Huijaakohan luonto naista synnyttämään yhä uudestaan ja uudestaan saamalla naisen unohtamaan synnytyksen kauhut?

Sain kuudennen lapseni keväällä enkä vieläkään pysty ajattelemaan, että tämä olisi se viimeinen. Kyllä se seuraava on aina ilmoitellut tulostaan ja tälläkin hetkellä saatan olla raskaana (mikä olisi ihanaa). Voin raskaana paremmin kuin muuten voisin; tunne oloni hehkeäksi ja itseni jotenkin merkitykselliseksi. Makuuhuoneenkin puolella juttu luistaa.

Ilman raskautta olen kuin kuihtunut hedelmätön puu. Myönnettäköön, että olen yksi niistä raskausriippuvaisista, mutta yksinkertaisesti elän raskaudesta. Ehkä tämä on periytynyt äidiltäni, sillä minulla on sisaria toistakymmentä ja heilläkin useita lapsia per nuppi.

Ensimmäinen synnytys oli vaikea, joskaan minulle eikä vauvalle jäänyt mitään vaurioita. 

En unohtanut kipua, mutta se ei jäänyt ikään kuin tunnetasolle. Halusin lisää lapsia ja synnytyskokemus ei painanut vaakakupissa mitään. Seuraavat synnytykset olivatkin huomattavasti helpompia. 

Näinhän väitetään kyllä, että luonto puhdistaa mielen ja lapsilukuun harvoin vaikuttavat synnytyskokemukset. Toisaalta harva autoiluakaan jättää, vaikka olisi hyvinkin traumattisessa kolarissa. Läheiset voivat kuolla ja itse vammautua. Että onko synnytys sinänsä poikkeus?

Täytyy muistaa aina näiden kauhukertomusten kohdalla, että vakava-asteisia repeymiä syntyy alle prosentille synnyttäjistä ja nämäkin pystytään pääosin korjaamaan. Täydellinen pidätyskyvyttömyys on äärimmäisen harvinainen. 

Esim. selkäleikkauksessa pysyvän vamman saaminen on kymmenkertainen riski. 

Itse jätin lapsiluvun yhteen synnytyksen takia.

Mua ei ainakaan huijaa kun en tee ollenkaan:D

Mulle se oli elämäni mahtavin kokemus! Sattuihan se hetkittäin joo, mutta onhan sitä paljon muitakin juttuja, jotka sattuu eikä saa tätä ihanaa palkintoa:)