Ensimmäinen ajatus mikä mieleen harrikkaa ajavasta naisesta?
Kommentit (27)
Oman tiensä kulkija. Ei mikään takertujatyyppi, vaan NAINEN joka tietää mitä tekee. Ja tienaakin rutosti!
Vähän sama kuin miehistä. Jos nuori, on matalasti koulutettu ihminen, jonka mielestä harrikka on jotenkin hieno.
Vanhempi voi olla myös korkeasti koulutettu ikäkriisistä kärsivä.
Jos ap on tällainen harrikkaa ajava nainen, niin siinä tapauksessa tulee mieleen, että on kovin kiinnostunut siitä, millaisena häntä pidetään, joten en näkisi häntä minään oman tiensä kulkijana, vaan ainoastaan ns. wannabena.
Muussa tapauksessa en tee minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, millainen harrikkaa ajava nainen on, jos en tiedä hänestä muuta kuin sen, että hän ajaa harrikkaa.
Rehellisesti ensi reaktio on hyi. Mutta sitä en koskaan ääneen sanoisi ja jokainen saa elää elämänsä juuri niinkuin itse parhaaksi näkee.
Harrikka on klisee, jonka haluaa a) sellainen joka haluaa olla klisee: born to be wild ja rocken roll never dies jne. Tai b)nuuka ihminen, joka silti haluaa nauttia moottoripyöräilystä. Tehot on harrikoissa sen verran pieniä, että vakuutusmaksut on alhaiset.
Ihmisten mielikuvat muuttuvat elämäkokemusten myötä. Minullekin tulisi ensimmäisenä mieleen rekkalesbo jos kysyttäisiin joitakin vuosia takaperin ja jos teini-ikäisenä kysyttäisiin niin pitäisin sitä coolina. Nykyinen näkemykseni on lähempänä itsevarmuutta, koska miehiseksi luokiteltuja asioita on hankala toteuttaa ilman että aletaan pitää jotenkin vinksahtaneena. Ja oikeastaan kun olen nähnyt elämäni aikana jonkun itse streotypioimani ihmisen, joka on ollut fiksu ja mukava, niin omat ajatukset ovat vähän hävettäneetkin.
Itsenäinen, vapaudesta nauttiva nainen. Vähän sellainen Virve Rosti-tyylinen look :D
Kateus. Oispa miullakin harrikka.
Tukeva, kuiva tuki ja nahkatakki. Hakee hyväksyntää miehiltä.
Vierailija kirjoitti:
Tukeva, kuiva tuki ja nahkatakki. Hakee hyväksyntää miehiltä.
Kuiva tukka.
Mielikuva leveästi hymyilevästä, +50-vuotiaasta vähän kasvoiltaan punoittavasta ylipainoisesta naisesta, joka on pukeutunut mustaan nahkaan ja hapsuihin, ajamassa haarat levällään harrikallaan, mustat lasit päässään, musta avokypärä, takana punaiseksi värjätty (joskin kulahtanut) pitkä letti heiluu. Kiroilee paljon.
Nainen joka haluaa olla "mies" miesten joukossa. En usko että kovin moni harrikkamies innostuu tuollaisesta naisesta. Mene, tiedä. Täytyy varmaan olla elopainoakin jotta pystyy ajamaan tuollaista, ja eikö sitä ole muutenkin hankala ajaa ja ohjata?
Ekana tulee mieleen äitini, joka ajoi pari vuotta sitten 60-vuotislahjaksi itselleen moottoripyöräkortin, ja osti harrikan.
Ei saanut nuorena ajaa kun oli tyttö, ja nyt toteutti haaveensa :)
Eipä ihmeempää tule mieleen, itsekin ajoin hetken Harrikalla kun kortin sain (olen pienikokoinen ja kyseinen pyörä melkoisen kankea joten vaihdoin "saman konsernin" keveämpään tuotteeseen).
Melusaastuttaja, ostaisi jonkun kunnon pyörän.
Sellainen rock-henkinen ihminen, joka tekee asioita ja pärjää eikä jää sanattomaksi.