Jotta muistaisin hyvinä hetkinä mikä on totuus..
Mies kaatoi viime yönä kaljaa tölkillisen mun naamalle, niin etten saanut henkeä välissä. Kuristi ja räki naamaan. Käsissä mustelmat, ranne kipeä. Työnsi dildon mun suuhun etten saisi henkeä.
Heitti mun puhelimen seinään.
Mutta mä aloitin tän. Kun mies yhtäkkiä suuttui ja työnsi päänsä mun naamaan kiinni hampaita kiristellen, niin vaistomaisesti nappasin kiinni naamasta.
Loppu onkin tossa ylhäällä.
Onko kenelläkään terveisiä miehelle? Mulle?
Kommentit (4)
Jep.
Näinhän sen on oltava.
Kysyinkin, että tekisikö omalle äidilleen tai tyttärelleen samaa. Vai olenko mä vain erityisen arvoton.
Mielummin nyrkistä naamaan, kuin tällästä sairasta paskaa...
Jos joskus jätät miehen nuo muistot voi tulla takaisin jos vaikka joku toinen mies kävelee ohi joka on paljon samannäköinen tai oloinen, tai jos kuulet hänen suosikkimusiikkiaan radiosta.
Se on jännä miten tälläiseen tavallaan turtuu.
Itsetunto nollissa.
Mutta, kun tämän kirjoittaa ulos, niin tajuaa miten sairasta kaikki on.
Miksi mä olen tälläisessa suhteessa?
Haluaisinko mä, että mun lapset jäisivät vastaaviin suhteisiin aikuisina?
Olen lapsena tottunut hakkaamiseen ja narsistiseen väkivaltaiseen isään, joten tuntuu menevän vanhasta muistista nää tunne myrskyt.
Mutta hän rakastaa sua niin kovin.