Hoitajat,miten jaksatte hoitaa työssänne ilkeitä potilaita tai asiakkaita?

Huumorintajulla, en ota itseeni heidän sanomisiaan ja ajattelen että he ovat vain pahalla tuulella eikä se ole mitään henkilökohtaista. Olen muistisairaiden osastolla töissä.

En kestänytkään. Tai siis fyysista uhkaa ja väkivaltaa en kestänyt, haukkuminen ei haitannut.

Kai sitä pitää vaan ajatella että päässä niillä viiraa ja opetella käsittettelemn niitä.

Hoisin väkivaltaisia dementikkoja vuosikausia, vaikka kuinka ytitti olla varuillaan ja väkivaltaisimpiahan ei edes hoideta yksin, niin siitä huolimatta tuli nyrkistä ja muistoina on raapima- ja puremisjälkiä.

Lopulta väsyin ja vaihdoin alaa.

Ammattilainen huomioi aina sen, että asiakas on altavastaajana aina. Mitään ei voi ottaa henkilökohtaisesti! Sairaus voi muuttaa ihmisen mielen ja käytöksen. Pitää ymmärtää, että se ilkeily ym. On se sairaus joka puhuu. Kannattaa kasvattaa omaa luonnetta, että jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä pitää vaan ajatella että päässä niillä viiraa ja opetella käsittettelemn niitä.

Itsellä auttaa juuri tuo että tiedän pääni sisällä että potilas on sairas päästään ja ei ehkä puhuisi noin jos olisi terve

Vierailija kirjoitti:

Ammattilainen huomioi aina sen, että asiakas on altavastaajana aina. Mitään ei voi ottaa henkilökohtaisesti! Sairaus voi muuttaa ihmisen mielen ja käytöksen. Pitää ymmärtää, että se ilkeily ym. On se sairaus joka puhuu. Kannattaa kasvattaa omaa luonnetta, että jaksaa.

99% näin. Toki täytyy muistaa, että jotkin ihmiset on mulkkuja ilman sairauttakin. Itse kotihoidossa työskentelevänä olen muutamia kertoja keskeyttänyt käynnin asiakkaan kettuilun vuoksi. Silloin ei ole kyse siitä, että asiakkaalla olisi dementian tai mt-ongelmien aiheuttamaa tahatonta käytöstä, vaan puhdasta narsistista käytöstä. Silloin laitan rajat heti, ja totean, että asiakkaalla on mahdollisuus käyttäytyä asiallisesti tai poistun.

Silloin tilanne kirjataan hyvin ja jatkossa käydään toisen hoitajan tai vartijan kanssa.

Dementikot, mt-asiakkaat, kipupotilaat ja kuolevat ymmärrän, mutta ihan kaikkea en niele.

Joskus se on vaikeaa ja tulee paha mieli. Mulla ei ehkä vielä ole kehittynyt sellainen taito suodattaa ilkeitä kommentteja, mutta toivon että sekin tässä iän ja kokemuksen myötä karttuu. Olen vasta valmistunut sairaanhoitaja ja muutaman kerran on tullut eteen tilanteita, missä potilas on puhunut ja käyttäytynyt ala-arvoisesti. Tiedostan sen, että kivut, huoli yms tekee monesta aggressiivisen ja ilkeän. Myöskin sen tiedostan, että olen tämän ammatin valinnut. Siltikin olen sitä mieltä, että kaikkea ei pidä meidänkään sietää. N24

Kaikkeen tottuu...

Kyllä mua ainakin vituttaa ja suunnattomasti tietyt asiakkaat. Aika jeesustelua sanoa, että sairaus muuttaa yms lässynlässyn. Ymmärrän tämän dementikkojen yms suhteen, mutta näitä  yksinkertaisesti vittumaisia ihmisiä esim, päivystyksissä on  aina se 5 % asiakkaista.  Siis puhutaan ilkeistä ja vittumaisista ihmisistä. Sairaat ihmiset on eri asia. Nämä " veronmaksajien helmet"  ( omasta mielestään) ovat niitä hankalimpia, sitten tietty nämä "joka instanssille joka päivä kaikesta valittavat"- asiakkaat. Kakista eniten syyt saa tietenkin niskaansa se, jolla ai ole osaa eikä arpaa tiettyihin asioihin. Mutta niin saadaan taas omaa mieltä kevennettyä.  Ja metsä ei todellakaan vastaa niin kuin siihen huudetaan. Kaunis ajatus, mutta ei päde terv.huollossa:)

Paha mieli ei ole koskaan tullut, suoranaiseen vi..luun vastaan, että minä olen auttamassa enkä kuuntele aiheetonta kiukuttelua, tarvittaessa lähden pois ja palaan kun toinen on rauhoittunut. Kerron myös tämän että palaan kun yhteistyö taas sujuu.

Dementikoilta tai mt-ongelmaisilta törkeän puheen antaa mennä ohi, lähinnä, sisäisesti, hymyilyttää että kylläpä osaa sanoa ilkeästi.

Ei kai työtä jaksaisi jos kaiken ottaisi itseensä, pitää tuntea itsensä ja välillä kuulee ihan totuuksia itsestä, onpas sulla läskiperse, mitäs siihen sanoo, kun kerran on. Toisen on vaan suodattimet tukossa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ainakin vituttaa ja suunnattomasti tietyt asiakkaat. Aika jeesustelua sanoa, että sairaus muuttaa yms lässynlässyn. Ymmärrän tämän dementikkojen yms suhteen, mutta näitä  yksinkertaisesti vittumaisia ihmisiä esim, päivystyksissä on  aina se 5 % asiakkaista.  Siis puhutaan ilkeistä ja vittumaisista ihmisistä. Sairaat ihmiset on eri asia. Nämä " veronmaksajien helmet"  ( omasta mielestään) ovat niitä hankalimpia, sitten tietty nämä "joka instanssille joka päivä kaikesta valittavat"- asiakkaat. Kakista eniten syyt saa tietenkin niskaansa se, jolla ai ole osaa eikä arpaa tiettyihin asioihin. Mutta niin saadaan taas omaa mieltä kevennettyä.  Ja metsä ei todellakaan vastaa niin kuin siihen huudetaan. Kaunis ajatus, mutta ei päde terv.huollossa:)

Varmasti esim vastaanotossa kun oletus on räkätautisen kohdalla että sillä on räkätauti, eikä päätauti suhtautuminen on vaikeampaa kuin laitoksessa jossa hoidetaan pääasiallisesti jonkun sortin päätautia. Toivottavasti ketään ei nyt loukkaa "asiantuntija diagnoosit".

11

Vierailija kirjoitti:

Ammattilainen huomioi aina sen, että asiakas on altavastaajana aina. Mitään ei voi ottaa henkilökohtaisesti! Sairaus voi muuttaa ihmisen mielen ja käytöksen. Pitää ymmärtää, että se ilkeily ym. On se sairaus joka puhuu. Kannattaa kasvattaa omaa luonnetta, että jaksaa.

Tämä ei mene näin. Tästä on jo paljon tutkimustietoa. Toistuva henkiselle tai fyysiselle väkivallalle altistuminen työssä kuormittaa voimakkaasti ja on yhteydessä mm alanvaihtoon ja sairauslomiin. Jos kaiken uhkailun ym ohittaa plan kohautuksella, ihminen on jo aika kyynistynyt. Olen itse työväkivallan suhteen ns korkean riskin työpaikalla. 'Ei tunnu missään" ei ole terve reaktio, jos esim henkeäsi on juuri uhattu. Näiden tilanteiden purkuun tarvitaan työpsykologia, työnohjausta, kollegoiden tukea ja usein sairauslomaa. Ja on vissi ero onko uhkauksia latelee esim dementikko tai sitten jäänkylmä psykopaatti.

Onneksi hyvin vaikeat potilaat ,/omaiset ovat harvinaisia. Heistä yrittää päästä pian eroon ja puhua heille mahdollisian vähän, sillä kaikki mitä sanoo, provosoi vain lisää, jotkut jopa äänittävät esim.puheluita.

Tavallisten vihaisten, tyytymättömien ja ahdistuneiden kanssa tulee kyllä toimeen heitä aidosti kuuntelemalla ja parhaansa mukaan auttamalla, hoitamista on usein vain kuunteleminen, pahan olon aiheuttamien tunteiden vastaanottaminen, edes ratkaisua ongelmaan ei aina tarvita.

Työskentelen kehitysvammaisten asumisyksikössä, ja yritän pitää töissä mielessä sen, että valitettavan monelle asiakkaalle me ohjaajat ja hoitajat olemme heidän ainoat todelliset kontaktinsa muiden kehitysvammaisten ohella. Heidän elämänpiirinsä on niin pieni, että ei siinä ole ketään muutakaan, joka ottaisi vastaan sen turhautumisen tai kiukun, kun on huono päivä. Töissä päällä on ns. ammattiminä, johon se kiukku ja haukkuminen ei tartu, koska usein syyt sen huonon käytöksen takana ovat hyvinkin moninaiset. Fyysinen uhka on onneksi nykyisessä työssä todella harvinaista.

Eihän siinä pitäis kenelläkään olla ongelmaa, jos on yhtään empatiakykyä ja ymmärrystä ihmismielen toimintaa kohtaan. Toinen ihminen on surullinen ja/tai ahdistunut ja/tai yksinäinen, ni tietysti se purkaa sitä oloa. Mä ite koen olevani etuoikeutettu, et just mulle uskaltavat näyttää paskimmat piirteensä. Muutenki ihmettelen miks suomalaiset pelkää konflikteja (sanallisia siis) ja eivät kestä yhtään edes rakentavaa kritiikkiä. 

Kaikista ilkeimpien tai muuten henkisesti hyvin raskaiden potilaiden suhteen olemme osastollamme päättäneet, että kenenkään ei tarvitse hoitaa kyseistä potilasta kahta päivää peräkkäin. Yhden vuoron aina jotenkin sinnittelee. Lisäksi tieto siitä, että potilas on lähiaikoina kuitenkin kotiutumassa, auttaa.