Miten ihmeessä on mahdollista yhdistää lasten hoitaminen, uran luominen, harrastaminen ja ystävien tapaaminen?

Eiiiiii! Ei taas. Tää keskustelu käytiin jo ja se oli uuvuttava.

Palkkaamalla apua ja keskittymällä johonkin noihin liian vähän. Harrastus on helppo, "ura" helppoa paskaduunia, ystävät kynnysmattoja tai lapset heitteillä.

Kyllä jostain noista on luovuttava, kaikkea ei voi saada samaan aikaan.

Jos saat palkintosi harrastuksista niin hyvä niin. Miksi haluaisit elämältä enempää? Onko edes enempää?

Olemalla realisti, jos haluaa uraa, jättää sinappikoneet pois jne....

Vierailija kirjoitti:

Eiiiiii! Ei taas. Tää keskustelu käytiin jo ja se oli uuvuttava.

Sori, en päivystä palstalla koko ajan. :D

Vierailija kirjoitti:

Palkkaamalla apua ja keskittymällä johonkin noihin liian vähän. Harrastus on helppo, "ura" helppoa paskaduunia, ystävät kynnysmattoja tai lapset heitteillä.

Kyllä jostain noista on luovuttava, kaikkea ei voi saada samaan aikaan.

Eiks naisten pitänyt feminismin myötä "saada kaikki" (have it all)? Ja tää ei ole mikään feminismin kritiikki. Mutta onko tässä nyt tehty katteettomia lupauksia?

Naiselle on kaikki tuo mahdollista, jos on mies joka hoitaa aidosti puolet tai jopa enemmän.

Peruspulliaismiehen kanssa ei onnistu. Yritin.

Sitä on jo ihmeissään yhen vauvan kanssa, ei oo aikaa syödä, nukkua kunnolla, saati siivota tai kokata tai pyykätä. Ja vieläkö tässä pitäs ajatella urheilua ja uraakin 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkkaamalla apua ja keskittymällä johonkin noihin liian vähän. Harrastus on helppo, "ura" helppoa paskaduunia, ystävät kynnysmattoja tai lapset heitteillä.

Kyllä jostain noista on luovuttava, kaikkea ei voi saada samaan aikaan.

Eiks naisten pitänyt feminismin myötä "saada kaikki" (have it all)? Ja tää ei ole mikään feminismin kritiikki. Mutta onko tässä nyt tehty katteettomia lupauksia?

Tällä on perinteisesti tarkoitettu uraa ja perhettä. Kyllä kaksi asiaa voi aidosti saada suht helpostikin. Ap puhui jostain palkitsevasti harrastuksestakin, ei se enää sovi kuvioon. Jos teet täysipäiväistä aivotyötä ja harrastus on joku paljon aikaa vievä (soittimen soitto, kilpatason urheilu, fitness..) siihen se vapaa-aika menee.

Mutta asettamalla riman riittävän matalalle voi saada kaikki neljä osa-aluetta: sen ihan ok duunin, pari lasta, hyviä ystäviä ja käydä jumpalla. Vaativa työ, suurperhe, kilpaurheilu ja laaja sosiaalinen verkosto ei vain onnistu.

Älä hanki lapsia.

Nuorena sitä jaksaa, ja loppujen lopuksi kysymys on vain noin 10 vuoden jaksosta, jos vaikka pari kolme lasta saa aikaiseksi.  Onhan se työlästä, ja vaatii kummankin vanhemman asennoitumista siihen, että homma hoidetaan. 

Voi saada mutta ei silloin, kun lapset on ihan pieniä eikä yleensä ilman ulkopuolista apua.

Ihmisillä on niin erilaisia organisointitaitoja. Toisille aikuisille on riittävästi haastetta saada töissä hoidettua kaikki asiat ja toiset pystyy klaaraamaan sen ohessa paitsi omat niin myös lasten harrastukset.

Olennaista kai on elää oman näköistä elämää ja vielä niin, ettei pala loppuun.

Mua niin naurattaa, kun joku sanoo, että lapsi ei muuta elämässä mitään. Kyllä se vie tosi pitkäksi ajaksi vanhempien vapauden päättää omasta ajankäytöstään. Ja olisin kyllä huolestunut, jos ajankäyttö ei mitenkään muuttuisi vauvan myötä. Sitten kun lapset kasvaa, ajankäyttö perheessä muuttuu.

Ei mitenkään mahdollista saada kaikkea tai sitten pitää olla palkattuja lastenhoitajia...... Elämä on valintoja.

Pelkästään vaativan työn yhdistäminen johonkin "intohimoiseen" harrastamiseen on hankalaa.

Yleensä joutuu tekemään kaikissa asioissa kompromisseja.

Ja miten vielä katsoa Netflixistä kaikki sarjat lisäksi?

Hanki harrastuksia, joiden tiimoilta tapaat myös ystäviäsi. Hanki tarvittaessa apua lastenhoitoon. Jakakaa puolison kanssa vastuita. Opettele priorisoimaan töissä ja kotona.

Vierailija kirjoitti:

Voi saada mutta ei silloin, kun lapset on ihan pieniä eikä yleensä ilman ulkopuolista apua.

Ihmisillä on niin erilaisia organisointitaitoja. Toisille aikuisille on riittävästi haastetta saada töissä hoidettua kaikki asiat ja toiset pystyy klaaraamaan sen ohessa paitsi omat niin myös lasten harrastukset.

Olennaista kai on elää oman näköistä elämää ja vielä niin, ettei pala loppuun.

Mua niin naurattaa, kun joku sanoo, että lapsi ei muuta elämässä mitään. Kyllä se vie tosi pitkäksi ajaksi vanhempien vapauden päättää omasta ajankäytöstään. Ja olisin kyllä huolestunut, jos ajankäyttö ei mitenkään muuttuisi vauvan myötä. Sitten kun lapset kasvaa, ajankäyttö perheessä muuttuu.

Ei muuten riitä organisointitaidot mihinkään, kun oma jaksaminen jää kesken. Tuolla sanottiin, että kaiken saaminen onnistuu jos puoliso hoitaa puolet lapsista, mutta se edellyttää, että itse pitäisi jaksaa se toinen puoli uran ja kaiken muun lisäksi.

Lasten hoito ja heidän kanssaan touhuaminen on mulle harrastus. Ystäviä näen viikoittain kerran tai useammin. Kyläilemme toisissamme, lapset mukana. Töissä käyn mutta illat vietän perheen kanssa. Perhe on mulle elämässä numero yksi ja suurin sisällön tuoja. Nautin lasteni seurasta.

Olen 35v ja omassa tuttavpiirissäni trendi näyttää olevan, että ystävien tapaamisesta luovutaan. :(

Ihmisillä on eri määrä resursseja ja ihan erilaiset luonteet, ja lisäksi olosuhteet poikkeavat toisistaan. Vaikka joltakin super A-tyypin suorittajayrittäjäpariskunnalta onnistuisi elämäntapa X, ei se tarkoita, että se onnistuisi kaikilta edes teoriassa.

Miksi tästäkin tehdään sukupuolikysymys? Kysytäänkö mieheltä, voiko olla ura, perhe, kavereita ja harrastuksia?