Miten saadaan lapsi tottelemaan?

Uskon että paljon vaikuttaa temperamentti. Itselläni 3-vuotias, joka tottelee käytännössä aina. Toki olen aina ollut tiukka; jos jotain sanon, pidän siitä kiinni ja jos jollain uhkaan, sen myös aina toteutan (siis tyylillä "nyt jos vielä teet asian X, lähdemme pois" ja sitten myös lähdemme jne.).

Toisaalta pyrin myös toteuttamaan molemminpuolista kunnioitusta - lapsella on lupa protestoida ja kertoa oma mielipiteensä (siis verbaalisesti, kiljuntaa ja karjuntaa en kuuntele enkä huomioi). Lasta saa kiukuttaa - onhan aikuisillakin huonoja päiviä. Olen pyrkinyt vaan opettamaan niin, että kiukku osoitetaan joko puheella tai sitten kotona raivoamalla - julkisilla paikoilla ehdoton kielto karjua ja raivota, sitä tosin lapsi ei ole tehnyt pariin vuoteen.

Pyrin myös siihen, että lapsi saa mennä ja toteuttaa itseään - kiville on lupa kiivetä, kävelytiellä saa juosta jne., koska sitten kun jotain kielletään tai pyydän lasta lähelleni, on ne ns. "spessuhetkiä", jolloin lapsikin tietää että nyt on se hetki, kun on pakko olla kauniisti. Ja tosiaan en rankaise, mutta säännöt on selvät - jos kaupassa alkaa perseily, samantien ulos kaupasta. Jos käskystä ei odota, joutuu pitämään kädestä kiinni (kyllä, tämä on lapselle valtava ei-kiitos :D) jne.

Olen yh, joten olen pyrkinyt tekemään elämän mahdollisimman helpoksi, koska lapsi on pakko ottaa mukaan lähes kaikkialle. Siksi olen ollut "natsi" ihan pienestä asti.

Mä uskon kanssa että temperamentti vaikuttaa, mutta kasvatuksessa tärkeintä on johdonmukaisuus ja se että temppuilusta on seurauksia heti eikä joskus viikon päästä.  Me esimerkiksi jäädään pois bussista  ja kävellään loppumatka jos siellä huudetaan, ei totella tai potkitaan edessä olevaa penkkiä.

Omat lapset ovat yleensä hyvin käyttäytyvät 3 ja 5-vuotiaat. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon että paljon vaikuttaa temperamentti. Itselläni 3-vuotias, joka tottelee käytännössä aina. Toki olen aina ollut tiukka; jos jotain sanon, pidän siitä kiinni ja jos jollain uhkaan, sen myös aina toteutan (siis tyylillä "nyt jos vielä teet asian X, lähdemme pois" ja sitten myös lähdemme jne.).

Toisaalta pyrin myös toteuttamaan molemminpuolista kunnioitusta - lapsella on lupa protestoida ja kertoa oma mielipiteensä (siis verbaalisesti, kiljuntaa ja karjuntaa en kuuntele enkä huomioi). Lasta saa kiukuttaa - onhan aikuisillakin huonoja päiviä. Olen pyrkinyt vaan opettamaan niin, että kiukku osoitetaan joko puheella tai sitten kotona raivoamalla - julkisilla paikoilla ehdoton kielto karjua ja raivota, sitä tosin lapsi ei ole tehnyt pariin vuoteen.

Pyrin myös siihen, että lapsi saa mennä ja toteuttaa itseään - kiville on lupa kiivetä, kävelytiellä saa juosta jne., koska sitten kun jotain kielletään tai pyydän lasta lähelleni, on ne ns. "spessuhetkiä", jolloin lapsikin tietää että nyt on se hetki, kun on pakko olla kauniisti. Ja tosiaan en rankaise, mutta säännöt on selvät - jos kaupassa alkaa perseily, samantien ulos kaupasta. Jos käskystä ei odota, joutuu pitämään kädestä kiinni (kyllä, tämä on lapselle valtava ei-kiitos :D) jne.

Olen yh, joten olen pyrkinyt tekemään elämän mahdollisimman helpoksi, koska lapsi on pakko ottaa mukaan lähes kaikkialle. Siksi olen ollut "natsi" ihan pienestä asti.

Tää kuulostaa samalta, mihin olen itse pyrkinyt. En ehkä ole ollut ihan noin tiukka, pitäisi varmaan. Mitä teet jos et voi lähteä pois tms? Joskus on pakko tehdä joku juttu loppuun tai esim yökyläilystä sukulaisilla ei voi lähteä kesken pois. Esikoisellani on kyllä valtava temperamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että paljon vaikuttaa temperamentti. Itselläni 3-vuotias, joka tottelee käytännössä aina. Toki olen aina ollut tiukka; jos jotain sanon, pidän siitä kiinni ja jos jollain uhkaan, sen myös aina toteutan (siis tyylillä "nyt jos vielä teet asian X, lähdemme pois" ja sitten myös lähdemme jne.).

Toisaalta pyrin myös toteuttamaan molemminpuolista kunnioitusta - lapsella on lupa protestoida ja kertoa oma mielipiteensä (siis verbaalisesti, kiljuntaa ja karjuntaa en kuuntele enkä huomioi). Lasta saa kiukuttaa - onhan aikuisillakin huonoja päiviä. Olen pyrkinyt vaan opettamaan niin, että kiukku osoitetaan joko puheella tai sitten kotona raivoamalla - julkisilla paikoilla ehdoton kielto karjua ja raivota, sitä tosin lapsi ei ole tehnyt pariin vuoteen.

Pyrin myös siihen, että lapsi saa mennä ja toteuttaa itseään - kiville on lupa kiivetä, kävelytiellä saa juosta jne., koska sitten kun jotain kielletään tai pyydän lasta lähelleni, on ne ns. "spessuhetkiä", jolloin lapsikin tietää että nyt on se hetki, kun on pakko olla kauniisti. Ja tosiaan en rankaise, mutta säännöt on selvät - jos kaupassa alkaa perseily, samantien ulos kaupasta. Jos käskystä ei odota, joutuu pitämään kädestä kiinni (kyllä, tämä on lapselle valtava ei-kiitos :D) jne.

Olen yh, joten olen pyrkinyt tekemään elämän mahdollisimman helpoksi, koska lapsi on pakko ottaa mukaan lähes kaikkialle. Siksi olen ollut "natsi" ihan pienestä asti.

Tää kuulostaa samalta, mihin olen itse pyrkinyt. En ehkä ole ollut ihan noin tiukka, pitäisi varmaan. Mitä teet jos et voi lähteä pois tms? Joskus on pakko tehdä joku juttu loppuun tai esim yökyläilystä sukulaisilla ei voi lähteä kesken pois. Esikoisellani on kyllä valtava temperamentti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että paljon vaikuttaa temperamentti. Itselläni 3-vuotias, joka tottelee käytännössä aina. Toki olen aina ollut tiukka; jos jotain sanon, pidän siitä kiinni ja jos jollain uhkaan, sen myös aina toteutan (siis tyylillä "nyt jos vielä teet asian X, lähdemme pois" ja sitten myös lähdemme jne.).

Toisaalta pyrin myös toteuttamaan molemminpuolista kunnioitusta - lapsella on lupa protestoida ja kertoa oma mielipiteensä (siis verbaalisesti, kiljuntaa ja karjuntaa en kuuntele enkä huomioi). Lasta saa kiukuttaa - onhan aikuisillakin huonoja päiviä. Olen pyrkinyt vaan opettamaan niin, että kiukku osoitetaan joko puheella tai sitten kotona raivoamalla - julkisilla paikoilla ehdoton kielto karjua ja raivota, sitä tosin lapsi ei ole tehnyt pariin vuoteen.

Pyrin myös siihen, että lapsi saa mennä ja toteuttaa itseään - kiville on lupa kiivetä, kävelytiellä saa juosta jne., koska sitten kun jotain kielletään tai pyydän lasta lähelleni, on ne ns. "spessuhetkiä", jolloin lapsikin tietää että nyt on se hetki, kun on pakko olla kauniisti. Ja tosiaan en rankaise, mutta säännöt on selvät - jos kaupassa alkaa perseily, samantien ulos kaupasta. Jos käskystä ei odota, joutuu pitämään kädestä kiinni (kyllä, tämä on lapselle valtava ei-kiitos :D) jne.

Olen yh, joten olen pyrkinyt tekemään elämän mahdollisimman helpoksi, koska lapsi on pakko ottaa mukaan lähes kaikkialle. Siksi olen ollut "natsi" ihan pienestä asti.

Tää kuulostaa samalta, mihin olen itse pyrkinyt. En ehkä ole ollut ihan noin tiukka, pitäisi varmaan. Mitä teet jos et voi lähteä pois tms? Joskus on pakko tehdä joku juttu loppuun tai esim yökyläilystä sukulaisilla ei voi lähteä kesken pois. Esikoisellani on kyllä valtava temperamentti.

Vähän jopa "nolottaa" sanoa, mutta aika harvoin tarvitsee tuota uhkausta toteuttaa - lapsi kun tosiaan on tottelevainen (kiitos sille, että peri isänsä eikä äitinsä temperamentin :D) ja tottelee viimeistään uhkauksesta. Mutta olen käyttänyt myös lahjontaa/uhkailua vähän tilanteeseen soveltaen - esimerkiksi kerran mun oli pakko mennä hammaslääkäriin akuutisti niin, että lapsi tuli mukaan. Valitsin jo etukäteen lahjonnan, sanoin, että jos olet oikein kauniisti niin saat valita jonkun kivan jutun itsellesi (hän istui kuin enkeli ja valitsikin uudet kesäkengät itselleen palkinnoksi, muistutin vielä että saat nämä koska olit niiiin kauniisti että äiti tuli oikein iloiseksi, korostaakseni sen hyvän käytöksen kantamaa hedelmää).

Painotan vielä, että itsellä siis ei ole kokemusta oikein hankalasta lapsesta eli ymmärrettävästikin joku kunnon uhmaavan lapsen äiti voi pudistella päätään naureskellen neuvoilleni, koska mulla tosiaan on niin tasainen lapsi. Toki jos pelleilyä kielloista huolimatta on, niin sitten jää paitsi jostain - kylässä esim. surutta jää sitten ilman esim. jätskiä, vaikka muut söisi, jos ei osata olla. Tässäkin toki avaimena etukäteen kerrottu "uhkaus" - en yllättäen päätä että no nyt et saakkaan kun et ollut kivasti. Varoitan aina etukäteen, ja muistutan myös varoituksesta, jotta hän tietää mitä seuraamuksia käytöksellään on.

T. Lainaamasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että paljon vaikuttaa temperamentti. Itselläni 3-vuotias, joka tottelee käytännössä aina. Toki olen aina ollut tiukka; jos jotain sanon, pidän siitä kiinni ja jos jollain uhkaan, sen myös aina toteutan (siis tyylillä "nyt jos vielä teet asian X, lähdemme pois" ja sitten myös lähdemme jne.).

Toisaalta pyrin myös toteuttamaan molemminpuolista kunnioitusta - lapsella on lupa protestoida ja kertoa oma mielipiteensä (siis verbaalisesti, kiljuntaa ja karjuntaa en kuuntele enkä huomioi). Lasta saa kiukuttaa - onhan aikuisillakin huonoja päiviä. Olen pyrkinyt vaan opettamaan niin, että kiukku osoitetaan joko puheella tai sitten kotona raivoamalla - julkisilla paikoilla ehdoton kielto karjua ja raivota, sitä tosin lapsi ei ole tehnyt pariin vuoteen.

Pyrin myös siihen, että lapsi saa mennä ja toteuttaa itseään - kiville on lupa kiivetä, kävelytiellä saa juosta jne., koska sitten kun jotain kielletään tai pyydän lasta lähelleni, on ne ns. "spessuhetkiä", jolloin lapsikin tietää että nyt on se hetki, kun on pakko olla kauniisti. Ja tosiaan en rankaise, mutta säännöt on selvät - jos kaupassa alkaa perseily, samantien ulos kaupasta. Jos käskystä ei odota, joutuu pitämään kädestä kiinni (kyllä, tämä on lapselle valtava ei-kiitos :D) jne.

Olen yh, joten olen pyrkinyt tekemään elämän mahdollisimman helpoksi, koska lapsi on pakko ottaa mukaan lähes kaikkialle. Siksi olen ollut "natsi" ihan pienestä asti.

Tää kuulostaa samalta, mihin olen itse pyrkinyt. En ehkä ole ollut ihan noin tiukka, pitäisi varmaan. Mitä teet jos et voi lähteä pois tms? Joskus on pakko tehdä joku juttu loppuun tai esim yökyläilystä sukulaisilla ei voi lähteä kesken pois. Esikoisellani on kyllä valtava temperamentti.

Poikkeustilanteet menevät sitten miten menevät. Niiden painoarvo kasvatuksessa on kuitenkin pieni. Itse hoidan sellaiset tilanteet yleensä rauhoittumisen kautta, jos yökylässä alkaa riehunta, lähden lapsen kanssa toiseen huoneseen tai pihalle että tilanne rauhoittuu. Jos kylässä alkaa vaikka sikailu ruokapöydässä, lopetan ruokailun siihen aivan kuin kotonakin.

Ja sitten muistan tietysti että taapero on vasta taapero joka vielä opettelee käyttäytymistä ja itsehillintää. Hyväkäytöksinenkin muksu sooloilee joskus, eikä maailma siihen kaadu.

Mutta lapsen temperamentti vaikuttaa ehdottomasti eniten siihen, miten helposti vanhemman johdonmukainen kasvatus kantaa hedelmää.

-eri

Ensimmäinen vastaaja kommentoi vielä myös tuohon, että taapero on vasta taapero.

Mainitsin olleeni aina "natsi" kasvatuksessa, mikä pitää paikkansa, mutta aina huomioiden sen että pieni lapsi on pieni lapsi. Meillä ei myöskään jäädä vellomaan huonoihin hetkiin - toki käytän niitä muistutuksena ("muistatko silloin paikassa X kun tapahtui Y etkä saanut Z?") jos homma meinaa karata käsistä, mutta muuten pyrin aina lähestymään positiivisen kautta ja olemaan anteeksiantavainen lapselle. Teenhän minäkin yhä aikuisena virheitä, saatan minäkin joskus menettää malttini "väärässä" tilanteessa tai käyttäytyä normaalia ikävämmin.

Uskon, että parhaiten lapsi oppii oikean ja väärän nimenomaan kehujen kautta - muistutan usein myös tyylillä "muistatko kun olit niiiin kauniisti silloin ja sait X?", "voi että sä olet taas hienosti, äiti on tosi iloinen kun oot noin reipas!".

Ja ymmärtäväisenä haluan myös tehdä lapselle selväksi, että ymmärrän jos häntä kiukuttaa. Ymmärrän, että asiat harmittavat ja välillä suututtaa - hyväksyn sen. Ymmärtäväisyydellä pyrin myös siihen, että lapsi oppisi käsittelemään ja kontrolloimaan tunteitaan sekä purkamaan ne "mieluisalla" tavalla (= verbaalisesti), jolloin kaikilla on helpompi olla ja lapsikin tulee ymmärretyksi paremmin. Lapseni esim. sanoo "mua itketti se ku me ei enää voitu olla siellä puistossa", joka on helppo ottaa vastaan ja todeta että äiti ymmärtää sen että se harmittaa, ja me voidaan mennä myöhemmin uudelleen jnejnejne.

Hyviä neuvoja on tullut, kiitos niistä. Oikeastaan näin olen pyrkinyt toimimaankin. Sain tästä tukea omille kasvatusmenetelmilleni, välillä meinaa loppua usko. Pitää ehkä taas päivittää rangaistuspolitiikkaa ikätasoon sopivaksi.

Lapsen samanikäisellä serkulla on tosi tasainen luonne ja minä olen usein saanut vähän huonon äidin leiman lapsen temperamentin takia. Joskus vihlaillaan adhd diagnooseilla, vaikka tiedän, ettei semmoista ole. On vain tuo temperamentti.

Ap