä seuraavan kassalle tulevan kanssa sänkyyn. Käytän asiakkaita myös harjoittelukappaleina, välillä tervehdin oikein pirtsakasti, välillä rennon tuttavallisesti. Yritän olla tosi hyvää pataa myös naisten kanssa, kohtaan heidät kuin ystävät. Olen aika epävarma ja toisinaan teen mielikuvaharjoitteluita sen vähentämiseksi kuvittelemalla, että mitäs jos juuri tuo asiakas ajattelisi minua aivan ylitsepääsemättömän karismaattisena ihmisenä ja hänelle tulisi minusta tunne että minä jos joku olen se jonka puoleen kääntyä. Yritän löytää heistä merkkejä asian vahvistamiseksi - hermostuvatko he ja puhuvat siitä hyvästä liikaa, eivätkö uskalla katsoa silmiin, kömpelöityvätkö he jne. Toivon myös ehkä pelastavani jonkun päivän hymyilemällä hyväksyvästi ja lämpimästi - sellaisia kehuja saa usein lukea lehtien palstoilta ja olen sen kerran aikaisemmin asiakkaalta myös kuullut ja kalastelen lisää. Mietin myös että ehkä kohdalleni sattuu osumaan joku syrjäytynyt ja olen hänen ainoa ihmiskontaktinsa koko päivänä. Ehkä jotenkin onnistun palauttamaan hänen uskoaan muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan lyhyen kohtaamisen aikana.
Teen myös omaa empiiristä ihmistutkimustani tekemällä havaintoja yhdistävistä tekijöistä niiden ihmisten välillä, joiden kanssa en uskoisi tulevani toimeen mikäli joutuisin olemaan enemmän heidän kanssaan tekemisissä (opiskelen yliopistossa tutkijaksi, ihan eri alaa, mutta minua kiinnostaa myös psykologia).
Kassalta näkee myös parkkipaikalle, ja on kiva arvailla mihin autoon mikäkin asiakas menee. Bemarimiehet ovat helpoimpia tunnistaa, myös mersumiehet. Muuten, kaikilla tavispapparaisilla on lähes poikkeuksetta Nissan Qashqai, katsokaapas vain.
Tykkään työstäni ja aika kuluu kuin siivillä :)
Kiky toi 6 minuuttia lisää työaikaa, joten olen alkanut viettää noin puoli tuntia per päivä tehden jotain omia juttuja. Surffaan netissä puhelimella vessakopissa istuen, vien muka jonkun paperin toiseen kerrokseen, teen taukojumppaa yms.
Meen vessaan. Teen askel-kyykkyjä. Nousen seisoon varpailleni ja kurottelen kattoa. Laitan hiuksia, lisäilen lakkaa, puuteroin. Saatan hyräillä ja tehdä muutamia onnenhyppyjä. Sitten kävelen takasin työpisteelle ja olen kuin uusi ihminen.